Kategoriat
5/2014 Lehdet Uskonpuhdistus

LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS

Ilpo Sinkko, pastori, Kokemäki

”Ja fariseukset ja saddukeukset tulivat hänen luoksensa ja kiusasivat häntä pyytäen häntä näyttämään heille merkin taivaasta. Mutta hän vastasi ja sanoiheille: ’Kun ilta tulee, sanotte te: Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa,ja aamulla: Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa. Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin Joonaan merkki.’ Ja hän jätti heidät ja meni pois.” (Matt. 16:1–4)

1. Reformaatio, mitä se on?

Rakkaat ystävät! Pyhäinpäivän aattona vuonna 1517 Wittenbergissä Itäisessä Saksassa tehtiin historiaa. Wittenbergin yliopistonVanhan Testamentin eksegetiikan professori Martin Luther naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään eli väittämäänsä. Nuo naulaniskut kaikuivat ikuisuuteen saakka. Nuo 95 teesiä oli tarkoitettu oppineille tiedoksi. Siihen aikaan oli tapana väitellä tärkeistä teologisista kysymyksistä. Siihen aikaan se tuntui hyvältä ja oikealta, että asioista väiteltiin. Meillä Suomessa on taas totuttu tuppisuisuuteen, eli joku toinen on päättänyt meidän kristittyjen puolesta, miten tulkitaan Raamattua, eikä siitä ole totuttu väittelemään. Tänään kristikansa on hiljaa.

Mikä sai Lutherin liikkeelle? Pelastusta myytiin paavin allekirjoittamilla anekirjeillä. Anekirjeen ostaja saattoi vähentää omaa aikaansa kiirastulessa ostamalla aneen. Martin Luther oli koko ikänsä etsinyt armollista Jumalaa ja viimein hän oli sellaisen löytänyt Kristuksessa. Epätoivo ja Jumalan tuomioiden pelko oli ajanut hänet etsimään lohdutusta hyvistä teoista, paastoamisesta ja munkkiudesta. Luther koki, etteivät hänen omat yrityksensä kuitenkaan kelvanneet Jumalalle. Raamattua tutkimalla hänelle selvisi, että Jumala ei armahdakaan meitä omien hyvien tekojemme tai hurskautemme ansiosta. Jumala vapauttaa meidät synnistä ja kuoleman vallasta Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämä armahdus omistetaan omalle kohdalle uskolla. Uskon antaa Jumala Sanansa kautta. Tämä oli valtava vapautus omassatunnossaan niin kauan kamppailleelle Lutherille.

2. Anekauppa oli räikeää

Nyt Saksanmaalla alkoi toimia dominikaanimunkki JohannTetzel. Hän oli kunnostautunut melkoisena anekauppiaana. Hänen mottonsa oli: ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”. Luther pääsi selville anekaupan koukeroista, koska hänen seurakuntalaisensa esittelivät hänelle anekirjeitä. Seurakuntalaisten mukaan nyt ei tarvinnut enää edes katua syntejäänkään, kun oli vain ostanut anekirjeen. Tämä tuntui rienaukselta Lutherin mielestä, joka oli viimein taisteluidensa jälkeen saanut rauhan ja selvyyden Kristuksessa yksinkertaisesti uskomalla syntinsä anteeksi. Ja nyt myytiin pelastusta helpolla rahalla. Tämän oli loputtava. Niinpä hän kirjoitti teesinsä anekauppaa ja sen epäkohtia vastaan. Luther ei täysin ymmärtänyt aluksi, miksi paavi ja kirkko tarvitsivat rahaa anekirjeillä. Se johtui siitä,että uusi paavi Leo X aikoi rahoittaa anekirjeistä saadulla tuotolla Rooman Pietarinkirkon rakentamisen.

