Kategoriat
1/2014 Adoptio Avioliitto Lehdet

Avoin kirje kansanedustajille

Marika Visakorpi, varatuomari, Jyväskylä

Hyvät kansanedustajat,

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on tulossa käsittelyynne lähiaikoina. Toivon, että löydätte hetken aikaa lukea tämän koosteen asiaan liittyvistä näkökannoista. Olette käsittelemässä muodollisesti pientä, mutta periaatteellisesti erittäin suurta asiaa: määrittelemässä sitä, mikä avioliitto jatkossa on.

Käytännössä rekisteröity parisuhde eroaa avioliitosta lähinnä kolmella lailla: 1) nimitys ja käsite, 2) ei mahdollisuutta hakea yhdessä adoptiota ja 3) ei suoraan oikeutta samaan sukunimeen. Yhteisen nimen saaminen olisi helposti järjestettävissä lainmuutoksella nykyiseen lakiin rekisteröidystä parisuhteesta. Sen sijaan kohdat 1 ja 2 ovat periaatteellisesti erittäin merkittäviä asioita.

Mikä avioliitto on?
Kansalaisaloite perustuu vaatimukselle tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta samaa suku- puolta olevien parien kohtelussa kuten kappaleessa 3.2.1 todetaan: ”Aloitteen tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa yhteiskunnassa takaamalla samat oikeudet samaa ja eri sukupuolta oleville pareille. Ihmisten kohtelulle eri tavoin riippuen heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan ei ole nyky-yhteiskunnassa perusteita.” Mitä tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella lopulta tarkoitetaan ja miten lainsäädäntöä tulisi säätää, jotta perustelut olisivat loogiset ja yhdenmukaiset?

Avioliittolaissa on useita moraali luontoisia rajauksia; se on mahdollinen 1) kahden, 2) täysi- ikäisen (poikkeuksin), 3) eri sukupuolta olevan, 4) ei lähisukulaisen, 5) ei naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevan 5) ihmisen välillä. Avioliitto on siinä mielessä täysin tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, että jokaisella avioliiton edellytykset täyttävällä miehellä ja naisella on oikeus se solmia. Mikäli taas todella tarkoitetaan sitä, mitä kansalaisaloitteessa em. kappaleessa todetaan: ”Yhdenvertaisuus lain edessä edellyttää, että lainsäädäntö soveltuu kaikkiin yhtäläisesti riippumatta esimerkiksi sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta, ellei muulle ole riittäviä perusteluita” (tummennus tässä), tulisi avioliitto avata samoilla perusteilla myös lukuisille muille ryhmille. Jos avioliitto nyt avataan käsittämään samaa sukupuolta olevien parisuhteet, on hyvin vaikea nähdä, miksei samoilla perusteilla hyväksyttäisi polyamorisia (monenvälisiä) ja moniavioisia suhteita avioliiton perusteeksi. Haluttaessa voidaan myös muut avioliiton rajaukset kyseenalaistaa. On huomionarvoista, että viime vuoden joulukuun 13 päivä Utahissa paikallinen oikeus totesi moniavioisuuden kriminalisoinnin olevan perustuslain vastaista vedoten perusteluihin samaa sukupuolta olevien avioliittoihin (ks. esim http://www.breitbart.com/Big-Government/2013/12/14/Federal-Judge- Rules-Laws-Against-Polygamy-Unconstitutional).

Voidaan myös kysyä, millä perusteella sukulaisuussuhteen pitäisi olla este avioliitolle ainakaan samaa sukupuolta olevien kesken. Nyt esitetynlaisella tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperusteella ajattelua voidaan viedä vieläkin pidemmälle ja kysyä, miksi avioliitto tulisi ylipäätään kytkeä seksuaalisuuteen? Sisarukset tai ystävykset voivat olla toisiinsa kiintyneitä ja haluta taloudellista turvaa tai yhteistä adoptiota, vaikkei heillä ole parisuhdetta perinteisessä merkityksessä. Eikö silloin heitä syrjitä, jos avioliiton solmimista rajoitetaan?

