“Älkää pelätkö! Sillä katso, minä ilmoitan teille
suuren ilon: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra” (Luuk. 2:10-11)
Tällaiset sanat eivät ole voineet syntyä
ihmissydämessä, sillä maailman viisaimmat eivät tiedä siitä mitään; ne ovat
enkelin sanoja, taivaasta tulleita, joista me, Jumalalle olkoon iäinen kiitos,
olemme tulleet osallisiksi. Kun tänään kuulet taikka luet tämän sanoman, niin
se on samaa, kuin jos sen itseltään enkeliltä olisit saanut kuulla. Eivät näet
paimenetkaan itse enkeliä nähneet, he vain näkivät valon ja kirkkauden sekä
kuulivat enkelin sanat. Sinäkin saat kuulla ne saarnassa ja lukea ne kirjasta,
kun vain tahtoisit avata silmäsi ja korvasi oppiaksesi tätä sanomaa oikein
tuntemaan ja hyödyksesi käyttämään.
Itse sanoma kuuluu aivan toisin kuin Mooseksen saarna,
minkä tämä kuuli enkeliltä Siinain vuorella. Joulusanoma on aivan
päinvastainen. Silloin täytyi kansan pelätä henkensä edestä, kun salama ja
rajuilma oli niin hirvittävä. Mutta nyt enkeli ilmoittaa, ettei sovi pelätä,
vaan olla hyvässä turvassa, niin rohkeana ja iloisena kuin suinkin tämän lapsen
vuoksi, joka on meidän Vapahtajamme, ja jonka enkeli jo erityisessä
tarkoituksessa nimittää Kristukseksi ja Herraksi.
Mainitessaan tämän nimen enkeli viittaa Raamattuun,
asettaen yhteen kaikki profeettojen ennustukset. Kaikki Raamatun kirjoitukset
näet ohjaavat meitä odottamaan sitä miestä, jolla on oleva nimenä Kristus. Laki
ei voinut auttaa synnistä ja kuolemasta; omista teoista ja omasta hurskaudesta
ei liioin apua lähde. Tähän oli säädetty yksin Kristus, hän oli sen tekevä.
Sitä enkeli tarkoittaa ilmoituksellaan: tämä on se, joka on työn täyttävä, hänestä
on jokainen löytävä kaiken, mitä syntien anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen
elämään kuuluu.
Luther, Huonepostilla. Helsinki 1910, s. 73.