Lutherin teesit eivät jääneetkään pelkäksi tutkijoiden iloksi, vaan opiskelijat ottivat kirjapainotekniikalla monia, monia kopioita teeseistä. Ja Johann Tetzel, tuo anekauppias, joutui poistumaan monelta paikkakunnalta nopeasti, koska ihmiset huusivat suureen ääneen: ”Luther, Luther”, ja kivittäen karkottivat Tetzelin pois paikkakunnaltaan. Tämä kaikki tietenkin vähensi aneitten tuottoa ja Lutherin esimiesten oli tartuttava asiaan. Paavi oli antanut anekaupan toteuttamisen Mainzin arkkipiispan Albrechtin toteutettavaksi. Kun arkkipiispa sai tiedot Lutherin toiminnasta, hän lähetti kirjeen siitä itselleen paaville. Paavi ei ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Joka tapauksessa kirkolliset toimet Lutheria vastaan olivat alkamassa.

3. Uskonpuhdistuksen keskeiset asiat

Luther vastasi häneltä kysyttäessä, mikä on Raamatun keskeisin periaate. Hänen mukaansa se, mikä ajaa Kristuksen asiaa, on Raamatussa keskeisintä. ”Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden”. Se oli keskeinen periaate. Enää ei tarvittu aneita, munkkiutta, pyhiinvaelluksia tai messu-uhreja, yksin usko Kristukseen riitti. Entä missä usko syntyy? Se syntyy siellä, missä Jumalan Sanaa puhtaasti opetetaan ja sakramentit Kristuksen käskyn mukaan toimitetaan. Usko syntyy seurakunnassa, seurakunnan keskellä Pyhän Hengen vaikutuksesta. Entä miten kristityn tulee elää? Oliko noudatettava ihmisten oppeja ja perinnäissääntöjä vai mitä? Tähän on vastaus: ”Raamattu on kristityn uskon ja elämän ylin ohje”. Siinä on toinen keskeisistä uskonpuhdistuksen periaatteista. Ja miten kristitty tietää, miten tulee uskoa ja elää? Vastauksena on: hänen tulee lukea Raamattua ja ottaa sieltä opikseen, miten toimia tulee. Ongelmana oli, ettei Raamattua ollut käännetty kansankielelle, vaan käytössä oli latinankielinen versio Vulgata, jota vain oppineet osasivat lukea. Mitä oli tehtävä, että jokainen kristitty saattoi tutkia Jumalan Sanaa äidinkielellään? Raamattu oli käännettävä kansankielelle ja vielä enemmän – oli luotava Saksan kirjakieli. Tämä projekti alkoi Wartburgin linnassa vuosina 1521–22, jolloin Luther käänsi UT:n saksaksi ja samalla tuli luoneeksi Saksan kirjakielen. Raamatunkäännöstyö jatkui myöhemmin ja Luther käänsi koko Raamatun saksaksi.Tämä oli lopullinen irtiotto paaviudesta ja roomalais-katolisen kirkon teologiasta. Uskonpuhdistus alkoi levitä Saksassa ja muuallakin, ja myös muuan suomalainen eli Mikael Agricola opiskeli Wittenbergissä 1536–1539. Agricola sai Lutherilta hyvät todistukset vietäväksi Ruotsi–Suomen kuninkaalle KustaaVaasalle.

Paljon olisi kerrottavaa Lutherista ja uskonpuhdistuksesta ja Lutherin työtovereista, mutta on hyvä, että seurakuntalainen voi itsekin ottaa selvää Lutherin ja uskonpuhdistuksen vaiheista lukemalla siitä kirjoitettuja hyviä kirjoja. Voin kysyttäessä suositella luettavaksi noita hyviä kirjoja.