Avioliitto on ollut viime vuosiin asti jotakuinkin maailmanlaajuisesti ja hyvinkin erilaisissa yhteiskunnissa miehen ja naisen välinen instituutio. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät avioliitosta ovat 5000 vuoden takaa Kaksoisvirtojen maasta. Avioliittolainsäädännöllä on haluttu yhteiskunnan taholta paitsi juridisesti järjestää, myös tukea tällaista yhteiselämän muotoa, joka on erityinen siinä mielessä, että vain mies ja nainen voivat saada jälkeläisiä keskenään. Avioliiton kytkeytymistä sukupuolten erilaisuuteen, niiden toisiinsa liittymiseen ja suvun jatkamiseen tukevat mm. klassinen luonnonoikeusfilosofia ja sosiobiologia, jotka näkevät asian – vaikkakin eri lähtökohdista – syvempänä kuin kulttuurisena kysymyksenä. On siis välttämätöntä asettaa kysymys, mikä avioliitto on ja millä perusteilla? Onko se mikä tahansa kiintymykseen perustuva suhde, joka kulloinkin määritellään avioliitoksi vai edelleen se pitkään käytössä ollut yhteiskunnallinen instituutio, jossa vastakkaiset sukupuolet liittyvät toisiinsa solmimalla toiset poissulkevan liiton, jonka keskeisenä mahdollisuutena on myös lasten saaminen ja kasvattaminen?

Avioliiton rajaaminen yhden miehen ja yhden naisen väliseksi on perusteltua, koska vain se suhde poikkeaa kaikista muista mahdollisista suhteista. Kyse ei ole mielivaltaisesta, vaan perustellusta rajauksesta. Juuri tälle rajaukselle on kansalaisaloitteessakin mainittuja ”riittäviä perusteluita”. Sen sijaan on huomattavasti vaikeampaa keksiä perusteluja sille, miksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä pelkästään samaa sukupuolta olevien parisuhteet lisät- täisiin avioliiton piiriin. Tällainen lainsäädäntö ei ole loogista. Mikäli avioliittoa nyt laajennetaan, ollaan tiellä, jolla kulloisetkin mielipiteet määrittelevät avioliiton sisällön ja alkuperäinen sisältö on muuttunut.

Adoptio
Olen kansalaisaloitteen kanssa samaa mieltä siitä, että lapsia koskevat asiat tulee ratkaista lapsen edun mukaisesti. On biologinen tosiasia, jota kukaan ihminen ei ole keksinyt tai mikään maailmankatsomus määrittänyt, että vain mies ja nainen voivat saada keskenään jälkeläisiä. Pelkästään tämä seikka voisi herättää ajatuksen siitä, että sille on joku tarkoitus. Lapsen luontainen lähiympäristö on isän ja äidin muodostama. Lukuisista syistä johtuen näin ei toki aina elämässä ole. Isyyttä ja äitiyttä voivat tulla korvaamaan muut henkilöt ja lapset ovat hyvin sopeutuvaisia erilaisiin tilanteisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei isyydellä ja äitiydellä olisi itseisarvoa lapsen elämässä. Isyyden tärkeydestä poikien elämässä ovat kirjoittaneet mm. lastenpsykiatrian erikoislääkäri Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila kirjassaan Pelastakaa pojat. Niin ikään Jari Sinkkonen kirjassaan Elämäni poikana puhuu isän merkityksestä lapsen elämässä, samoin Tommy Hellsten kirjassaan Vanhemmuus isän ja äidin merkityksestä. Alkuperän merkityksestä kertoo myös se, miten monet vanhemmastaan eroon joutuneet myöhemmin elämässään haluavat etsiä biologisen vanhempansa.

Tutkimuksia erilaisen vanhemmuuden vaikutuksista on esitetty eri suuntiin. Varsin monet samaa sukupuolta oleviin vanhempiin liittyvät tutkimukset on tehty pienellä otannalla. Kanadassa hyvin laajalla otannalla (20 % väestöstä) tehty tutkimus osoitti huomattavia eroja koulun keskeyttämisessä samaa ja eri sukupuolta olevien vanhempien lasten kohdalla. Samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset valmistuivat 65 % todennäköisyydellä verrattuna eri sukupuolta olevien avioparien lapsiin. Tyttöjen kohdalla luvut olivat vielä matalampia.
(Allen, D. W. (2013). High school graduation rates among children of same-sex households. Review of Economics of the Household. Advance online publication. doi: 10.007/s11150-013-9220-y)

Olennaisin seikka on nähdäkseni se, etteivät parhaatkaan isät voi muuttua äideiksi ja toisin- päin, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Vaikka muut miehet tai naiset lapsen elinpiirissä voivat tulla jossain määrin korvaamaan puuttuvaa isää tai äitiä, ei lainsäädännöllä tulisi luoda tilanteita, jossa lapselta viedään mahdollisuus isyyteen ja äitiyteen. Tämä ei ole pelkästään henkilökohtainen vaan myös yhteisöllinen kysymys.

