Avainsana: Hannu Lehtonen

Kategoriat
4/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 4/2012 * Hannu Lehtonen

Pastori Antti Kylliäinen julkaisi vuonna 1997 paljon keskustelua herättäneen kirjansa Kaikki pääsevät taivaaseen. Kylliäinen väitti em. kirjassaan, että lopulta kaikki ihmiset tulevat pääsemään taivaaseen riippumatta siitä, miten he ovat tämän elämän aikana suhtautuneet Kristukseen ja evankeliumiin. Tällaista käsityskantaa kutsutaan universalismiksi. Se pulpahtelee aina toisinaan esille. Itse törmäsin siihen aivan hiljattain Uuden Suomen blogipalstalla. 

Edellä mainitut esimerkit lienevät ikään kuin jäävuoren huippu. Kun aina toisinaan joku väittää, että kirkossa pelotellaan helvetillä, niin se ei kyllä pidä paikkaansa. Päinvastoin, kirkon julistuksessa taidetaan nykyään hyvin harvoin puhua mitään ikuisesta kadotuksesta puhumattakaan siitä, että ihmisiä varoitettaisiin kadotukseen joutumisen vaarasta.   

Ajatus ikuisesta kadotuksesta on meidän lihallemme sietämätön. Se nousee kapinaan Luojaansa vastaan syyttäen häntä epäoikeudenmukaisuudesta jne. Siksi edellä mainittu Kylliäisen ym. esiintuoma ”evankeliumi” löytää otollisen maaperän meidän turmeltuneessa luonnossamme.

Universalismi on harhaa ja vaarallista sielun myrkkyä. Pyhä Raamattu opettaa, että on olemassa taivas mutta on olemassa myös helvetti. Sekä taivas että helvetti ovat ikuisia. Kohtasin hiljattain sellaista käsityskantaa, jossa koetettiin selittää, ettei ikuinen tarkoittaisikaan ikuista. Kirjoittaja väitti, että helvetin rangaistus ei olisikaan ikuinen vaan vain tietyn aikaa kestävä ja että sen jälkeen helvetissä olevat ihmiset pääsisivät vielä taivaaseen, kun he lopulta murtuvat katumaan. Tällainen opetus on petollista valhetta. Raamatussa tuodaan selvästi esille se, että tämä elämä on armon aikaa, tämän elämän aikana julistetaan evankeliumia ja ihminen voi ottaa sen vastaan, mutta ei sitten enää kuoleman jälkeen.

Puhuttaessa ikuisesta kadotuksesta on paljon syytä sitäkin voimakkaammin korostaa sitä todella lohdullista Raamatun opetusta, että Jumala tahtoo vakavasti kaikkien ihmisten pelastumista (1. Tim. 2:4). Jumala ei siis tahdo yhdenkään ihmisen hukkuvan, joutuvan kadotukseen (Joh. 3:16). Joka siitä huolimatta sinne joutuu, saa syyttää vain itseään, epäuskoaan (Mark. 16:16). Jeesus on kärsinyt ristinpuulla täydellisesti meidän syntiemme ansaitseman rangaistuksen. Jeesus, itsessään täysin viaton Jumalan Poika, kärsi sen helvetin rangaistuksen, joka meille kuuluisi. Siten on nyt kadotustuomiomme täysin kumottu Jeesuksessa, synnit ovat anteeksi. Mutta on myös tarpeen, että me omistamme tämän pelastuksen uskon kautta, koska muutoin siitä ei ole meille mitään hyötyä. Siksi tämä valmis pelastus tuodaan meille sanassa ja sakramenteissa ja niiden välityksellä Pyhä Henki vaikuttaa pelastavaa uskoa. Jokaiselle Jeesukseen Vapahtajanaan turvaavalle kuuluu tämä sana: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” (Room. 8:1)  

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Concordia 6/2011

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen

Kristuksen kasteen merkitys Martti Luther

Mitä Jeesuksen sukuluettelo kertoo meille? Lassi Mattila

Lääkärin vastaanotolla Augustinus

Sana ja kalat hukassa Joel Kerosuo

Jumalan liiton vahvistaminen(1. Moos. 17) Paul Kretzmann

Kaste pelastaa C. O. Rosenius

Jeesuksen nimi Martti Luther

Kategoriat
6/2011 Lehdet

Pääkirjoitus 6/2011 * Hannu Lehtonen

Kaikkien evankeliumien alkupuolella kerrotaan Johannes Kastajasta. Johannes vaikutti vanhan ja uuden liiton taitekohdassa. Hän oli Kristuksen tienraivaaja, ”huutavan ääni erämaassa” (Joh. 1:23). Johanneksen väkevä parannussaarna sai aikaan, että moni ihminen tuli synnintuntoon. Kun he tunnustivat syntinsä, Johannes kastoi heidät Jordan-virrassa.

