VAPAA TAHTO JA MENETETTY VAPAUS (Room. 6:20-22)

Augustinus

Seuraava teksti on suora lainaus ja käännös kirkkoisä Augustinuksen kirjeestä Contra Duas Epistolas Pelagianorum.

Pelagiolaiset olivat brittiläisen munkki Pelagiuksen mukaan nimetty harhaoppinen ryhmittymä, jotka opettivat 400-luvun alussa jKr., että ihminen voi pelastua omien tekojensa avulla. Pelagiolaiset opettivat, että ihminen ei olekaan turmeltunut syntiinlankeemuksen jälkeen niin pahoin, että hän on välttämättä syntinen. He kielsivät perisynnin olemassaolon. Samoin he opettivat, että ihminen oli säilyttänyt vapaan tahdon, eikä syntiinlankeemus ollut vaikuttanut siihen mitenkään.

Tässä kirjeessä Augustinus esittää oppinsa tahdon vapaudesta. Hänen mukaansa ihmisen tahto on syntiin langenneessa olotilassaankin toki vapaa siinä mielessä, että se ei toimi ulkoisen pakon alaisena. Kuitenkin syvällisemmässä mielessä vapaus on menetetty. Valitessaan väärin paratiisissa ihminen astui yhdenlaisesta vapaudesta toisenlaisen vapauden piiriin. Ennen syntiinlankeemusta ihminen oli vapaa vanhurskauden puitteissa, hän oli myös vapaa valitsemaan pahuuden. Silloin ihminen oli sanan varsinaisessa mielessä vapaana tienristeyksessä. Valittuaan pahuuden ihminen kuitenkin tavallaan valitsi sen tienhaaran, jota hänen on nyt määrä kulkea. Vain niissä puitteissa ihminen on vapaa - vapaa pahuuden rajojen sisällä. Pahuuden lavealla tiellä on kuvaannollisesti sanottuna monta kaistaa, ja syntiin langenneen ihmisen vapaus on vapautta valita oma kaistansa sillä tiellä. Kuitenkaan ihminen ei ole vapaa ja kykeneväinen tekemään mitään pelastumisensa eteen, eli astumaan kokonaan ulos tuolta tieltä. Se, että ihminen siirtyy lavealta tieltä kaidalle tielle, ei olekaan enää ihmisen omassa vallassa, vaan yksin Jumalan armon vallassa. Tämän totuuden Augustinus osoittaa hienosti roomalaiskirjeen 6. luvun avulla, mutta myös muiden raamatunkohtien todistuksen voimalla. Mutta itse teksti sanoo:

"Vastatkaamme siis nyt Julianuksen kirjeeseen. Julianus sanoo: "Nuo manikealaiset, joista suurimman osan kanssa emme ole missään tekemisissä, opettavat, että ensimmäisen ihmisen, eli Aadamin, synnin kautta vapaa tahto katosi, ja että kenelläkään ihmisellä ei ole enää kykyä elää oikein, vaan he kaikki ovat pakotetut syntiin oman lihansa välttämättömyydestä." Julianus kutsuu meitä katolisia manikealaisiksi, aivan kuten uusi harhaoppinen, Jovianus, teki muutamia vuosia sitten - hän, joka tuhosi siunatun Marian neitsyyden - - .

Puolustaessaan vapaata tahtoa he [Julianuksen kannattajat, pelagiolaiset] luottavat mieluummin vanhurskauden harjoittamisen asiassa vapaaseen tahtoon, kuin Jumalan apuun. He ohjaavat jokaisen kerskaamaan itsestään eikä Herrasta (1.Kor.1:31). Mutta kuka meistä sanoo, että ensimmäisen ihmisen synnin kautta vapaa tahto hävisi ihmiskunnan keskuudesta? Synnin kautta vapaus todella katosikin, mutta kyse on siitä vapaudesta, joka vallitsi paratiisissa; vapaudesta omistaa täysi vanhurskaus kuolemattomuuden kera.Tämän perusteella ihmisluonto tarvitsee jumalallista armoa avukseen, sanoohan Herrakin: "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, te tulette todellisesti vapaiksi" (Joh.8:36), nimittäin vapaiksi elämään oikein ja vanhurskaasti. Sillä siinä mielessä vapaa tahto ei todellakaan kadonnut syntisestä, että sen kautta kaikki tekevät syntiä; erityisesti ne, jotka tekevät syntiä mieluusti ja rakkaudesta syntiä kohtaan. Se mikä miellyttää heitä, suo heille mielihyvän. Niinpä apostoli sanoo myöskin: "Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta" (Room.6:20). Katso: heistä sanotaan siis, että he eivät lainkaan olleet kykenemättömiä palvelemaan syntiä, paitsi toisenlaisen vapauden kautta. He eivät siis ole vapaita vanhurskaudesta minkään muun kuin tahdon ratkaisun kautta, mutta he eivät vapaudu synnistä mitenkään muuten kuin Vapahtajan armon kautta.

Siitä syystä kunnioitettu Opettaja erottaa nämä sanat toisistaan: "Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä" (Room. 6:20-22).

Hän kutsui heitä "vapaiksi" vanhurskaudesta, ei "vapautetuiksi" siitä. Mutta vastaavasti hän kutsui heitä synnistä "vapautetuiksi", jotteivät he lukisi sitä omaksi ansiokseen. Erittäin tarkkaavaisesti hän kutsui heitä synnistä "vapautetuiksi", ja näin hän viittaa edelliseen Herran lausumaan: "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, te tulette todellisesti vapaiksi."