4. Paljon on kulunut aikaa Lutherista

Paljon on kulunut aikaa Lutherista ja uskonpuhdistuksen alusta. Vuonna 2017 vietetään kaikkialla luterilaisessa maailmassa uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaa. Nyt on hyvä kerrata, mitä uskopuhdistus voisi tänä päivänä merkitä. Uskonpuhdistus tänä päivänä merkitsee ilman muuta paluuta Raamattuun ja sen kirjaimelliseen tulkintaan. Nykyaikana Raamatun auktoriteetti on painettu pohja mutiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Tällaista kehitystä vastaan jokainen kristitty taistelee omalla tavallaan. Jumalan pyhä Sana eli Raamattu on edelleenkin kristityn uskon ja elämän ylinohje. Raamatun selvällä sanalla on ratkaistavissa niin kysymys naispappeudesta kuin seksuaalietiikastakin. Tänä aikana meitä kristittyjä vedätetään tiedotusvälineitten puolelta. Joudumme lukemaan lehdistä, että Raamatun pohjalta ei nykyaikana voikaan muodostaa mielipidettä, eikä sillä ole käyttöä tässä tilanteessa. Tämä tällainen on valhetta, jolla pyritään johtamaan harhaan Suomen kansaa ja varsinkin kristittyjä. Kyllä Raamattu sanoo, se armahtaa, mutta se myös tuomitsee. Sen mukaan on meidän elettävä. Raamattu sanoo kyllin selvästi, miten asiat ovat ja sen tahtoon on meidän taivuttava, jos haluamme olla kristittyjä. Raamatussa on Kristus ja hänen tuomansa anteeksianto. Sitä kuulutetaan elävällä Sanalla, joka kaikuu kaikkialle.

Toinen suuri harha, jota meille tarjotaan, on uskontojen tasavertaisuus. Toki ihminen saa uskoa mihin tahansa, mutta jos hän aikoo pelastua iankaikkiseen elämään, on hänen kuunneltava yksin Kristusta. Me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Ei ole muita pelastajia, ei ole pelastusta Kristuksen uskopuolella. Tämäkin meidän on sanottava, vaikka koko maailma kieltäytyisi kuulemasta.

Tämä vanha Eurooppa on käymässä antikristilliseksi, se on hylkäämässä kristinuskon. Eurooppa rappioituu henkisesti ja taloudellisesti, kun se hylkää sen, mihin vanhat arvot oikeastaan perustuvat, eli kristinuskon. Muualla maailmassa kristittyjen määrä kasvaa kymmenillä miljoonilla joka vuosi, pian joka toinen tämän maapallon asukkaista kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon. Veljemme ja sisaremme Kristuksessa asuvat yhä useammin Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Älkäämme siis hämmentykö sitä, että tämä Eurooppa on niin Kristus-vastainen – ja myös Suomi siinä mukana. Voittomme Kristuksessa on varma. Varmasti voitamme Kristuksen nimessä, vaikka tiellemme joskus kasautuu esteitä Kristuksen nimen ja Sanan tunnustamisen tähden.

Suomen kansankirkko tarvitsee tänään uskonpuhdistusta, ja me olemme se voimavara, joka tuon puhdistuksen voi aloittaa. Emme tiedä, mistäpäin tuo puhdistus alkaa, ei Lutherkaan sitä etukäteen tietänyt. Kun meillä kristityillä on synnit anteeksiannettu ja selvä Jumalan Sana käsissämme, niin me uskallamme käydä vastaan vaikka minkälaisia voimia, valtoja ja herrauksia.

Kristus kulkee niiden takana ja niiden kanssa, jotka häneen uskovat. Emme muistele tässä uskonpuhdistusta, vaan me tänään, tässä, tällä joukolla, teemme uskonpuhdistusta omalla kohdallamme ja kirkkomme kohdalla. ”Semperreformanda” – mitä se merkitsee? Se merkitsee sitä, että uskonpuhdistus ei voi jäädä paikalleen, vaan sen on jatkuttava eteenpäin seurakunnissamme, maassamme, kirkossamme, tässä maailmassa. Siinäpä meille tehtävää kylliksi!