Johanneksen kasteen merkityksestä on esitetty erilaisia käsityksiä. Mainitakseni esimerkkinä yhden kannan: ”Näin Johanneksen kasteen ydin ei ole siinä, että se kykenisi tarjoamaan pelastusta, vaan se oli julkista tunnustautumista siihen, että kastettava oli rikkonut Vanhassa Testamentissa Jumalan ilmoittaman lain ja että hän syntisenä ansaitsi tulla hukutetuksi, niin kuin Nooan aikuinen ihmiskuntakin” (netissä julkaistusta saarnasta).

Perinteinen luterilainen linja on kuitenkin se, että Johanneksen kaste oli todellinen armonväline. Sen välityksellä saatiin syntien anteeksiantamus aivan kuten Jeesuksen asettamassa kasteessa. Perusteluna on mm. Luuk. 3:3: ”Ja hän (Johannes Kastaja) vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.” Luther lausuu käsitellessään Jeesuksen keskustelua Nikodeemuksen kanssa: ”Ota ensiksikin huomioosi: hän johdattaa ja osoittaa Nikodeemuksen seurakuntansa ulkonaiseen virkaan, saarnaan ja kasteeseen, sanoessaan, että ihmisen täytyy syntyä uudesti vedestä ja Hengestä. Näin hän puhuu siitä virasta, jonka Johannes Kastaja Kristuksen edelläkävijänä ja palvelijana oli pannut alulle, niin kuin fariseukset ja Nikodeemus tarkoin tiesivät ja olivat nähneet. Hän tahtoo osoittaa hänet siihen, näin vahvistaen Johanneksen saarnan ja kasteen: se virka on oleva täydessä arvossaan, ja Jumala on sen määrännyt sitä varten, että sen kautta uudestisynnytään, ja että kukaan ei ole pääsevä sisälle taivaaseen, joka sitä ei omaksu tai sitä halveksii.” (Kirkkopostilla)

Gezelius-piispojen Raamatun selityslaitos avaa Matt. 3:6:a selittäessään valtavia näkymiä Vanhan ja Uuden Testamentin välisiin yhteyksiin. Gezeliuksen laitoksessa viitataan mm. kohtiin Joos. 3:16 sekä 2. Kun. 5:14, joissa Jordan-virralla on oma tärkeä osansa. Erittäin mielenkiintoinen viittaus on myös profeetta Eliaan, joka meni saman virran ylitse, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen, 2. Kun. 2:7–8. Gezelius päättelee: ”niinpä täytyy meidän tulla kasteen kautta taivasten valtakuntaan, Joh. 3:5.”

Kategoriat
5/2011 Lehdet

Concordia 5/2011

Pääkirjoitus Hannu Lehtonen

Kuninkaan kolme valtaistuinta Lasse Räty

Viimeinen tuomio Juha Muukkonen

Kristuksen toinen tuleminen Hannu Lehtonen

Parannus Jukka ja Juha Huotari

Haagarin pako ja Ismaelin syntymä(1. Moos. 16) Paul Kretzmann

Muut lehdet:

Jouluiset terveiset Kanadasta Juhana Pohjola

Valvokaa   Teuvo Veikkola

Pekka Jaatisen muistoksi

Aabraham – hebrealainen Martti Luther

Kategoriat
5/2011 Lehdet

Pääkirjoitus 5/2011 * Hannu Lehtonen

Jokin aika sitten uutisoitiin tiedotusvälineissä amerikkalaisen Camping-nimisen saarnaajan ennustuksista. Hänen ennustustensa mukaan Jeesus palaisi 21.5.2011 ja kun tämä ennustus ei toteutunut, hän korjasi ennustustaan siten, että Jeesus palaisi 21.10.2011. Itse asiassa kyseinen henkilö on ennustanut tuomiopäiviä myös 1980- ja 90-luvuille.

Tämän Campingin ennustukset pohjautuivat omintakeisiin laskukaavoihin, joiden avulla hän on tehnyt laskelmia eräiden Raamatun kohtien perusteella päätyen em. johtopäätöksiin.

Tällaisia ennustelijoita on ollut monia ja varmaan tulee lisää. Heille on ominaista pohjaton luottamus ennustuskykyynsä. Edellä mainittu Camping on tästä hyvä esimerkki. Ennustusten pieleen meneminen ei näytä saavan heitä epäilemään mahdollisuuksiaan ennustaa, milloin Kristus tulee ja viimeinen tuomio pidetään. Aina löytyy selityksiä, kun ennustus ei toteutunutkaan.

