Kategoriat
2/2011 Lehdet

Concordia 2/2011

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen

Lapsikaste Uudessa testamentissa II Lasse Lappalainen

Pyhän kasteen merkitys Lassi Mattila

Kristillinen vanhurskauttamisoppi II Matti Roininen

1. Moos. 13 Paul Kretzmann

Henrik Perret: ”Anni” Muut lehdet

Valkeat vaatteet Hedberg

Hän kantaa meitä Martti Luther

Kategoriat
2/2011 Lehdet

HÄN KANTAA MEITÄ

Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa ja iloitsee.” (Luuk. 15:5)

Lammas ei voi itseänsä kaita eikä varoa eksyksiin joutumistaan, ellei paimen sitä aina neuvo ja johdata. Eksyneenä ei se myöskään itse löydä paimenta, vaan paimenen on mentävä sitä etsimään, kunnes löytää sen. Ja löydettyään kadonneen lampaan, panee hän sen hartioilleen kantaen sitä, ettei se taas tulisi hänen luotaan pelätetyksi, karkotetuksi eikä joutuisi suden suuhun.

Samoin on meidänkin laitamme. Me emme voi itseämme auttaa emmekä neuvoa, miten saavuttaisimme omantunnon levon ja rauhan ja miten pääsisimme vapaiksi perkeleen, kuoleman ja helvetin vallasta, ellei Kristus itse sanallaan meitä tuo takaisin ja puoleensa kutsu. Ja vaikka hänen tykönsä tulemmekin ja pysymme uskossa, emme me kuitenkaan jaksa itseämme siinä pitää, jollei hän itse aina saman sanansa ja voimansa kautta meitä vahvistaisi ja kantaisi, sillä perkele väijyy meitä lakkaamatta joka paikassa ja ”kulkee ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen saisi niellä” (1. Piet. 5:8).

Niin ettei tässä suinkaan kannata kerskata vapaasta tahdostamme tai voimistamme, oli sitten kysymys alusta, jatkosta tai lopusta. Kristuksen, meidän paimenemme, on yksin kaikki tehtävä. Tämä toteutuu silloin, kun hän saarnauttaa meille sanansa, että hän on kuollut meidän puolestamme ja ristinpuussa syntimme ruumiissaan kantanut, pannut perkeleen, kuoleman ja synnin jalkojensa alle sekä meidät iäiseen elämään vienyt. Hän kantaa meitä jatkuvasti pitkin ikäämme, niin ettei meidän tarvitse katsoa elämäämme, kuinka hurskaat ja väkevät me olemme, vaan ainoastaan lepäämme hänen hartioillaan. Sillä tässä kohdassa ei meidän tarvitse huolia mistään synnistä, kuolemasta eikä elämästä, vaan meillä on kaikki Kristuksessa, joka meitä kantaa ja varjelee.

Martti Luther, Matkaevästä, s. 146–147. Helsinki 1923. Suomen Lutherilainen Evankeliumiyhdistys.

Kategoriat
1/2011 Lehdet

Concordia 1/2011

Pääkirjoitus   Hannu Lehtonen

Aabrahamin kutsuminen. (1. Moos. 12)   Paul Kretzmann

Lapsikaste Uudessa testamentissa (osa 1/2)   Lasse Lappalainen

Jumala rankaisee luopuneita antamalla heidän kulkea omaa tietään   Bo Giertz

Kristillinen vanhurskauttamisoppi (osa 1/2)   Matti Roininen

Vuosisadan rakkaustarina   Eero Pihlava

Vähän katekismuksen iltarukous

Lutherin Vähä Katekismuksen ilta- ja aamurukousten tarkastelua   Mika Rantanen (PUUTTUU)

Osta kultaa   F. G. Hedberg

11 teologia luopuu piispoista

Concordia sisällysluettelo 2010

Siunaus ja kirous   Martti Luther

 

Kategoriat
1/2011 Lehdet

SIUNAUS JA KIROUS

Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (1. Moos. 12:3)

Näitä pyhän kantaisän ajatuksia tarkoitti Kristus epäilemättä, kun hän sanoi: ”Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.” (Joh. 8:56) Kun hän siis sanoo ”kaikki maan sukukunnat”, sitä ei ole käsitettävä vain laajuudesta, siis tietyn ajankohdan kansakunnista, vaan ajan pituudesta, niin kauan kuin maailma seisoo, ja se täsmääkin Kristuksen sanan kanssa: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” (Mark. 16:15) Näin ollen tämä siunaus on ollut voimassa tuhatviisisataa vuotta ja se on oleva voimassa hamaan maailman loppuun asti. Turhaan sitä vastaan raivokkaasti hyökkäävät helvetin portit, hirmuhallitsijat ja jumalattomat.

