ASETUSSANAT JA EHTOOLLINEN

Martti Luther

Neljänneksi tulee hän (Zwingli) ehtoollissanoihin ja jakaa ne kahteen osaan. Toisista hän tekee käskyjä, jotka käskevät eli vaativat meitä tekemään jotakin, kuten nämä sanat: “ottakaa, syökää”. Toisista tekee hän lauseita eli puheita, jotka meille ilmoittavat suoraan mitä tapahtuu. Mutta minun täytyy tässä käyttää hänen kitsasta, vihamielistä saksankieltään, johon hän kuitenkin on mieltynyt enemmän kuin haikara toitotukseensa, vaikka toden totta saat hikoilla ymmärtääksesi sitä. Hän tahtoo änkätyksi eli yskityksi, minun piti sanoa, puhutuksi, tähän suuntaan: Kun Jumala käskee, on kyse käskysanoista, niin kuin: “Älköön sinulla olko vieraita jumalia”. Mutta kun hän tekee jotakin, on kyse tekosanoista, kuten 1 Moos. 1:14: “Tulkoon valkeus jne.” Niin tahtoisi hän nyt, jos hän osaisi puhua, sanoa tähän tapaan: missä tekosanoja on, niin ei niistä tule mitään, vaikka minä ne lausuisinkin. Jos esimerkiksi 1 Moos. 1:17‑18:n mukaan sanoisinkin: tulkoon aurinko ja kuu, niin ei siitä kuitenkaan synny mitään. Vaikka Kristus olisi ehtoollisessa antanut ruumiinsa sanoessaan “tämä on minun ruumiini”, niin ei siitä kuitenkaan seuraa, että jos toistaisin samat sanat, tulisi siitä myös heti Kristuksen ruumis. Kristus ei näet ole missään luvannut, että minun sanojeni perusteella tulisi hänen ruumiinsa jne.

Voi tuota vaivaista, viheliäistä henkeä, kuinka hän kiemurtelee ja vääntelehtii eikä kuitenkaan pääse milloinkaan pinteestä. Otaksumme nyt ensiksi hänen myöntävän Kristuksen antaneen ehtoollisessa opetuslapsille ruumiinsa, kun hän tunnustaa, että sanat “tämä on minun ruumiini” ovat tekosanoja, jotka tällä kertaa ovat toteutuneet, ja kiitämme heitä ystävällisesti siitä, että he jättävät meille kumminkin ensimmäisen ehtoollisen arvoonsa. Mutta kun meillä on tämä, niin täytyy muidenkin jäädä meille. Me tahdomme myös voimalla ja heidän omien sanojensa nojalla pakottaa heiltä tämän ensimmäisen ehtoollisen seuraavasti.

Antakoon Zwingli sanoille ehtoollisessa minkä merkityksen tahansa, olkoot ne sitten käskysanoja tai kieltosanoja, tekosanoja tai jättämissanoja, se ei koske minua ensinkään. Mutta sitä minä kysyn, ovatko nuo Kristuksen tekosanat valhesanoja vaiko tosia sanoja? Jos ne ovat valhesanoja, niin vastatkoon Kristus niistä, meitä ne eivät koske. Mutta jos ne ovat tosia sanoja, niin vastaamme ilomielin, että hurmahengenkin täytyy tunnustaa Kristuksen antaneen ruumiinsa ehtoollisessa, sillä ne ovat tekosanoja, jotka Kristus ensimmäisellä kerralla puhuu eikä valhettele, sanoessaan: “Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini jne.” Aurinko ja kuu olivat heti olemassa, kun Hän sanoi: “Tulkoon aurinko ja kuu” (1 Moos. 1:16-18), eikä se ollut valhesana. Samoin hänen sanansa ei varmasti ole tyhjä sana, vaan mahtisana, joka luo sen, mitä se sanoo: “Hän sanoi, ja tapahtui niin” (Ps. 33:9). Niin olemme siis tulleet yksimielisyyteen ensimmäisestä ehtoollisesta, jonka he itsekin myöntävät ja tunnustavat.

