Joh. 11:47-53
Korkein papisto oli kokoontunut Jeesuksen pään
menoksi. Jeesus päätettiin tuomita, minkä jälkeen oli oikein tappaa hänet,
vaikka tappopuuhia oli suunniteltu jo aiemmin. Korkeimman neuvoston, joka
päätti Jeesukseen suhtautumisesta, kokoonpano oli mielenkiintoinen. Se koostui
aikansa uskonnollisesta yläluokasta, joka käytti ylintä päätösvaltaa
hengellisissä asioissa. Sitä voisi verrata tämän ajan piispain- tai
kirkolliskokoukseen. Meillähän piispat lausuvat hengellisistä asioista
näkemyksensä ennen kuin ne menevät kirkolliskokouksen päätettäviksi.
Meidänkään aikana ei aina tahdota toimia oikein, vaan
päätetään asioista ihmisiä - ei Jumalaa - peläten. Päällimmäisenä syynä
korkeimmalla neuvostolla Jeesuksen tuomitsemiseen oli pelko siitä, että
roomalaiset tulevat ja valtaavat pyhän paikan. He eivät pelänneet Jumalaa, vaan
ihmisiä. Raamattu selvästi ilmoittaa, että enemmän tulee pelätä Jumalaa kuin
ihmisiä. Korkeimpaan neuvostoon kuului saddukeuksia ja fariseuksia.
Saddukeukset olivat miehiä, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen ollenkaan.
Silti he olivat korkeinta papistoa. Miten lienee meidän aikanamme? Meiltäkin
löytyy ylösnousemuksen kieltäviä pastoreita. Outoa on, ettei heitä silti
kielletä opettamasta. Tällaisia opettajia tulee jokaisen kristityn varoa ja
väistää. Tällaisia asioita ei saa nähdä mielipidekysymyksinä, vaan keskeisesti
pelastavaan uskoon liittyvinä asioina. Me ihmiset katsomme helposti toisia
ihmisiä heidän arvonsa perusteella, mutta hengellisissä asioissa ratkaisevinta
ei ole se, kuka sanoo, vaan se, mitä sanotaan. Keskeistä on ammentaa Jumalan
sanasta sanottavansa. Joskus on myös paikallaan olla hiljaa, kun sana niin
kehottaa. Jumalan pelastava evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta ei saa
unohtua eikä sitä saa koskaan peittää, muuten ajetaan ihmisiä epätoivoon ja eroon
Jumalasta.
Ylipappi Kaifas lausui tietämättään ennustuksen
liittyen samalla Raamatun ennustuksiin Herran kärsivästä palvelijasta: “Te
ette tiedä mitään ettekä ajattele, että teille on parempi, että yksi ihminen
kuolee kansan edestä, kuin koko kansa hukkuu.” Olihan ennustettu jo kauan
sitten, että yksi uhrataan kaikkien puolesta. Kaifas oli ylipappi ja ylipapin
oli vuosittain suurena sovituspäivänä valittava uhrieläin kuolemaan
sovitusuhrina kansan puolesta. Tietämättään Kaifas liittyi Raamatun ennustukseen
antamalla täydellisen ja kertakaikkisen uhrin kansan puolesta: Jeesuksen
Kristuksen. Kaifas valitsi kuolemaan meidän Ylipappimme ja Herramme, kuten
päivän epistolateksti sanoo (Hebr. 7:23-27). Siksi meillä on puhdistus
synneistämme Jeesuksen veressä tänään ja niin kauan kuin aikaa on. Kaifas oli
tässä tapahtumasarjassa merkittävä ja keskeinen henkilö, mutta valitettavasti
hän ei uskonut Jeesukseen omana Vapahtajanaan, ja siksi Jeesuksen antama uhri
ei häntä auttanut.
Hiljattain suoritetuissa kaivauksissa löydettiin
Kaifaan hauta ja sieltä Kaifaan ruumiin jäännökset. Tuohon aikaan, siis
ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymästä, oli sellainen pakanallinen
tapa, että kuolleelle laitettiin suuhun raha manalan lautturia varten. Tämän
uskottiin vievän kuolleet kuoleman jälkeen manan majoille. Myös Kaifaan suusta
on löydetty raha, mikä siis merkitsee ilmeisen selvästi sitä, että hän oli
omaksunut pakanauskonnollisia tapoja - siis sopeutunut vallinneeseen
kulttuuriin. Yhtä lailla se kertoo, ettei usko Jumalaan ollut hänelle tärkeä.
Raamattu on varsin jyrkästi aina torjunut epäjumaliin turvautumisen. Kauhea
totuus Kaifaasta, ylipapista, paljastui hänen kuolemansa jälkeen.
Kuoleman jälkeen meiltä ei kysytä, kuinka arvostettuja
olimme ihmisten edessä. Silloin kysytään uskoa Jeesukseen syntien sovittajana.