Ennen kaikkea on pantava merkille, ettei hän sano niin, että kaikki kansat kokoontuisivat juutalaisten tykö ja tulisivat juutalaisiksi, vaan niin, että siunaus, joka tämän kansan oli määrä saada, tulee siirretyksi tästä kansasta pakanoihin, toisin sanoen niihin, jotka eivät ole ympärileikattuja ja jotka eivät tunne Moosesta ja kaikkea, mitä hän on säätänyt.

Teemme siis oikein, kun asetamme vastakkain tässä kohdassa siunauksen ja kirouksen, jonka alaisia kaikki ihmiset ovat synnin tähden, joka Kristuksen ansiosta on kumottu ja siunaus siirretty kaikille, jotka sen ottavat vastaan ja uskovat hänen nimeensä. Tämä on ikimuistoinen hyvä teko, joka vapauttaa meidät synnistä, kuolemasta ja Perkeleen hirmuvallasta, liittää meidät Jumalan enkeleihin, ja näin me tulemme osallisiksi iankaikkisesta elämästä.

Tästä ovat saaneet alkunsa kaikki profeettojen saarnat Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan, syntien anteeksiantamuksesta, Pyhän Hengen lahjoittamisesta, Kirkon säilymisestä ja hallitsemisesta, epäuskoisten rankaisemisesta jne. He ovat nimittäin nähneet tästä johtuvat varmat seuraamukset: Jos Aabrahamin siemen on tämän tekevä, hän on välttämättä luonnostaan todellinen ihminen; toisaalta taas, jos hän siunaa myös toisia, vieläpä koko maan sukukuntia, hänen on välttämättä oltava jotakin suurempaa kuin Aabrahamin siemen. Tarvitseehan Aabrahamin siemenkin synnin tähden tätä siunausta.

Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17, s. 154. Hämeenlinnan 2004. Suomen Luther-säätiö.

Kategoriat
6/2010

SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ

Martti Luther

”Ja Sana oli Jumalan tykönä.”(Joh. 1:1)

Missä muualla? Eihän ulkopuolella Jumalaa ollut mitään olemassa! Saman sanoo Mooseskin kirjoittaessaan: ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus!’”. Jos hän kerran puhuu, täytynee kai Sanan olla hänen tykönänsä. Mutta tässä erotetaan selvästi persoonat toisistaan: Sana on toinen persoona kuin se Jumala jonka tykönä hän oli. Tämän Johanneksen lausuman mukaan on mahdotonta, että Jumala olisi ollut yksin, sillä Mooses sanoo, että Jumalan tykönä on ollut jotakin, nimittäin hänen Sanansa. Jos olisi ollut olemassa vain yksi ainut, niin mitä hänen tarvitsi sanoa: ”Sana oli Jumalan tykönä”; jos Jumalan tykönä on jotakin, on se toista kuin että hän on yksin, itsekseen. On vielä tarkkaan kiinnitettävä huomio siihen, että evankelista kovin tähdentää ”tykönä”-sanaa — hänhän kertaa sen kohta jälkeenpäin — hän tahtoo selvästi ilmaista persoonien erotuksen, näin vastustaakseen luonnollista järkeä ja vastaisia harhaopettajia. Kun luonnollinen järki nimittäin helpommin käsittää, että on olemassa ainoastaan yksi Jumala, ja kun useat Raamatun lausumat sitä tukevat — ja totuushan se onkin — niin se haraa hirmuisesti sitä vastaan, että samassa Jumalassa olisi useampia persoonia kuin yksi.
Tällaisin tunnuksin esiintyi harhauskoinen Sabellius: hän väitti, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi persoona. Ja sitten Areios vaikka myönsikin, että Sana oli Jumalan tykönä, hän kuitenkaan ei tahtonut tunnustaa Sanaa tosi Jumalaksi. Edellinen tunnustaa ja opettaa liian suurta ykseyttä Jumalassa, jälkimmäinen taas liian suurta hajanaisuutta; edellinen sekoittaa persoonat toisiinsa, jälkimmäinen erottaa luonnot toisistansa. Kristillisen uskon totuus sen sijaan kulkee keskiväliä: se opettaa ja tunnustaa persoonien sekoittamattomuutta ja luontojen hajoittamattomuutta: Isä on toinen persoona kuin Poika, mutta hän ei ole toinen Jumala. Näin on oikein, vaikka luonnollinen järki ei sitä käsitäkään; ainoastaan uskon pitääkin se käsittää. Luonnollinen järki synnyttää harhaoppia ja erehdyksiä; usko opettaa totuutta ja jää siihen, sillä se pitäytyy Raamattuun, joka ei petä eikä valehtele.

Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 322. Helsinki 1941. SLEY.

Kategoriat
6/2010

JEESUS KRISTUS – TOSI IHMINEN JA TOSI JUMALA.

Martti Luther

”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.” (Miik. 5:1)

 

Te, rakkaani, olette tänään kuulleet profeetta Miikan lausuman Jeesus-lapsesta, että hänen tuli syntyä Beetlehemissä ja että hänen valtakuntansa on toisenlainen kuin maailma ja perkeleen valtakunta. Se on näet jumalallinen ja ystävällinen valtakunta, täynnä hyvyyttä, armoa ja laupeutta. Me saarnaamme alituisesti tätä, että Kristuksen valtakunta ja herruus koskee Jumalan kansaa, ei maailmaa ja perkeleen kansaa.

Kun kuningas Herodes kysyi kirjanoppineilta ja heidän täytyi hänelle vastata, ilmoittivat he hänelle ainoastaan tämän tekstin, eikä Herodes myöskään kysynyt enempää. Hänen huolenaan oli näet se, että hän pysyisi kuninkaana tässä juutalaisten maassa ja että hän hävittäisi tämän äsken syntyneen juutalaisten kuninkaan. Tästä syystä hän sen jälkeen tapatti Beetlehemin viattomat lapset. Sen vuoksi kirjanoppineet vastaavat Herodeksen kysymykseen vain, että juutalaisten kuningas syntyy Beetlehemissä. He ajattelevat näin: Jos sotkeudumme asiaan enemmän, hän saattaa mestauttaa meidät kaikki. Me asetamme hänen eteensä profeetan sanan. Jos se saa hänet raivoihinsa, niin me emme ole sitä sanoneet, vaan profeetta Miika. He eivät uskalla saarnata Herodeksen edessä omia ajatuksiaan äsken syntyneestä juutalaisten kuninkaasta. He viittaavat ainoastaan Raamattuun ja saattavat kuningas Herodeksen ja profeetan yhteen. He osoittavat, että näin on kirjoitettu profeetan kirjassa. Tuohon aikaan tilanne oli sellainen, että Herodes oli alistanut juutalaiskansan ja heidän valtakuntansa valtansa alle hyvin väkivaltaisesti, niin etteivät juutalaiset uskaltaneet napista. Sen tähden he ainoastaan viittaavat Raamattuun, profeetan kirjaan, eivätkä tee muuta. He eivät välitä kuninkaastaan ja hallitsijastaan.

Mutta profeetta jatkaa puhumalla, millainen kuningas tai hallitsija tämä lapsi on oleva. Hän sanoo: ”sinusta (Beetlehemistä) minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa.” Tässä puhutaan siitä, minkälainen Kristuksen valtakunta on. Olemmehan kuulleet, että hän on Jumalan kansan kuningas ja hänen valtakuntansa on armon valtakunta. Mutta kun hän edelleen sanoo: ”jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista”, niin se on puhuttu hänen persoonastaan, siitä, millainen persoona tämä kuningas on. Hän on Jumalan kansan kuningas ja Herra, ja hän lähtee Beetlehemistä. Mutta siitä huolimatta on hänen lähtönsä ollut ennen päivien alkua, ts. hän on lähtöisin ikuisuudesta ennen päivien alkua.

Tätä kirjanoppineet eivät sanoneet kuningas Herodekselle, eivätpä he itsekään sitä käsittäneet eivätkä uskoneet. Se on näet hieman epäselvempi kuin sitä edeltävä lause, jossa sanotaan, että hän syntyy Beetlehemissä ja on oleva Israelin kansan hallitsija. Se on helppo ymmärtää. Se on varma osoitus siitä, että hänen täytyy olla ihminen. Mutta että sitten sanotaan: ”jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista”, ei ole niin helppo ymmärtää. Se näet tarkoittaa, että hän on myös ikuinen Jumala, jonka olemassaolo ei alkanut vasta Beetlehemissä, vaan joka on ollut ikuisuudesta.