Tahdomme nyt katsella, kuinka tuo hieno henki tekee tekosanasta “on” selittävän sanan ja tahtoo poistaa meidän käsityksemme. Missä tekosanoja on (sanoo hän), siellä ei niiden lausumisesta seuraa mitään, vaan se jää paljaaksi puheeksi tapahtuneesta teosta. Vaikka me sanommekin ehtoollisella: “Tämä on minun ruumiini”, ei siitä sen tähden tule Kristuksen ruumista. Siinä on siis varmasti paljasta leipää. Mutta jos siinä on paljasta leipää, täytyy sanan “on” olla yhtä kuin “merkitsee”. Siis on meidän käsityksemme mitätön ja hurmahenkien oikea. Täten ei hän taistele pitemmälle kuin, että meidän käsityksemme on tosin ensimmäisen ehtoollisen suhteen oikea, mutta ei seuraavien suhteen jne. Jos nyt tässä kysyn, kuka tuolle hengelle on antanut vallan tai miten hän näyttää todeksi, että sanat ehtoollisessa tulee näin särkeä ja toisistaan erottaa, että toiset ovat käskysanoja, toiset tekosanoja, niin hän ei anna muuta vastausta, kuin että hän lausuu toivovansa, ettei kukaan sanoisi ehtoollisessa olevan käskysanoja, joiden kautta tehdään Kristuksen ruumis. Hänen todistuksensa perustuu siis hänen toivomukseensa, vaikka hän alinomaa kerskaa perustavansa Jumalan sanaan ja selvään Raamattuun. Joka nyt tahtoo rakentaa tuon hengen toivomukselle, hän uskokoon edelleenkin, että ehtoollisessa on paljasta leipää, sillä sellaiselle uskolle sopiikin hyvin moinen perustus.

Me väitämme sitä vastoin, että tämä henki opettaa meille uudelleen sitä, minkä tiedämme, ja jättää sikseen sen, mitä hänen tulisi opettaa. Hän myös menettelee ilkeän konnamaisesti jakaessaan ja erotellessaan sanoja. Hänen olisi todistettava, että ne (sanat) on revittävä toisistaan erilleen, vaikka ne kaikki ovat peräkkäin samassa paikassa: “Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini” jne. Eiväthän ne ole ensinkään meidän sanojamme, vaan itse Kristuksen omia sanoja.

Sitä paitsi, vaikka nämä sanat, “tämä on minun ruumiini”, itsessään olisivatkin tekosanoja, niin jos ne revittäisiin erilleen toisistaan, olisivat ne kuitenkin pelkkiä käskysanoja, koska ne on liitetty ja suljettu käskysanoihin. Sillä minäkin toivon totisesti, vieläpä tiedänkin varmaan, että kaikki kristityt ovat Kristuksen asetuksen ja käskyn nojalla velvolliset lausumaan nämä sanat ehtoollisessa. En pidä hurmahenkiäkään niin uhkarohkeina, että he hyvällä omallatunnolla jättävät ne pois. Jos ne siis täytyy pitää ja lausua ehtoollisessa, niin ne ovat totisesti käskysanoja sen tähden, että ne ovat käskysanoihin suljetut, eikä niitä suinkaan ole lupa erottaa käskysanoista, niin kuin tämä henki ilkeästi tekee. Kun siis tekosanat on tällä tavalla suljettu käskysanoihin, niin ne eivät enää ole paljaita tekosanoja, vaan myöskin käskysanoja, sillä kaikki, mitä ne sanovat, myös tapahtuu niiden jumalallisten käskysanojen voimasta, joiden kautta ne lausutaan.

Niin on Matt. 21:21:ssä luettavana tekosana, että opetuslasten piti lausua: “Siirrä itsesi ja kukistu mereen”. Jos joku sen sellaisenaan lausuisikin, ei mitään seuraisi, vaan se jäisi tekosanaksi. Mutta kun Kristus sulkee sen käskysanaan lausuen: jos te uskossa sanoisitte tälle vuorelle: ’siirrä itseäsi’ jne., niin se totisesti ei enää ole paljas tekosana, vaan tapahtuu niin, kuin se kuuluu, jos se lausutaan hänen käskynsä mukaan. Samoin kun pappi kastaa ja lausuu: minä kastan sinut jne., niin on tämä tosin pelkkä tekosana, mutta koska se on suljettu tähän Kristuksen lausumaan käskysanaan: menkää ja kastakaa, niin se kuitenkin on kaste Jumalan edessä. Ja jos Pietari taikka Paavali sanoisi: sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut, niin kuin Kristus lausui Maria Magdaleenalle, niin on se tosin pelkkä tekosana. Ja kuitenkin ovat synnit siten anteeksi annetut, niin kuin sanat kuuluvat, sen tähden että se on käskysanassa kätketty ja siihen suljettu, koska Kristus Joh. 20:22‑23 lausuu: “Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte” jne.