Jos se puuttuu, me joudumme kaikki iankaikkiseen kadotukseen, olimme sitten
piispoja, teologian opiskelijoita tai minkä tahansa ammatin harjoittajia,
köyhiä tai rikkaita, keitä tahansa. Kaikki ovat silloin samalla viivalla. Ei
auta edes se, vaikka olisi Herran nimessä tehnyt koko ikänsä työtä. Jeesushan
sanoo vuorisaarnassa: “Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun
tyköäni, te laittomuuden tekijät.” Näin Hän sanoo todella niillekin, jotka
ovat ihan oikein toimineet, jos he eivät ole uskossa kuolleet. Usko ratkaisee,
eivät teot. Raamattu puhuu myös luopumuksen mahdollisuudesta. Toiset luopuvat,
mutta voivat silti toimia oikein. Papin usko ei tee ehtoollista ehtoolliseksi,
vaan luettu Jumalan sana. Samoin papin puhe ei sinänsä saa uskoa aikaan
ihmisessä, vaan Jumalan sana. Mutta jos pappi ei usko, hänet tuomitaan. Sama
koskee meitä kaikkia. Ankarin sanoin, mutta rakkaudessa, Jumala haluaa ajaa
meitä Kristuksen huomaan. Kristuksen ulkopuolella on vain epätoivoa. Raamattu
puhuu meille väkevästi: “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!”
Jeesuksen on kuoltava kaikkien tähden. Hänen on
koottava hajallaan oleva lauma yhteen, Kristuksen kirkoksi. Vanhassa
testamentissa puhutaan hajallaan olevien Israelin heimojen kokoamisesta, mutta
Uudessa testamentissa puhutaan kaikkialla maailmassa olevista Jumalan omista.
Kristuksen on koottava kirkkonsa, Hänen omansa, yhteen kaikkialta maailmasta.
Vain Hän voi sen tehdä, koska vain Hän todella tuntee lampaansa, ei kukaan muu.
Tästä Jeesus itse puhuu meille Johanneksen evankeliumissa: “Minä olen se
hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä
tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös
niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi
lauma ja yksi paimen” (Joh. 10:14-16). Me ihmiset voimme tarkkailla toisia
ihmisiä ulkoisesti, mutta Jeesus näkee sydämeen asti. Me voimme etsiä Herran
laumaan kuuluvia vain ulkoisen todistuksen perusteella. Tunnustamme veljiksi ja
sisariksi ne, jotka tunnustavat kanssamme samaa uskoa. Se riittää meille.
Siellä täällä maailmassa on kristittyjä meidän yhteytemme ulkopuolella.
Rukoilemme, että Herra pitää heistä huolen. Kristuksen oli kuoltava ja
täytettävä vuosisataiset esikuvat. Jeesus syntyi kuollakseen syntien
sovittamiseksi. Tuo kauhea tehtävä Hänelle kuului, mutta meille se oli taivaan
portin aukaisu, pääsy iloon ja onneen taivaan väen kanssa. Siispä kuolemalla ei
ole meihin enää otetta.
Väärät paimenet tuomitsivat Herramme kuolemaan, ja
saman tuomion antoi hetkeä myöhemmin myös esivalta Pilatuksen päätöksellä.
Pilatus ei tosin löytänyt Jeesuksesta mitään syytä, mutta painostuksen
päätteeksi hän teki päätöksen. Näin tuli käydä, jotta Kirjoitukset kävisivät
toteen. Toisinaan sitä miettii eri Raamatun henkilöiden kohtaloita.
Raamatussakin moni henkilö on mukana tärkeissä asioissa, mutta valitettavasti
väärällä puolella. Pilatuskin, vaikka yritti pestä kätensä Jeesuksen
tuomitsemisesta, sitoi itsensä vääryyteen. Niin teki myös Juudas Iskariot.
Eivätkä he olleet ainoita. Moni Raamatunkin esiin tuoma henkilö ajautui pois
Herran lammastarhasta. Meistä käydään koko ajan kovaa taistelua. Siksi meidän
tulee tarkata vaellustamme ja hakeutua Jumalan sanan ääreen lukemaan ja
kuuntelemaan raamatullista opetusta. Toisaalta meidän tulee sanasta nähdä oma
tilamme - ilman Kristusta on kaikki menetetty. Mutta meidän tulee sitten myös
kuulla Kristuksen lempeää puhetta meille monella tapaa rikkoneille ja itsemme
vaaroihin saattaneille. Me tarvitsemme sitä, että Hyvä Paimen tarttuu
elämäämme. Tarvitsemme lain ruoskaa, mutta tarvitsemme myös syntien
anteeksiantamusta, jonka sana, kaste ja ehtoollinen meille välittävät. Muuten
me näännymme synteihimme ja kuolemme. Emme saa unohtaa hoitaa uskonelämäämme.
Sen tulisi olla meille yhtä luonnollista kuin ruumiimme ruokkiminen. Senhän me
kyllä muistamme, mutta jääkö Jumalan sana lukematta ja kuulematta, hukkuuko
anteeksiantamuksen sana arjen kiireisiin ja pyhän juhlaan? Älkäämme unohtako
sitä!
Taivaallisen Isän hyvään huomaan saamme jäädä ja hänen
ominaan elää. Jeesuksen viesti on meille tänään: “Minä olen se hyvä paimen.
Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä” (Joh. 10:11).
Rukoilkaamme!
Herra Jumala, taivaallinen Isä, joka olet antanut
Poikasi iankaikkisesti riittäväksi uhriksi. Puhdista sydämemme Kristuksen
pyhällä verellä, että me lujassa uskossa syntiemme anteeksisaamiseen
vapautuisimme palvelemaan sinua, elävää Jumalaa. Vahvista meitä toivossa ja
anna vihdoin meissä täyttyä sen Vapahtajamme lupauksen, että jokainen häneen
uskova elää, vaikka olisi kuollut. Aamen.
Kunnia olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen niin kuin
alusta ollut on, nyt on ja aina iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Saarna Lahden Lutherin kirkossa 01.04.2001