Oikea Kristuksen kirkko on tässä maailmassa aina alas painettuja halveksittu, se on pilkattu ja väheksytty. Mutta sillä on oma voimansa, ja sen tähden se voittaa sen pahan, jolla oikeaa Kristuksen seurakuntaa yritetään kaataa. Kirkon aarteena eivät ole anekirjeet eivätkä suuret rahavarat. Teesissä 62 Luther opettaa: ”Kirkon todellinen aarre on Jumalan kunnian ja armon kaikkein pyhin evankeliumi”. Tänä aikana meille myös pyritään opettamaan, että kristityn elämä olisi helppoa. Sitä se ei ole, vaan se on yhäkin kaidan tien vaeltamista, niin kuin Kristus jo sanoi. Elämämme ja työmme tässä maailmassa on työn ja kilvoituksen täyttämää. Vielä emme ole päässeet perille, joudumme näkemään työtä ja vaivaa. Luther opettaa teeseissään 94–95: ”Kehotettakoon kristityitä innolla seuraamaan Herraansa Kristusta kautta kuoleman, rangaistusten ja helvetin, ja niin uskomaan enemmän sitä, että taivasten valtakuntaan tullaan monen ahdistuksen kautta…”. Uskoamme koetellaan tässä maailmassa monta kertaa. Mutta kun se tulella puhdistetaan, tulee siitä kullankaltaista, elävää, puhdistettua ja voimallista uskoa. Tähän kaikkeen kilvoitukseen ja vaivaan antaa Kristus itse voiman. Hän antaa voiman ja johtaa vaiheemme oman aivoituksensa mukaan. Ja Kristuksen johdatus on meille elämäksi, iankaikkiseksi elämäksi.

Rukoilemme: Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä. Kiitämmesinua siitä, että olet antanut aidon evankeliumin Pojastasi kantautua kaikkialle maailmaan. Kiitämme siitä, että olemme saaneet uskoa tuon sanoman omalle kohdallemme ja pelastua. Anna sanasi tänään kaikua kaikkialle ja voittaa yhä useampia sieluja valtakuntaasi. Jeesuksen nimessä. Aamen!

Saarna Uskonpuhdistuksen muistopäivänä 9.11.2014 Tampereen Johannes-yhteisössä 
Kategoriat
4/2013 Lehdet Saarna

Jumala johdattaa kansaansa ihmeellisesti

Ilpo Sinkko, pastori, Kokemäki

”Mutta kun Joosefin veljet näkivät, että heidän isänsä oli kuollut, ajattelivat he: ’Ehkä Joosef nyt alkaa vainota meitä ja kostaa meille kaiken sen pahan, mitä me olemme hänelle tehneet’. Niin he lähettivät Joosefille tämän sanan: ’Isäsi käski ennen kuolemaansa ja sanoi: Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan. Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa.’ Ja Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa.  Sitten tulivat Joosefin veljet itse, lankesivat maahan hänen eteensä ja sanoivat: ’Katso, me olemme sinun orjiasi!’ Mutta Joosef vastasi heille: ’Älkää peljätkö, olenko minä Jumalan sijassa? Te tosin hankitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa. Älkää siis peljätkö; minä elätän teidät ja teidän vaimonne ja lapsenne.’ Ja hän lohdutti ja rauhoitti heitä.” (1. Moos. 50:15-21)

Jumalan kansa on säilynyt näihin päiviin saakka. Kun katsoo maailmanhistoriaa ja arvioi Jumalan kansan eri vaiheita, voi todeta, että vaikeista ajoista huolimatta Jumalan kansa on säilynyt, ja se säilyy loppuun asti. Hyvin monet vallat ja voimat ovat sotineet Jumalan kansaa vastaan. Se on valloitettu, ajettu maanpakoon ja hajotettu. Vanhan Testamentin mukaan Jumalan kansa on Israel. Kun seuraamme tuon kansan vaiheita, huomaamme miten Jumala on pitänyt huolen kansastaan. Israel on ollut Jumalan kansa, mutta myös me kristityt olemme Jumalan kansa. Usko ja luottamus Jumalan lupauksiin on se perusta, minkä pohjalta olemme Jumalan kansa. Aabraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet sen tähden itselleen kelpaavaksi. Kun me kristittyinä uskomme Jumalan lupauksiin Kristuksessa, kuulumme me samaan kansaan kuin Aabrahamkin. Aabrahamista on tullut meille uskon isä.