Koska ihmislapset eivät siis elä oikealla tavalla, jos heistä ei tehdä Jumalan lapsia, kuinka tämä kirjoittaja [Julianus, suom. huom.] tahtoo siis omistaa kyvyn elää hyvää elämää vapaalle tahdolle? Tämä kyky annetaan näet ainoastaan Jumalan armosta Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta, kuten evankeliumi sanoo: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh.1:12).

Mutta nyt he vetoavat siihen, että heidät autetaan tulemaan Jumalan lapsiksi, kun he ensiksi ansaitsevat tämän voiman itselleen siten, että "vastaanottavat hänet" vapaan tahtonsa avulla, ilman armon avustusta. Sillä juuri tämähän on heidän päämääränsä: tuhota armo, jotta he voisivat todeta, että se annetaan omien ansioiden perusteella. Niinpä he jakavat tämän evankeliumin lauseen siten, että he sisällyttävät ajatuksen ansiosta siihen osaan tekstiä, jossa sanotaan: "Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan." (Joh.1:12a). Sitten he sanovat, että siinä lauseessa, mikä seuraa tätä, nimittäin lauseessa: "hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi" opetetaan muka, että armoa ei annetakaan vapaasti, vaan että se annetaan palkkiona tästä vastaanottamisen ansiosta.

Jos heiltä kysytään, mitä "hänen vastaanottamisensa" on, mitä muuta he vastaavat, kuin että se on "uskomista häneen" ?

Jotta he siis ymmärtäisivät, että uskokin kuuluu armon piiriin, lukekoot, mitä Apostoli sanoo: "Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä" (Fil.1:29). Varmasti Apostoli sanoo, että molemmat ovat lahjaa. Lukekoot myös, mitä hän myöskin sanoi: "Rauha veljille ja rakkaus, uskon kanssa, Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta" (Ef.6:23). Lukekoot myös, mitä Herra itse sanoi: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä" (Joh.6:44).

Jottei kukaan epäilisi sitä, että sanoissa: "tulla minun tyköni" ei sanota mitään muuta kuin sanoissa: "uskoa minuun", Herra lisää jälkikäteen - puhuessaan verestään ja ruumiistaan, kun monet loukkaantuvat häneen - selityksen: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat Henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko" (Joh.6:63-64a). Sitten evankelista lisää: "Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: 'Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna" (Joh.6:64b-65) - -. Sillä vain se tulee vedetyksi Kristuksen tykö, jolle annetaan usko Kristukseen.

Näin ollen voima annetaan, jotta ne, jotka uskovat Häneen, tulisivat Jumalan lapsiksi. Sillä itse tämä asia, tämä usko Häneen, annetaan heille, jotta he uskoisivat Häneen. Jos Jumala ei anna tätä voimaa, vapaasta tahdosta sitä ei saada aikaan. Sillä tahto ei ole vapaa hyvyyteen, jos Vapahtaja ei ole tehnyt siitä vapaata. Mutta pahuuden puitteissa hänellä on vapaa tahto - pahuuden, johon pettäjä [paholainen] joko salatusti tai avoimesti on oksastanut rakkauden pahuutta kohtaan; tai sitten ihminen on taivuttanut itse itsensä siihen.

Niinpä ei ole totta se, mitä jotkut väittävät meidän sanovan, nimittäin että "kaikki ovat pakotettuja synnin harjoittamiseen", ikään kuin he olisivat vastahakoisia "lihansa välttämättömyydestä." Sillä jos he ovat jo siinä iässä, että kykenevät käyttämään tahtonsa ratkaisuvaltaa, he ovat vangittuja syntiin omasta tahdostaan, ja myös oman tahtonsa vaikutuksesta he rientävät synnistä syntiin. Sillä hänkin [paholainen], joka taivuttelee ja pettää heitä, ei toimi heissä mitenkään muuten, kuin siten, että he tekisivät syntiä omasta tahdostaan - joko tietämättöminä totuudesta tai rakastaen pahuutta, tai vieläpä molempien kautta; sekä sokeudesta että heikkoudesta.

Mutta tämä tahto, joka on vapaa pahojen asioiden puitteissa, koska se saa mielihyvänsä pahuudesta, ei ole kuitenkaan vapaa hyvissä asioissa. Tämä johtuu siitä, että sitä ei ole vapautettu. Niinpä kukaan ei voi tahtoa mitään hyvää, ellei Jumala, joka ei lainkaan voi tahtoa pahaa, auta häntä; ellei Jumalan armo Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta, auta häntä. Sillä "kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä" (Room.14:23).

Niinpä hyvä tahto, joka vetää itsensä pois synnistä, on uskollinen, koska vanhurskas elää uskosta (Hab.2:4). Ja se, että uskotaan Kristukseen, palautuu uskoon. Eikä kukaan voi uskoa Kristukseen - tulla hänen tykönsä - ellei sitä anneta hänelle. Niinpä kukaan ei voi omistaa vanhurskasta tahtoa, jos hän ei ole - ilman mitään edellä käyviä ansioita - saanut lahjaksi todellista, ilmaista armoa ylhäältä."

Suomennos: Olli-Pekka Ylisuutari