Hän on oleva Herra ja hän lähtee Beetlehemistä. Ei voi olla toisin kuin, että tämä hallitsija on tosi ihminen. Sillä Beetlehem on kaupunki, maallinen, ulkonainen asia, joka nähdään ruumiillisin silmin ja jossa asutaan ruumiillisesti. Koska nyt tämän hallitsijan on määrä olla lähtöisin Beetlehemistä, on hänen täytynyt syntyä siellä ruumiillisesti, kuten joku ihminen syntyy kaupungissa. Jos hän on syntynyt Beetlehemissä, niin hän on luonnollinen, tosi ihminen. Samoin: jos hänen on oleva Israelin kansan hallitsija ja kuningas, täytyy hänen olla ihminen. Hänellä täytyy olla liha ja veri, ruumis ja sielu, kuten muilla ihmisillä. Muuten hän ei voisi olla Israelin kansan hallitsija. Profeetta lausuu edelleen: ”jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista”, ts. hän on lähtöisin ikuisuudesta. Tämä kuningas ei synny vasta silloin, kun hän lähtee Beetlehemistä. Hän on kyllä sieltä lähtöisin, hän syntyy siellä. Se on yksi lähteminen. Mutta tämän lähtemisen ohella hänellä on vielä toinen lähteminen, joka on alusta ja ikuisuudesta, ennen ajan alkamista ja päivien nimeämistä. Jos sanotaan, että hän on lähtöisin Beetlehemistä, täytyy myös sanoa, että hän on lähtöisin alusta ja ikuisuudesta.

Profeetan sanojen tulee näet antaa pysyä voimassa. Ensiksi hän lausuu: Ex te egredietur, ”sinusta (Beetlehemistä) lähtee”. Tässä ylipapit ja kirjanoppineet todistavat, että ’lähteminen’ merkitsee syntymistä. Niinhän mekin sanomme: Mistä sinä olet lähtöisin? Wittenbergistä, Leipzigista, ts. olen syntynyt Wittenbergissä, Leipzigissa. Samoin myös tässä: Hallitsija on lähtevä Beetlehemistä, ts. hänen on määrä syntyä Beetlehemissä. Sitten profeetta lausuu edelleen: Cujus egressus ab antiquis diebus, ts. ”jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista”, ennen kuin aikaa, päivää ja hetkeä oli. Se tarkoittaa: Hän, jonka on määrä syntyä Beetlehemissä, on myös syntynyt ikuisuudesta.

Jos nyt tahdot tietää, mistä tämä lapsi on syntyisin, niin kuule profeetta Miikaa, joka sanoo, että hän on Beetlehemistä. Mistä muualta? Vain Beetlehemistäkö? Ei, vaan hän on syntynyt, ennen kuin yhtään päivää on ollut, ennen kuin maailma, taivas ja maa, aurinko ja kuu on luotu. Sitä ei voi sanoin kuvata. Beetlehemistä hän tulee äitinsä kautta, mutta hän on ikuisuudesta, ennen ajan alkua, ennen kuin päivää ja yötä, aikaa ja hetkeä voitiin laskea. Tätä Herodes ja juutalaiset eivät kyenneet ymmärtämään eivätkä he myöskään olleet sen arvoisia. He takertuivat kiinni tekstiin ruumiillisesta syntymästä. Toisesta syntymästä he eivät tienneet mitään, kuten moisille narreille tuleekin käydä.

Tämä on nyt Israelin kansan kuningas ja hallitsija, Herramme Jeesus Kristus, joka syntyi kuningas Herodeksen aikana Beetlehemissä oikeana, todellisena ihmisenä luonnollisesta äidistä, kuitenkin ilman miehen siementä. Hän sikisi Pyhästä Hengestä. Tällä todellisella ihmisellä on myös nimi, joka kuuluu:Egressus ab antiquis diebus, Hän, joka on lähtenyt ja syntynyt ennen maailman alkua, ennen kuin päiviä on ollut. Näin hänet tulee oppia tuntemaan, että hän on tosi ihminen, syntynyt ajallisesti Beetlehemissä, ja myös tosi Jumala, syntynyt ennen ajan alkua ikuisuudessa.