Raamatussa kerrotaan paljon Jumalan kansan vaiheista. Varsinkin Vanhassa Testamentissa me näemme, miten Jumala johdatti kansansa läpi monenlaisten vaiheitten. Se ei ole pelkästään Israelin kansan historiaa. Kertomukset Israelista ja Jumalan johdatuksesta kuuluvat myös meille. Samalla tavalla kuin Jumala johdatti kerran kansaansa, hän nykyään johdattaa kristittyjänsä. Sen takia Vanhan Testamentin lukeminen ja tuntemus on meille tärkeää. Opimme sieltä Jumalan tavan toimia ja muuttaa pahakin hyväksi. Jumala voi käyttää myös vihollisiaan toimimaan oman tahtonsa toteutumiseksi.

Pyhässä maassa eli pieni suku, jonka tulevaisuus oli vaakalaudalla. Tuon suvun vanhalla isällä oli monta poikaa. Jaakob, vanha isä, rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan ja veljekset huomasivat tämän selvästi. Joosef oli myös itse tietoinen erityisasemastaan ja isänsä mielisuosiosta. Hän oli ylpeä ja rohkea mies. Hän oli nähnyt unen, että hänestä tulisi veljessarjan johtaja. Tämän hän kertoi veljilleen. ”Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen.” (1. Moos. 37:7). Tämä oli liikaa muille veljille, jotka jo ennestään vihasivat Joosefia. He aikoivat murhata veljensä. Mutta vanhin veljeksistä, Ruuben, esti muiden aikeen. Joka tapauksessa he heittivät Joosefin kaivoon ja myivät hänet orjaksi orjakauppiaille. Isälle ei asiasta tietenkään hiiskuttu sanaakaan. Isälle vietiin Joosefin vaate, joka oli kastettu vuohen vereen. Vereen kastettu vaate oli muka todiste siitä, että villipeto oli raadellut Joosefin. Isän sydän murtui, kun hän kuuli asiasta. Joosefin matka jatkui kohti Egyptiä.

Vanha Testamentti on täynnä totuutta

Vanha Testamentti on täynnä totuutta. Raamatun teksteissä yleensäkin tutkistellaan ihmisen vaikuttimia. Ihminen on pohjimmiltaan sellainen, joka tarvitsee toisten hyväksyntää, varsinkin vanhempiensa rakkautta. Kertomuksissa näkyy myös, miten helposti ihmiset vihastuvat ja vihassaan suunnittelevat jopa vastustajiensa surmaamista. Raamattu on realistinen kirja. Se kertoo ihmisten todellisesta elämästä, heidän vaikuttimistaan, juonitteluistaan, kostonhimostaan ja rahanhimostaan. Toisaalta Raamatun kirjoituksista luemme Jumalan tutkimattomista suunnitelmista, jotka toteutuvat yksittäisten ihmisten ja kokonaisten sukujenkin elämässä. Jumala osaa kääntää ihmisten heikkouden ja pahuudenkin palvelemaan omia suunnitelmiaan. Jumala osaa kääntää pahan hyväksi. Siihen on meidän uskominen ja luottaminen vaikeina aikoina. Kun omassa elämässämme on vaikeaa, kun olemme kohdanneet jonkun ylivoimaiselta tuntuvan haasteen, meidän tulee uskoa, että Jumala tietää asiamme ja on meitä valmis auttamaan. Jumala ei ehkä heti vastaa rukouksiimme ja avunpyyntöihimme. Hän saattaa meidän mielestämme viivyttää armahdustaan. Mutta koko ajan Jumalan suunnitelma toteutuu myös meidän kohdallamme.

