hengellinen virvoittaja

”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.” (Matt. 11:6)

Tuollaista pahennusta meidän täytyy kärsiä. Sillä koska sekään ei auttanut, että Herra Kristus itse saarnasi ja teki lukemattomia ihmetekoja, vaan kuitenkin hänen sanaansa halveksittiin, vieläpä Herra Kristus itse naulittiin ristiin, eivätkä hänen apostolinsa koko maailmassa missään olleet suojattuna tämän saarnan tähden, niin kuinka meidän sopisi ruveta samasta asiasta valittamaan? Meidän tulee siis koettaa tottua siihen ja sallia sen tapahtua. Eihän evankeliumia milloinkaan ole toisin kohdeltu. Se on ja pysyy saarnana, johon loukkaantuvat, ei vain alhainen kansa, vaan maan pyhimmät, hurskaimmat, viisaimmat ja mahtavimmat, niin kuin kokemuskin osoittaa. Mutta autuaat ne, jotka tietävät ja uskovat, että se on Jumalan sana, he saavat terveyden, lohdutuksen ja vahvistuksen voittaakseen sellaiset pahennukset. Ne taas, jotka eivät tätä tiedä, vaan ylpeilevät omista hyvistä teoistaan, joutuvat pois tästä sanasta omaan vanhurskauteen, pitäen evankeliumia loukkaavana ja viettelevänä oppina.

Tällaisesta loukkaantumisesta Kristus varoittaa vähäistä laumaansa sanoessaan: ”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun”. Toisin sanoen: kun näette ja saatte kokea, miten maailma loukkaantuu minun sanaani ja rupeaa vainoamaan teitä, sen tunnustajia, niin älkää eksykö älkääkä joutuko ahdistukseen, vaan ajatelkaa: Samoin kävi Kristuksellekin, Jumalan Pojalle, meidän Herrallemme. Vaikka hän saarnasi niin voimallisesti ja teki useita jaloja ja suuria ihmetekoja, se ei mitään auttanut. Koska siis näin ontapahtunut rakkaalle Herrallemme Kristukselle Jeesukselle itselleen, että hänen oma kansansa, jolle hän oli Vapahtajaksi luvattu ja lähetetty, häneen loukkaantui, ja kun nuo, vaikka näkivät hänen jalot ja suuret ihmetekonsa, oita hän teki heidän nähtensä, eivät kuitenkaan taipuneet uskomaan hänen saarnaansa ja ottamaan häntä vastaan, vaan päin vastoin ristiinnaulitsivat ja surmasivat hänet, niin meidänkin tulisi olla vaiti ja valittelematta, kun saamme evankeliumin tähden kärsiä halveksimista, pilkkaa ja vainoa. Tämä opetus loukkaantumisesta on sangen tarpeellinen, varsinkin meidän aikanamme, kun jokainen tahtoo suloista evankeliumia soimata ja siihen loukkaantua.

Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, s. 24. Helsinki1952. SLEY

”Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana.” (Jes. 53:4)

Saarnattuaan suloisesti rakkaan Herramme Jeesuksen kärsimyksestä pyhä profeetta lisää nyt myös, minkä tähden hänen on täytynyt kärsiä ja mitä hän sillä on saanut aikaan. Tässä hän perustelee uskomme syvällistä ja välttämätöntä, vanhurskautusta koskevaa kohtaa: me uskomme Kristuksen tulleen piinatuksi ja surmatuksi meidän tähtemme, niinkuin Paavali opettaa, että Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme. Ei näet riitä, että tiedät Kristuksen kärsineen, sinun tulee myös tietää sen hyöty. Toisin sanoen: sinun tulee uskoa, niinkuin profeetta tässä vakuuttaa, että hän on kantanut meidän sairautemme, ettei hän ole kärsinyt itsensä tahi omien syntiensä tähden, vaan meidän tähtemme; toisin sanoen, että hän on kantanut kaiken sen vaivan ja sairauden sekä koonnut ja päällensä sälyttänyt kaiken sen kivun, joka meidän, kurjien syntisten, olisi pitänyt kärsiä ja kantaa. Ken siis oikein ymmärtää ja tietää nämä Raamatun sanat, hän on jo oppinut kristillisyytemme ja uskomme ytimen ja sisällön. Katso, tästä rikkaasta ja täydestä lähteestä apostoli Paavali on saanut nuo monet armorikkaat kirjeensä ja ottanut koko virran ja suuren paljouden autuaallisia ja lohdullisia lauseita.

Tästä siis voit päättää ja voimallisesti ja varmasti todeksi osoittaa, että ihmisten kaikki vaiva ja työ itselleen armollisen Jumalan hankkimiseksi on kirottua ja että kaikki viisaus, vanhurskaus ja pyhyys, kaikki hyvät teot ja ansiot, joilla ihmiset pyrkivät etsimään ja ansaitsemaan autuutta ilman rakasta Herraa Kristusta, ovat kirottuja. Kaikki se, minkä ihmiset saavat aikaan, jää syrjään ja syöstään kumoon tällä ainoalla lauseella, jonka tästä luemme: Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Jos siis on totta, että hän on kärsinyt meidän edestämme, niin meidän vanhurskautemme, hyvät tekomme ja ansiomme, joihin uskalsimme, on mitättömänä, jopa roskana pidettävä. Näin meidän täytyy astua ulos omasta itsestämme sekä kaikesta sydämestämme luottaa ja uskaltaa vieraaseen vanhurskauteen, niin että vahvasti uskoen tartumme ja pitäydymme siihen vanhurskauteen, jota ei voida nähdä eikä tuntea ja joka ainoastaan sanassa meille tarjotaan ja lahjoitetaan.

Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, s. 152–153. Helsinki 1952. SLEY.