C.F.W. Walther
Luther kirjoittaa (WA 17:II,25, Kirkkopostillan suom. laitos II, s. 29): “Juuri tätä minä olen sanonut: Jumala ei kärsi sitä, että me luotamme johonkin muuhun tai sydämessämme pitäydymme johonkin, mikä ei ole Kristusta sanassansa, olkoon se sitten kuinka pyhää ja täydellisesti hengellistä tahansa. Uskolla ei ole mitään muuta perustusta, jolla se voi kestää. Kristus ei tahdo olla missään muussa ja hän ei suvaitse löytyä mistään muusta kuin ’siitä, mikä hänen Isänsä on’ eikä siitä, mikä sinun ja kaikkien ihmisten on ja mitä he ovat. Ei ole puutosta Kristuksessa eikä hänen armossansa; se on katoamaton ja pysyy sellaisena, ja se antautuu aina löydettäväksi; mutta puutos on itsessäsi: et etsi häntä oikealla tavalla, sieltä, mistä häntä on etsittävä, koska ojentaudut oman tuntemisesi mukaan ja luulet ajatuksillasi hänet käsittäväksi. Sinun on päätyminen siihen, missä ei ole omaa puuhaasi ja johtamistasi eikä kenenkään muunkaan, vaan Jumalan, nimittäin siihen, missä hänen sanansa on; siitä hänet tapaat, siinä kuulet ja näet hänet, eikä siinä ole vihaa ja armottomuutta, niin kuin arkaillen pelkäät, vaan pelkkää itseesi kohdistuvaa armoa ja sydämellistä rakkautta, ja hän ystävällisenä välittäjänä puhuu Isälle rakkainta ja parhainta puolestasi!”
Tässä kuulitte kaikkien kiihkohenkisten lahkojen tuomion. Olkoot ne muuten mitä tahansa, tämä suuri harha niissä on: ne eivät luota yksin Kristukseen ja hänen sanaansa, vaan ennen kaikkea johonkin, mitä heissä tapahtuu. Enimmäkseen he ajattelevat: Minullahan ei ole mitään hätää, olenhan minä kääntynyt ihminen. Ikään kuin minulla silloin olisi tällainen takuu: olethan kääntynyt, siis pääset taivaaseen! Ei niin! Me emme saa luoda katsettamme taapäin, kääntymykseemme, ajatellen: Olethan kääntynyt, siis voit olla turvallisella mielin! Päin vastoin minun on joka päivä käytävä Vapahtajan luo aivan kuin en vielä olisikaan kääntynyt. Aikaisempi kääntymykseni ei minua hiukkaakaan auta, jos nyt muutun suruttomaksi. Joka päivä minun on käytävä armoistuimelle, muuten ei ole mitään apua siitä, että olen ollut kääntynyt, vieläpä muuten voin omasta kääntymyksestänikin tehdä itselleni vapahtajan. Mutta se on hirveää! Silloinhan oikeastaan teen itse itsestäni oman vapahtajani.
C.F.W. Waltherin kirjasta Laki ja evankeliumi poimi Pekka Nisula.