Johdatettiinhan Joosefiakin siellä Egyptin orjuudessa. Hänestä tuli eri vaiheiden kautta faaraon luotettu. Hyvin Joosef tehtävänsä hoitikin. Hän keräsi runsaasti viljaa varastoihinsa välttääkseen huonojen satojen tuoman nälänhädän. Nälänhätä alkoi vaivata monia kansoja, myös Israelia. Niinpä Jaakob lähetti poikansa Egyptiin ostamaan viljaa, jotta nälkäkuolemalta vältyttäisiin. Näin myös tapahtui ja veljekset lähtivät Egyptiin viljaa ostamaan. Siellä oli vastassa heidän hylkäämänsä veli Joosef, joka oli kohonnut huomattavaan asemaan. Hän laittoi veljensä koetukselle. Veljekset kuitenkin saivat viljansa ja palasivat Pyhään maahan.

Jumala johdatti asiat niin, että Jaakob sukulaisineen jäi henkiin suuresta nälänhädästä huolimatta. Olihan tällä suvulla korkea-arvoinen edustaja Egyptin rikkaassa hovissa. Tällä tavalla Jumala johdattaa monenlaisten vaiheitten kautta kansaansa. Välillä hän käyttää vitsaa ja sauvaa rangaistakseen, ja taas hän tarjoaa kansalleen mannaa ruuaksi. Kun luemme Israelin kansan vaiheista, tulee meidän ymmärtää, että näin Jumala kohtelee meitä kristittyjäkin. Vanha Testamentti on annettu ja kirjoitettu siksi, että me kristityt siitä myös oppisimme jotain Jumalan viisaudesta. Koettelemuksissa meidän tulee olla kärsivälliset luottaen Jumalaan ja uskoen siihen, että Jumala viisasti johtaa vaiheitamme ja sittenkin kääntää pahan hyväksi.

Vanhan Testamentin teksti puhuu myös anteeksiantamuksesta

Tämän päivän aihe on ”Antakaa toisillenne anteeksi”. Puhuuko tämä kertomus Jaakobin suvun vaiheista myös anteeksiantamuksesta? Kyllä se puhuu. Joosef antoi veljilleen anteeksi, kun nämä tulivat hänen luokseen. Veljekset myös katuivat sitä pahaa, mitä he olivat Joosefille aiheuttaneet. Ja kyllä siinä niin kävi, että veljet kumarsivat Joosefia. Joosefin uni siis kävi toteen ja Jumala johdatti koko ajan asioita monenlaisten vaiheitten kautta.

Niinhän sanoo Pyhä Paavali Roomalaiskirjeessään: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen” (Room. 8:28).

