MUUT LEHDET:

VÄÄRÄ EKUMENIA ETENEE PYHÄN BIRGITAN VARJOLLA

Kimmo Närhi, Luterilainen 1/2000

Kuluneena syksynä on suurten luterilaista nimeä kantavien kirkkojen ja roomalaiskatolisen kirkon lähentyminen voimistunut. Yksi tähän liittyvistä asioista on Roomassa marraskuussa pidetty pyhää Birgittaa käsitellyt seminaari. Seminaaria edelsi jumalanpalvelus, jonka toimittamiseen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa osallistui yhdessä paavi Johannes Paavali II:n kanssa.

Pyhä Birgitta eli 1300-luvulla. Hän edisti luostarilaitoksen voimistumista Suomessa, ja hänen nimensä esiintyy Naantalin birgittalaisluostarissa. Roomalaiskatolinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi vuonna 1391. Yhdeksän vuotta sitten silloinen arkkipiispa osallistui Birgitan pyhimykseksi julistamisen 600-vuotisjuhlaan. Viime vuonna hänet julistettiin Euroopan suojeluspyhimykseksi.

Tämänkertainen Birgittaan kohdistuva huomio liittyy yhteen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja roomalaiskatolisen kirkon yhteyspyrkimysten kanssa. Hufvudstadsbladet otsikoi 13.11.1999: “Pyhää Birgittaa juhlitaan Roomassa. Apu vaikeassa ekumeenisessa työssä.” Itse tekstissä tuodaan esille Birgitan oletettu merkitys ekumeenisena sillanrakentajana toisaalta pohjoisen ja etelän ja toisaalta luterilaisten ja roomalaiskatolisten välillä. Lehti tuo esiin myös sen, että vuonna 2000 on Roomaan odotettavissa suuri pyhiinvaeltajien joukko. Tämän tähden pidetään viisaana sitä, että Birgittaa juhlitaan etukäteen.

Kuinka meidän on arvioitava edellä kuvattua osa-aluetta suurten kirkkojen lähentymisprosessissa? Huomio kiinnittyy väistämättä ainakin seuraaviin kahteen näkökohtaan.

Ensiksi oikea ekumenia ei voi perustua kehenkään henkilöön. Kristittyjen yhteys on olemassa Jumalan armosta ja hänen tekonsa kautta. Välineet, joiden kautta hän yhteyden luo ja pitää sitä yllä, ovat armonvälineet, puhdas Jumalan sanan saarna ja oikein toimitetut sakramentit. Se, että kristittyjen yhteys rakentuu “apostolien ja profeettain perustukselle” (Ef. 2:20) merkitsee heidän sanaansa. Kulmakivenä on Kristus Jeesus, johon apostolien ja profeettojen sana johdattaa uskomaan. Oikea ekumenia merkitsee paluuta Jumalan sanaan ja elämistä hänen armostaan. Se periaatteellisesti torjuu ihmisille ja heidän työlleen rakentuvan yhteyden.

Toinen torjuttava piirre Birgittaan viittaavassa ekumeenisessa prosessissa on ajatus pyhiinvaelluksesta. Seminaaria valmistellut äiti Tekla viittaa siihen, että Birgitta vaelsi Roomaan vuonna 1349, jotta saattoi olla siellä juhlavuonna 1350. Ajatus joidenkin paikkojen tai matkustamisen hyödyllisyydestä hengellisessä mielessä on harhautunut. Jumalan lapset ovat uskon kautta tulleet Siionin vuoren ja elävän Jumalan kaupungin tykö (Hebr. 12:22). Mihinkään paikalliseen siirtymiseen ei ole tarvetta, vaan Jumalan armo on omistettava siellä, missä kukin on. Kristus on omiensa kanssa kaikkialla.