JUMALAN RATKAISU

Omasta puolestani tietenkin tunnustan, että minä en, vaikka se olisikin mahdollista, soisi itselleni annettavan vapaata ratkaisuvaltaa tai että minun valtaani jätettäisiin jotakin sellaista, jolla minä voisin pyrkiä pelastusta päin. Näin en tee vain sen vuoksi, etten kykene pitämään puoliani ja säilyttämään sitä niin monen onnettomuuden ja vaaran keskellä ja lisäksi niin monen riivaajan hyökkäyksiä vastaan — onhan yksi ainoa riivaaja kaikkia ihmisiä mahtavampi, eikä siis ainoakaan ihminen voisi pelastua —, vaan sen vuoksi, että vaikka mitään vaaroja, mitään onnettomuuksia ja mitään riivaajia ei olisikaan olemassa, minun kuitenkin olisi siten pakko kiusaantua epävarmuudessa ja hosua ilmaan (1 Kor. 9:26), eikä liioin omatuntoni, vaikka minä eläisin ja vaikuttaisin ikuisesti, voisi milloinkaan tulla varmaksi ja levolliseksi siinä asiassa, kuinka paljon pitää tehdä, että se riittää Jumalalle. Kaikkien tekopyhien kokemus ja se, mitä minä vaivainen vuosikausien varrella kylliksi sain oppia, todistaa, että teki kuinka täydellisen teon tahansa, aina kuitenkin jää kalvava epäilys siitä, onko se Jumalalle otollinen, vai vieläkö hän vaatii jotakin sen lisäksi.

Nyt sitä vastoin, kun Jumala on ottanut autuuteni minun oman ratkaisuni ulkopuolelle, pidättänyt sen oman ratkaisunsa varaan ja luvannut varjella minut, ei omien tekojeni ja juoksemisieni vuoksi, vaan oman armonsa ja laupeutensa tähden, niin minä saan olla levollinen ja varma siitä, että hän on uskollinen eikä puhu minulle valhetta ja että hän lisäksi on niin voimakas ja suuri, etteivät mitkään riivaajat eikä mitkään onnettomuudet kykene häntä kukistamaan tai minua hänen käsistään ryöstämään. »Kukaan ei», hän sanoo, »ryöstä heitä minun kädestäni, sillä minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia» (Joh. 10:28 s.). Tästä johtuu, että, vaikkakaan eivät kaikki, niin ainakin jokunen, jopa moni pelastuu, kun sitä vastoin vapaan ratkaisun kyvyn avulla kukaan ei tule varjelluksi. Kaikki me viimeistä myöten hukkuisimme. Silloin me myös olemme turvallisen varmoja siitä, että olemme Jumalalle otolliset, emme tekomme ansion tähden, vaan hänen meille lupaamansa sydämellisen suosion tähden, ja vielä varmoja siitä, että toimimmepa liian vähän tai huonosti, hän ei sitä meille viaksi lue, vaan isän tavoin antaa anteeksi ja parantaa. Tämä on kaikkien pyhien kerskaus heidän Jumalassansa.

Martti Luther, Sidottu ratkaisuvalta. Helsinki 1982, s. 321-322.