Tästä maailma raivostuu ja tulee mielettömäksi. Se ei näet kykene sovittamaan näitä kahta syntymää yhteen, että tämä lapsi on lähtöisin eli syntyisin Beetlehemistä, että hän on tullut ruumiillisesti ihmiseksi neitsyt Mariasta, ja että hän kuitenkin on lähtöisin eli syntyisin myös ennen maailman alkua, jolloin ei vielä oltu luotu vaimoa, aviosäätyä, aurinkoa eikä kuuta. Kenestä hän sitten lienee syntyisin, jos hän on syntynyt ennen maailman alkua? Ei kenestäkään muusta kuin Jumalasta. Sen tähden hänen täytyy olla ikuinen Jumala. Ennen maailman alkua ei näet ollut olemassa mitään muuta kuin Jumala. Jos maailma uskoisi, että Jumala on luonut taivaan ja maan, sen täytyisi päätellä näin: Jos tämä on lähtöisin eli syntynyt ennen maailman alkua, täytyy hänen olla lähtöisin eli syntyisin Jumalasta, ja hänen täytyy olla itse Jumala. Sillä ennen maailman alkua ei ole mitään muuta kuin Jumala. Kaikki luotu on näet Jumalan luomaa tai tekemää. Mutta Jumalaa ei ole luotu, vaan hän on Luoja itse. Jumalan ja luomakunnan lisäksi ei ole mitään muuta.

Tämä on kuningas, joka saa kaiken aikaan. Sillä jos Kristus olisi pelkkä ihminen, ei hän olisi ollut meille avuksi, ja perkele olisi niellyt meidät kaikki. Kuolema olisi näet surmannut hänet yhtä hyvin kuin kaikki muut. Sekään ei olisi auttanut, että hän on syntynyt neitsyestä. Sillä on paljon ihmeellisempää, että Jumala teki Eevan kylkiluusta, kuin että neitsyt synnyttää. Neitsyt on näet vaimonkuva, joka sitä paitsi on luotu sitä varten, että hän synnyttää lapsia. Sen tähden ei perkele eikä kuolema olisi siitä välittänyt, että hän on syntynyt neitsyt Mariasta. Mutta sillä on merkitystä, että neitsyt ei kanna ainoastaan poikaa, vaan sellaista poikaa, joka on syntynyt ennen maailman alkua ja nyt jälleen syntyy maailmaan. Sen tähden on perkele, kuolema ja koko perkeleen valtakunta kukistettu, koska ne hirttivät itsensä sellaiseen ihmiseen, joka on lähtenyt eli syntynyt ennen kuin maailma oli olemassa. Jos nimittäin näin ei olisi, ja hän olisi ollut lähtöisin vain Beetlehemistä, olisi kuolema surmannut hänet yhtä lailla kuin sinut ja minut, neitsyt Marian, Johannes Kastajan ja muut suuret pyhät. Mutta hän on lähtöisin ikuisuudesta. Sen vuoksi täytyy kuoleman, joka on tähän saakka kaikki ihmiset surmannut, tämän lapsen, Herran Jeesuksen, kohdalla joutua häpeään. Sillä koska hän oli Jumala, ei jumaluus voinut kuolla eikä tulla perkeleen kadottamaksi.

Kuitenkin, koska hän ajallisesti oli lähtöisin Beetlehemistä ja oli syntynyt maailmassa, kuten joku muu lapsi, täytyi hänen kuolla. Ja koska hän oli sitä varten lähetetty, täytyi hänen tulla syntiseksi meidän edestämme ja antaa tuomita itsensä. Tästä seuraa sitten, että perkele ja kuolema vangitsevat itse itsensä. Ne käyvät hänen kimppuunsa eivätkä näe pitemmälle kuin hänen lähtemiseensä Beetlehemistä. Sen lähtemisen mukaan tämä lapsi on mahdollista surmata. Mutta kun hän nyt makaa haudassa, lausuu hän: Minä olen syntynyt ennen maailman alkua. Ja voimalla hän tempaa itsensä irti haudasta, synnistä, kuolemasta ja perkeleestä, niin etteivät ne voi häntä estää.