Ja jos 1. Moos. 1:14:ssä oleva sana (“tulkoon aurinko ja kuu”) niinikään olisi käskysanoihin suljettu ja määrätty meidän puhuttavaksemme, niin saisit nähdä, valehteleeko Jumala, vai eikö syntyisi aurinko, jos minä lausuisin sen tähdelle taikka taivaalle. Mutta kun ei siinä ole yhtään käskysanaa, niin epäilemättä mitään aurinkoa ei siten synny.

Niin myöskin, jos löytyisi käskysana, että minun pitäisi lausua vedelle nämä tekosanat: “tämä on viiniä”, niin saisitpa nähdä, eikö siinä syntyisi viiniä. Sen tähden on se tyhjää silmänkääntämistä ja hyödytöntä lörpöttelemistä, kun tämä henki yhdessä tekstissä erottaa tekosanat käskysanoista, vaikka ne ovat käskysanoihin yhdistetyt ja lausuttaviksi määrätyt, ja vertaa niitä muihin tekosanoihin, joilta puuttuu määräys ja käskysanat. Tämä on viisastelua ja pahanilkistä menettelyä Jumalan sanan suhteen, mutta heidän keskuudessaan, jotka eivät voi sietää meidän käsitystämme, sitä kutsutaan Raamatuksi ja uskoksi.

Koska siis täten ei vielä ole todistettu, että tässä on kyse merkitsemisestä, eikä myöskään meidän käsityksemme sillä kumottu, niin kysymme edelleen, onko Kristus käskenyt meidän valehdella käskiessään meidän lausua nämä tekosanat: “Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini”. Lausutaanhan ne kaikki yhdessä hänen puolestansa ja hänen omina sanoinansa. Jos hän käskee meidän valehdella, niin olkoon se hänen asiansa. Mutta jos hän käskee meidän puhua totta, niin täytyy totisesti hänen ruumiinsa olla ehtoollisessa, ei meidän puhumisemme, vaan hänen käskynsä, määräyksensä ja vaikutuksensa voimasta. Ja näin emme ole pitäneet ainoastaan ensimmäistä ehtoollista, vaan kaikki muutkin, jotka Herran Kristuksen käskyn ja asetuksen mukaan pidetään.

Jos he nyt kysyvät, mikä voima vaikuttaa Kristuksen ruumiin olemisen ehtoollisessa, kun me sanomme: “Tämä on minun ruumiini”, niin vastaan: mistä tulee voima siihen, että vuori siirtyy ja kukistuu mereen sanoessamme: “siirrä itsesi ja kukistu mereen”? Epäilemättä se ei johdu meidän puhumisestamme, vaan Jumalan käskystä, joka on liitettynä meidän puhumiseemme. Samoin mikä voima saattaa veden tulemaan kalliosta, vaikkei Mooses tee muuta, kuin lyö sitä. Jos paljas lyöminen riittäisi, niin tahtoisimme mekin kaikki tehdä vettä kivistä. Mutta siinä on Jumalan käsky, eikä Mooseksella ole mitään muuta voimaa, kuin että hän saattaa lausua tämän tekosanan: minä lyön kalliota. Näin voisin minäkin kyllä puhua eikä siitä kuitenkaan tulisi mitään vettä, sillä tuo käskysana on lausuttu Moosekselle eikä minulle.

Samoin tässäkin, vaikka lausuisin kaiken leivän ylitse: “Tämä on Kristuksen ruumis”, ei siitä seuraisi yhtään mitään. Mutta kun me hänen asetuksensa ja käskynsä mukaan sanomme ehtoollisessa: “Tämä on minun ruumiini”, niin se on hänen ruumiinsa, ei meidän sanomisemme eli tekosanan tähden, vaan hänen käskynsä tähden, hän kun on käskenyt meidän niin puhua ja tehdä, ja liittänyt käskynsä ja tekonsa meidän puhumiseemme.

Uskonpuhdistusta koskevia kirjoja 1898, 30-35. Käännöstä tarkastettu Walchin ja Clemenin laitosten mukaan.