Vaikutukset
Lähivuosina samaa sukupuolta olevien asemasta käydyssä keskustelussa on esiintynyt puolin ja toisin ylilyöntejä, joita ei voi eikä tule hyväksyä. Jokaista ihmistä tulee kunnioittaa ja jokainen saa valita elämäntapansa, mikäli laki ei sitä nimenomaisesti kiellä. Jokaisella tulisi kuitenkin olla jatkossakin oikeus moraalisiin näkemyksiin ja niiden asialliseen ilmaisemiseen. On ollut huolestuttavaa seurata, miten perinteisen avioliiton kannattajia on mediassa tai muualla leimattu milloin miksikin ääliöiksi ja tulkittu hyvinkin asialliset kannanotot lähestulkoon vihapuheeksi, vaikka henkilöt ovat puolustaneet yhteiskunnan keskeistä ja pitkäaikaista instituutiota. Mikäli kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliitosta hyväksytään, on hyvinkin todennäköistä, että tämä suuntaus vahvistuu entisestään. Vaikka seurakunnille jätettäisiin oikeus itse päättää avioliittonäkemyksestään, mikä oikeus perinteisen avioliiton kannattajilla on jatkossa ilmaista tämä näkemyksensä? Mahdollisella lainmuutoksella tulisi siten olemaan

todennäköisimmin vaikutusta myös muiden ihmisten elämään ja oikeuksiin. Taustalla vaikut- taa vahvasti pyrkimys tehdä avioliiton sisällöstä ihmisoikeuskysymys ja sitä kautta vaikuttaa samalla sekä sanan- että uskonnonvapauteen. Näin siitäkin huolimatta, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ratkaisussaan 37359/09 todennut, että avioliiton sisältö voidaan kansallisesti rajata nykymuotoiseksi.

Kun Norjassa hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2009, ryhdyttiin hallituksen johdolla saman tien uusimaan päiväkotien opetussisältöjä tavoitteena edistää lasten sukupuoli-identiteettikäsitteen muuttamista vastaamaan yhteiskunnan seksuaalista moninaisuutta sekä opetusmateriaalin että satujen muodossa. Kyse ei siis ole enää siitä, että asiaan suhtauduttaisiin neutraalisti tai erilaiset tilanteet toteavasti, vaan uuden lainsäädännön mukaista aatemaailmaa tulee aktiivisesti edistää.

Avioliittolain muuttaminen normatiivisesti tarkoittaisi hyvin helposti sitä, että perinteinen avio- liittokäsitys nähdään jatkossa – vaikka sellaiseen saataisiin seurakunnissa rajautua – epätasa-arvoisen syrjivänä ja vastustettavana yhteiskunnallisena ilmiönä eikä sen myönteisiä puolia enää olisi korrektia tuoda esille. Voidaan perustellusti kysyä, olisiko tämä tasa-arvoista ja yhdenvertaista, saati sanan- ja uskonnonvapauden mukaista?

Avioliittolain muuttaminen murentaa nykyisen avioliittoinstituution sisällön ja johtaa ennakoi- mattomaan kehityskulkuun. Perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajien oikeus näkemykseensä joutuu vakavasti uhatuksi ja toisaalta uusi laki olisi perustelujensa puolesta epälooginen ja rajaava. Lainmuutokseen ei ole syytä ryhtyä ottaen huomioon senkin, että meillä kuitenkin on jo olemassa laki rekisteröidystä parisuhteesta.

Toivon teille viisautta ja huolellista harkintaa päätöksentekoon sekä voimia kevään istunto- kauteen!

Jyväskylässä 29.1.2014

Ystävällisin terveisin, Marika Visakorpi, varatuomari