Profeetta tahtoo tuoda meille tästä ruhtinaasta sellaisen sanoman, että hänellä on kaksi lähtemistä, tai, kuten me omalla kielellämme sanomme, kaksi syntymää. Sen tähden hän on sellainen persoona, joka on samanaikaisesti tosi Jumala ja tosi ihminen. Kuitenkin hän on vain yksi persoona eikä kaksi. On sanottava: Kristus on neitsyt Marian poika, joka on imenyt hänen rintojaan, kuten kuka tahansa ihminen, ja hän on kasvanut. Mutta sen ohella hän on myös syntynyt ikuisesta Isästä ennen maailman alkua ikuisuudessa. Näin siis nämä kaksi luontoa, jumalallinen ja inhimillinen, yhdeksi persoonaksi erottamattomasti yhteen liittyneinä, ovat yksi Kristus, joka on tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän on lähtöisin eli syntyisin Beetlehemistä. Hän on myös lähtöisin eli syntyisin ikuisuudesta. Hän, jota Maria kutsuu pojakseen, on ikuisen Isän Poika. Neitsyt Marian poika, ajassa syntynyt, ja ikuisen Isän Poika on yksi ainoa Poika, ei kaksi poikaa. Hän on yksi ainoa persoona, ei kaksi persoonaa, yksi ainoa Kristus, Jumala ja ihminen, ei kaksi Kristusta.

Tätä ylipapit eivät sanoneet Herodekselle. Hän, tyranni, ei myöskään ollut – kuten sanottu – sen arvoinen, että hänen olisi pitänyt se tietää tai käsittää. He itsekään eivät sitä käsittäneet. Mutta meidän suurin lohdutuksemme ja turvamme on se, että meillä on sellainen Kuningas ja Herra, joka ei ole ainoastaan tosi ihminen, vaan myös tosi Jumala, kaiken luomakunnan Luoja ja Herra, jolle synti, kuolema ja perkele eivät mahda yhtään mitään.

Se, joka nyt tahtoo edetä oikein eikä loukkaantua tähän persoonaan, käsittäköön ensin hänen ensimmäisen lähtemisensä Beetlehemistä ja sen jälkeen hänen toisen lähtemisensä ikuisuudesta. Näin profeettakin noudattaa tätä järjestystä. Hän kirjoittaa ensin ruumiillisesta syntymästä. Hän puhuu siitä enemmän kuin toisesta syntymisestä, joka on ikuisuudesta, vaikka tämä ikuinen syntyminen on tapahtunut ensin ikuisuudessa ja tuo ruumiillinen sen jälkeen maailmassa. Olen usein sanonut ja sanon vielä: Se, joka tahtoo tuntea Jumalan ja ilman vaaraa mietiskellä (speculiren) häntä, luokoon katseensa seimeen. Aloittakoon alhaalta ja oppikoon ensiksi tuntemaan neitsyt Marian pojan, joka on syntynyt Beetlehemissä. Sen jälkeen hän oppii hyvin tuntemaan tämän lapsen, kuten teksti itsessään kertoo, kuka tämä neitsyen poika on, nimittäin Kuningas ja Herra ikuisuudessa. Silloin tämä ei ole pelottavaa, vaan mitä ihaninta ja lohduttavinta.

Salomo lausuu: Qui scrutator est majestatis, opprimetur a gloria (Raskaitten asioiden tutkiminen on liian raskasta [latinan lause kuuluu sanatarkasti suunnilleen: Se, joka tutkii majesteettia, painetaan alas kunniasta, suom. huom.]). Se, joka tahtoo aloittaa ensiksi tutkimalla, miten Jumala hallitsee maailmaa, miten hän on tämän ennalta valinnut ja tuota ei, miksi hän ei estänyt ennalta ihmisen lankeemusta, koska hän tietää kaiken – se joka tahtoo aloittaa tällaisilla kysymyksillä oppiakseen tuntemaan Jumalan (järkihän on nenäkäs ja mielellään pohdiskelee sellaisia kysymyksiä), se taittaa todellisuudessa niskansa. Kuten Lucifer, paha henki, oli korskea ja siksi lankesi niin kauheasti. Ei tule aloittaa katosta, ennen kuin perustus on ensin pantu.

Jos tahdot edetä turvallisesti ja oikein tuntea Jumalan, niin pysyttele alhaalla, kuten profeetta tässä tekee, niin ettet ensiksi tahdo tietää Kristuksen lähtemistä ennen maailman alkua, vaan ensin opit hänen lähtemisensä Beetlehemistä. Kuten Kristus itsekin opettaa: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästä lähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.” (Joh. 14:6–7) Samoin: ”Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.” (Joh. 14: 9–10) Se, joka ei tahdo tästä aloittaa, vaan tahtoo heti ylös korkeuksiin jumaluutta tutkimaan ja mietiskelemään sitä, miten Jumala hallitsee ja miten hän on ankara Kuningas, miten hän rankaisee ja surmaa, se lankeaa kunniasta, kuten Salomo sanoo (vrt. edellä latinankielinen sitaatti, suom. huom.), ja hänelle tapahtuu oikein.