Sinullakin saattaa elämässäsi olla vaikeita asioita, sairauksia, ikäviä sattumuksia, ihmisten pilkkaa tai väheksyntää. Kun näitä asioita tapahtuu, on joskus vaikeaa luottaa Jumalan johdatukseen. Joidenkin vaikeiden kysymysten äärellä joudumme nöyrästi myöntämään, että tämän elämän aikana emme saa vastauksia joihinkin meille vaikeimpiin asioihin. Silloin meidän täytyy vain luottaa, että Jumala tietää tarpeemme ja ahdinkomme ja osaa oikeaan aikaan auttaa. Joihinkin kysymyksiin saamme vastauksen vasta kuoleman rajan tuolla puolen, iankaikkisessa elämässä. Sinne on meidän tähdättävä. Sitä varten Jumala on meitä kutsunut ja tällä tiellä johdattanut, että me perille pääsisimme. Kristityt eivät niinkään halua keskittyä tähän ajalliseen. Totta kai meidän on tehtävä työmme ja hoidettava velvollisuutemme, toimittava kutsumuksessamme. Mutta keskeisintä on se, että meillä on lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Olemme syntisiä ja tarvitsemme syntien anteeksiantamusta. Eivät ainoastaan toiset ihmiset ole meitä vastaan rikkoneet, vaan myös me olemme rikkoneet Jumalaa ja lähimmäisiämme vastaan. Siksi saamme uskoa anteeksi – Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin tähden – ja antaa myös niille anteeksi, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Kun on itse saanut monet raskaat syntinsä anteeksi Jumalalta, on myös helpompi antaa anteeksi lähimmäisillemme, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Joka paljon saa anteeksi, hän myös paljon rakastaa. Raamatusta me näemme, millaisia ihmisiä liikkui Jeesuksen ympärillä. Usein he olivat muiden halveksimia ja alistettuja ihmisiä, syntisiä, porttoja ja publikaaneja. Jeesus joutui taisteluihin pikemmin aikansa pappisjohdon ja ns. hyvien ihmisten kanssa. Rikkaat ja viisaat häntä karttoivat ja syntiset saivat armon. Kristinusko on monellakin tavalla heikkojen ihmisten uskonto, niiden uskonto, jotka haluavat saada syntinsä anteeksi. Armo kelpaa niille, jotka Jumalan Henki on herättänyt syntejänsä katumaan. Pyhä Henki myös todistaa meille, että syntimme ovat anteeksiannetut Jeesuksen Kristuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tällaisina aikoina me murehdimme sitä, miten Jumala kansaansa ruokkii. Keitä hän käyttää välikappaleinaan sanomansa eteenpäinviemiseksi? On niin paljon väärää sanomaa ja väärin julistettua sanaa, ja taas toisaalta nykyajan ihmiset eivät halua kuulla oikeaa Jumalan Sanaa julistettavan. Kansassamme ja maassamme on paljon välinpitämättömyyttä Kristusta kohtaan, ja kirkoissa julistettava sanoma ei enää ruoki kansaa sillä tavalla kuin ennen. Kuitenkin on niin, että Jumala suunnitelmansa mukaan tänäkin päivänä ruokkii kansaansa aidolla sanallaan ja sakramenteillaan. Hän on luvannut pitää kansastaan huolen. Hän piti huolta Jaakobista ja Joosefin suvusta. Samalla tavalla hän pitää huolta kansastaan ja kristityistään. Tämä kirkollinen uudistus, mikä Suomessa on nyt tapahtunut, kun on syntynyt jumalanpalvelusyhteisöjä eri puolille maata, kertoo Jumalan suunnitelman toteutumisesta. Emme tarvitse loistavimpia kirkkoja tai vaikutusvaltaisimpia ihmisiä. Meille riittää se, että saamme kuulla aitoa Jumalan Sanan julistusta ja saamme osallistua sakramenttien osallisuuteen Kristuksen käskyn mukaisesti.

Kirkon kallein aarre on Jumalan Sana ja evankeliumi

Kirkon kallein aarre on Jumalan Sana ja siihen liittyvä evankeliumin julistus ja sakramentit. Kun nämä asiat täyttyvät, on Kristus itse läsnä sanassaan ja sakramenteissaan. Tämä maailma menee kohti omaa tuhoaan Jumalan säätämyksen ja tahdon mukaisesti. Kristityt ovat se joukko, joka tälle maailmalle vieraana kulkee kohti iankaikkista elämää. Iankaikkisesta elämästä on kalantilainen virsirunoilija Efraim Jaakola lausunut:”Se alkaa täällä jo maiden päällä ja jatkuu iäti taivaassa”. Täällä vaivaavat uskon heikkous ja syntisyys usein, mutta ajoittain kristitty saa täällä vaeltaessaan maistaa jotain Taivaan ihanuudesta. Kerran täydellisyydessä saamme iloita ja riemuita Jumalan kansan kanssa perillepääsystä. Mutta saamme varautua siihen, että matkamme sinne Taivaan ihanuuteen on jännittävä, vaikea, haastava ja ihana. Meitä johdattaa iankaikkisuuteen tutkimattomia teitä Jumalan Poika Jeesus Kristus.

Rukoilkaamme: Vapahtajamme Jeesus Kristus. Sinä johdatat kansaasi monenlaisten vaiheiden kautta. Sinä johdatat meitä vitsallasi ja sauvallasi tahtomaasi suuntaan. Anna meille uskoa, että kestämme kaikki ne koettelemukset, mitä näet hyväksi meille antaa. Johdata meidät kaikki pyhiesi kirkkauteen. Aamen!

Saarna Laitilassa 27.10.2013, 23. sunnuntai helluntaista.