ERÄITÄ PUHEENVUOROJA SLEYN VUOSIJUHLASSA KOKKOLASSA

EI MUKAUTUA VAAN MUUTTUA

Paavali kirjoittaa Room. 12:2: “Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” Tänä aikana tuntuu, että yhä enemmän mukaudutaan tämän maailmanajan mukaan. Ikävää on se, että näin tapahtuu kirkon, seurakunnan ja myös herätysliikkeiden piirissä. Niitä vaaditaan “kirkollistumaan”. Jos näin tapahtuu, ne eivät enää olisikaan se sydän, joka on sykkinyt kirkon ydinsanomaa. Nyt tuntuu siltä, että Raamattu, Jumalan sana, ei enää saa olla “kristillisen uskon ja elämän korkein ohje”, kuten Kristinoppimme on opettanut. Maailmallisuuteen menemisen sijasta meidän tulisi nöyrästi, Pyhän Hengen avulla, pyytää sitä uudistusta, jolla voisimme täyttää Jumalan tahdon ja etsiä sitä, mikä on hyvää, otollista ja täydellistä.

Aarre Kiveinen, Imatra

Puheenvuoro oto-saarnaajien kokouksessa Kokkolassa 31.6.2001

KELVOTONTA ARGUMENTOINTIA

Kun olen lukenut kirjoituksia naispappeus-asian tiimoilta, olen ihmetellyt niissä olevaa kelvotonta argumentointia. Eräskin kirjoitti: “Kahdeksannen käskyn rikkomista on puhtaimmillaan se, että liikkeessämme leimataan epäraamatullisiksi ne, jotka ajattelevat esimerkiksi virkakysymyksestä toisin kuin oma ryhmä.” Aivan kuin näin olisi vain siksi, että tämä kirjoittaja näin sanoo. Miten ajattelematonta. Hän ei argumentoinut sanojaan mitenkään, eikä niillä siten ollut enempää arvovaltaa kuin hänen omalla nimellään on. Ehkä se riittää joillekin, mutta vakavat kristityt kysyvät: Miten todella on? Sillä he tietävät, että Jumala tuomitsee tämän asian sen mukaisesti, mitä Hän itse on käskenyt Paavalin tästä asiasta kirjoittaa Raamattuun ohjeeksi meille. Ja he tietävät, että se on niin kuin Paavali sen sanoo, eikä suinkaan niin kuin ihmiset sen tulkitsevat ja käsittävät. Jos jotkut siis ovat antaneet väärän todistuksen, kun ovat sanoneet naispappeutta ja sen sallimista epäraamatulliseksi, niin kaiketi silloin olisi katsottava, mitä on kirjoitettu, jolloin Raamattu sanoisi, miten se asia on. Sen sijaan pelkkä omaan ja ihmisten arvovaltaan argumentoitu lausahdus on luvattoman kevyttä tavaraa, silloin kun on Jumalan sanojen arvovallasta kysymys. Ei tästä asiasta ole kahta totuutta, vaan yksi ja se tarkoittaa sitä, että toiset ovat oikeassa ja toisten osana on olla väärässä, ja väärässä olevien on muutettava mielensä, jotta he eivät olisi epäraamatullisia, sillä asian päättää Raamattu siellä olevan, tästä asiasta annetun, ohjeen mukaisesti. Tähän käytäntöön on Evankeliumiyhdistys sitoutunut, se myös noudattakoon sitoumustaan. Jos joku ei tahdo, olkoon erotettu ja perustakoon oman yhdistyksen, älköönkä vastedes sekaantuko hänelle kuulumattomiin.

Eräs toinen kirjoitti: “Kun olen hyväksynyt naispappeuden vastoin muutamia raamatunkohtia, en mielestäni ole menettänyt mitään uskostani Jumalan sanaan.” Tässä sentään tunnustetaan raamatunkohdat, mutta samalla puhutaan sillä tavalla, kuin nuo raamatunkohdat eivät olisikaan Jumalan sanaa, ja aivan kuin Paavali olisi tyhjänpuhuja sanoessaan, että “se, mitä minä teille kirjoitan, on Herran käsky”. Ei tässäkään ole mitään vakavuutta sen edessä, mitä Jumalan sana opettaa, vaan kirjoittaja argumentoi omaan mielipiteeseensä koko asian, eikä lainkaan siihen, mitä Herran käsky opettaa. Kuitenkin hän ajattelee uskovansa Jumalan sanan, vaikka tallaa sitä ja perustaa uskonsa ja toimintansa omille ajatuksilleen. Jos Paavalin puhe on sinulle tyhjää tässä kohtaa, vaikka hän itse juuri tässä kohtaa allekirjoittaa lauseensa Herran käskyn arvovallalla, niin miksi se olisi sinulle uskottavaa muissakaan kohdin? Sinäkö annat Paavalille arvovallan, vaiko Herra? Jos Herra, niin ole sitten vaiti ja kuuntele, mitä Paavali sanoo ja noudata sitä. Mutta ellet, niin tokkopa sinä uskot häntä missään muussakaan, paitsi omassa mielikuvituksessasi.

Asko Ruotsalainen, Panelia

Puheenvuoro Kokkolan Evankeliumijuhlassa oto-saarnaajien kokouksessa ja keskustelukanavassa 30.6.2001

RAKKAUS JEESUKSEEN VELVOITTAA

Kun Jeesus piti pastoraalitutkinnon Pietarille, hän kysyi: “Simon Joonaan poika, rakastatko minua.” Pietari vastasi: “Herra, sinä sen tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: “Ruoki minun karitsojani.” Tämän kysymyksen Jeesus toisti kolme kertaa ja osoitti sillä, kuinka kallisarvoinen tehtävä Jeesuksen karitsojen ruokkiminen ja lammasten kaitseminen on. Tämä rakkaus Jeesukseen velvoittaa myös meitäkin työhön hänen elovainioillaan. Monesti painuu mieli alas, kun oikeaa evankeliumia ja sen julistajia ei kovin suuri joukko saavu kuuntelemaan. Mutta mitä hyötyä on sille suurelle paavin kuulijakunnalle, kun hänen puheestaan puuttuu se Jeesuksen karitsojen ruoka?

Sitten kysymys SLEY:n toiminnanjohtajalle. Vaikka alussa mainittiin, että virkakysymykseen ei sitten puututa, niin kysyn kuitenkin, että mitä me vastaamme, kun meidän mielipidettämme kysytään naispappeudesta. Koska se tuntuu olevan hyvin epäselvä asia suurelle yleisölle, niin minä olen kysyjille vastannut näin: koska naispappeus-sana loukkaa monia, niin puhutaan siitä asiasta sen oikeilla nimillä. Ei Jumala kysy meidän ihmisten, ei piispojen eikä kirkolliskokouksien mielipidettä tässä asiassa. Hän on siitä sanansa sanonut. On vain kaksi joukkoa. Toiset ovat tälle sanalle kuuliaiset ja pitävät siitä kiinni, ja toiset ovat siitä luopuneet.

Toinen kysymys: yrittikö kirkko vaientaa rahalla SLEY:n virallisen kannan virkakysymyksessä jäädyttämällä lähetysavustuksia keväällä 1999. Tällä teollaan kirkko itse osoitti, että virkakysymyksessä on tapahtunut sanasta luopumisen synti. Kirkon on peruttava naispappeus, sillä se ei lakkaa olemasta synti, vaikka kaikkien suut tukittaisiin.

Helge Virtanen, Ylistaro

Ote puheenvuorosta Kokkolan Evankeliumijuhlassa oto-saarnaajien kokouksessa 30.6.2001