Sen tähden oikea taito on tämä: Se, joka tahtoo oikein oppia tuntemaan tämän lapsen, hänen tulee mennä Beetlehemiin, ts. että hän näkee, miten tämä lapsi on syntynyt neitsyt Mariasta, että hän on tosi ihminen, minun lihaani, vertani ja luutani, kuitenkin ilman syntiä, ja millainen virka hänellä on toimitettavana ja suoritettavana maailmassa, nimittäin että hän – kuten Miika sanoo – on hallitsija, joka lunastaa kansansa synneistä ja ikuisesta kuolemasta. Kun siis tämä on hyvin opittu ja tämä lapsi on löydetty seimestä, nähty ja hyvin käsitetty, silloin huomataan helposti itsestään, että tämä Marian poika on myös Jumalan Poika, Isästä syntynyt ennen ajan alkua ikuisuudessa. Hänellä on kaksi lähtemistä eli syntymää, ja kuitenkin hän on yksi ainoa persoona. Jos siis tartut tähän ihmiseen, Kristukseen, niin olet tarttunut Jumalaan, jos kosket häneen, kosket Jumalaan, jos palvot häntä, palvot Jumalaa ja jos pilkkaat häntä, pilkkaat Jumalaa. Sen vuoksi evankelista on arvostanut suuresti tätä profeetan lausumaa. Se on ollut myös juutalaisten keskuudessa suuressa arvossa, vaikkakin he ovat käsittäneet sen lihallisesti ja ovat pitäneet silmällä vain Beetlehemiä.

Edelleen tässä kerrotaan suurista junkkereista (alunperin: nuori aatelismies, yleisnimitys erilaisille herroille Lutherilla, suom. huom.), miten häpeällisesti he käsittelevät näitä kallisarvoisia, oivallisia sanoja. Ylpeät, kopeat ylipapit ja kirjanoppineet halveksivat tätä lapsosta, Herodes-konna vainoaa häntä. Tämä on nyt meidän Herran Jumalamme taito: Hän voi panna tällaisen erinomaisen tekstin ihmisten nenän eteen, vieläpä suuhun, niin että he puhuvat siitä, laulavat ja sanovat sen, ja kuitenkaan he eivät ymmärrä siitä sanaakaan. Näin käy nykyäänkin: keisari, kuninkaat, ruhtinaat, aateliset, porvarit ja talonpojat arvelevat osaavansa evankeliumin vallan erinomaisesti, mutta helvetin tulen he osaavat! Sillä ylipapit ja kirjanoppineet osaavat tämän tekstin oikein hyvin ja puhuvat siitä. Herodes ymmärtää sen, kun se hänelle saarnataan, ja lähettää tämän tekstin mukaisesti viisaat Beetlehemiin ja – mikä vielä enemmän – sanoo heille: ”Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan.”(Matt. 2:10) Oi, sinä hurskas rikkaruoho, kuinka harras oletkaan! Mutta mitä auttaa häpeällisiä, viheliäisiä ihmisiä se, että heillä on Jumalan sana ja he sen tuntevat, mutta eivät kuitenkaan ymmärrä siitä vähääkään?

On ihmeellinen asia, että Herra Jumalamme antaa ihmisille sanansa eivätkä nämä kuitenkaan sitä haista eivätkä maista. Ylistän häntä siitä, että hän voi näin tehdä. Syy on tämä: he ovat ylpeitä, niin että he halveksivat Jumalan sanaa, vaikka se jo on heillä. Olen usein sanonut ja sanon vielä: Soisin, ettei minun tarvitsisi enää saarnata. Sillä ne, joille me nyt saarnaamme ja joilla nyt on evankeliumi, aiheuttavat meille mitä suurinta mielipahaa. Heillä on hallussaan hallinnon johto, valta, raha ja tavara, ja he ahdistavat kaikkia, mutta erityisesti meitä, jotka saarnaamme evankeliumia. No niin, jos sinä ahdistat meitä, niin me sanomme sinulle takaisin: Sinä et saa evankeliumista mitään, vaikka meidän täytyy saarnata sitä sinulle ja vaikka kuulet ja näet sen ja tartut siihen, kuten Kristus sanoo: ”että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi” (Luuk. 8:10). Ja kuten kirjanoppineilla ja Herodeksella on profeetan sana: ”sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija…” He tietävät nämä sanat, mutta mitä he tietävät, sitä he eivät kuitenkaan tiedä.

Herra Jumalamme kohtelee häpeällisiä, kiittämättömiä ihmisiä, hänen sanansa halveksijoita ja vainoojia siten, että nämä kuulevat hänen sanansa eivätkä kuitenkaan kuule, vieläpä saarnaavat sitä eivätkä kuitenkaan ymmärrä siitä mitään. Vaikka meidän porvarimme ja talonpoikamme käsittäisivät evankeliumin, en tahtoisi koskaan saarnata sen tähden, että he käyttävät sitä niin häpeällisesti väärin. Mutta nyt minä saarnaan itselleni ja omilleni, jotka sitä tarvitsevat. Muut saavat pelkät kuoret, mutta heidän täytyy olla ilman ydintä. He kuulevat soiton kaikua, mutta eivät itse soittoa. Herra Jumalamme on sellainen saarnaaja, joka antaa saarnansa julki siten, että koko maailma kuulee sen, ja kuitenkaan sitä eivät käsitä muut kuin hurskaat. Samoin kuin näillä ylipapeilla, kirjanoppineilla ja Herodeksella on profeetan sana suussaan ja korvissaan, mutta he käsittävät siitä yhtä paljon kuin lehmä.

Sen vuoksi ei kenenkään pidä ajatella: Minulla on evankeliumi eikä se voi minulta puuttua. Tahdonpa päästä perille siitä, onko sinulla todella evankeliumi vai ei. Jos sinä uskot evankeliumin sydämestäsi ja se vaikuttaa parannusta sinussa, niin sinulla on se todella. Mutta jos tulet ylpeäksi ja halveksit sitä, niin ei sinulla sitä ole, vaan sinä kuulet sen, kuten Herodes, ja puhut siitä, kuten ylipapit ja kirjanoppineet. Viisaat kuulevat sen oikein ja käsittävät sen, mutta Herodes pysyy konnana ja ylipapit ja kirjanoppineet lurjuksina.

Tämä on ihmeellinen valtakunta, kun Kristuksella on sellaisia oppilaita. Toiset kuulevat hänen sanansa ja käsittävät sen, mutta toiset kuulevat sen eivätkä käsitä sitä. Ja tämä on meidän lohdutuksemme: Maailma, paavi, piispat, viisaat, nokkelat jne. ovat paljon meitä ylempänä, mitä tulee rahaan, tavaraan, valtaan, viisauteen, kunniaan ja kaikkeen, mitä maailmassa on, mutta tässä kohdassa he ovat paljon meitä alempana. Meidän aarrettamme, rakasta evankeliumia, he eivät maista eivätkä haista, vaikka he sitä mitä uutterimmin kuulevat, lukevat, opiskelevat, vieläpä itse puhuvat siitä ja opettavat sitä. Osoittaahan heidän elämänsä kylliksi, että heillä on paatuneiden juutalaisten kanssa korvat eivätkä kuitenkaan kuule ja ovat näkevin silmin sokeita.

Suokoon Jumala armossaan meidän yhdessä viisaiden kanssa kuulla ja käsittää rakasta evankeliumia ja varjelkoon hän meidät paatumuksesta ja sokeudesta ikuisesti. Aamen.

 

W2 13b, 1565–1573. Suomennos: Hannu Lehtonen. Raamatun sitaatit pääasiassa KR 38. Otsikko suomentajan.

Kategoriat
6/2010 Lehdet

Concordia 6/2010

Pääkirjoitus   Hannu Lehtonen

Jeesus Kristus – tosi ihminen ja tosi Jumala. Saarna loppiaisena   Martti Luther

Karitsa ja seurakunta – näkymiä Ilmestyskirjaan   Markus Pöyry

Jumala ilmoittaa itsensä Moosekselle (2. Moos. 3:1-15)   Lasse Lappalainen

Kielten sekoittaminen. Seemin jälkeläisten yksi linja (1. Moos. 11)   Paul Kretzmann

Mitä pyhitys on?   Lassi Mattila

Sana oli Jumalan tykönä   Martti Luther