Campingin ynnä muiden vastaavien ennustelijoiden esiin tuleminen täyttää kyllä osaltaan sen, mitä Raamattu sanoo tapahtuvaksi. Jeesus sanoo lopunaikaa käsittelevissä opetuksissaan yhtenä lopun ajan merkkinä väärien profeettojen ilmestymisen. ”Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” (Matt. 24:11)

Jeesus sanoo myös aivan selvästi, ettei kukaan ihminen kykene viimeisen päivän ajankohtaa etukäteen ennustamaan: ”Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Mark. 13:32) Jo tämän perusteella tulisi nähdä edellä mainitun kaltaiset ennustelut vääriksi. Raamattu ei kehota meitä koettamaan laskeskella, milloin Kristus tulee kirkkaudessaan, vaan meitä kehotetaan valvomaan: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (24:42)

Raamattu kehottaa meitä myös: ”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.” (2. Piet. 1:19)

Kategoriat
5/2011 Lehdet

KRISTUKSEN TOINEN TULEMINEN

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 4.8.2012

Hannu Lehtonen, pastori, Soini

Ensimmäinen osa esityksestä on julkaistu aiemmin numerossa 4/2011

Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita

Kun Jeesus tulee kirkkaudessaan, hän herättää kaikki kuolleet ja seuraa viimeinen tuomio. Apostolit saarnasivat: ”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.” (Ap. t. 10:42) Tuomio koskee kaikkia ihmisiä ja tuomio on lopullinen, ikuinen. ”Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti’.” (Matt. 25:34) ”Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä’.” (Matt. 25:41) Ks. myös 1. Piet. 1:4-5, 7; 5:4; 1. John 3:2; Hepr. 9:28; 2. Kor. 5:10; 2. Tess. 1:6–10).

Kun Kristus tulee toisen kerran, ”luodaan uudet taivaat ja uusi maa” (Jes. 65:17; 66:22; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1). Raamattu osoittaa, että nykyisen ja uuden maailman välillä on oleva sekä jatkuvuus että ei-jatkuvuus, samoin kuin kristityn nykyisen ruumiin ja ylösnousemusruumiin välillä.

 

Nykyään on levinnyt laajalle oppi ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta (kiliasmi, millenialismi). Tämän opin mukaan Kristus tulee näkyvässä muodossa tänne maan päälle hallitsemaan tuhannen vuoden ajan ennen viimeistä tuomiota. Saman opin mukaan saatana päästetään tuhannen vuoden lopulla irti. Hän kokoaa suuren joukon ihmisiä taistelemaan Kristusta ja hänen omiaan vastaan, mutta kokee täydellisen tappion. Sen jälkeen seuraa viimeinen tuomio.

Kiliasmia perustellaan varsinkin eräillä VT:n profetioilla sekä Ilmestyskirjan 20. luvulla. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuuksia tutkistella seikkaperäisesti esimerkiksi Ilmestyskirjaa. Näissä lopunaikaa koskevissa kysymyksissä ja Ilmestyskirjasta esitetyissä tulkinnoissa kristitty voi sangen helposti joutua hämmennyksiin. On tärkeää pitäytyä Jeesuksen toista tulemista koskeviin perustaviin Raamatun kohtiin. Silloin pysymme selvillä vesillä emmekä joudu harhateille.

Kiliasmin mukaan Jeesuksen toinen tuleminen ei merkitsisi kaikkien kuolleiden välitöntä herättämistä sekä elävien ja kuolleiden tuomitsemista. Jeesus sanoo kuitenkin edellä lainaamassani Matteuksen evankeliumin 25. luvussa toisin: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.” Jeesus ei puhu tässä mitään mistään tuhatvuotisesta valtakunnasta, vaan että hänen tulemistaan seuraa välittömästi viimeinen tuomio. Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa Jeesus sanoo vastaavasti: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5:28–29).” Apostolisessa uskontunnustuksessa seurakunta tunnustaa tämän mukaisesti: ”…on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Saarnaaja Hans Wassermann sanoo artikkelissaan Väärä tuhatvuotinen valtakunta-oppi irrottaa meidät Kristuksesta: ”Ratkaiseva kysymys kuuluu, onko Jeesus Kristus voittanut ja sitonut perkeleen, hallitseeko hän jo kaikkea taivaassa ja maan päällä? Vastausta hakiessaan he (kiliastit) eivät katso Raamatun sanaan, vaan ympärillään olevaan maailmaan. Ja sitten meihin säälien. Kuitenkaan evankeliumin iankaikkisen elämän sanoma ei sitoudu ajan arviointeihin ja rajoituksiin, vaan se omistaa jo uskolla kaiken ja iloitsee katoamattomasta lahjasta, jolla on voiton lupaus.”

”Vaikka Jeesus torjuu mahdollisuuden tietää ajoista ja hetkistä, on apostolien ajoista saakka ihmisillä ollut valtava kiinnostus ja usko siihen, että nyt on päästy ihmislaskelmilla ja sensaatiomaisilla profetioilla Jumalan salaisuuksien jäljille (esim. laskettaessa Jeesuksen toista tulemusta ja tuhatvuotisen valtakunnan perustamista). Kuitenkin ne ovat toinen toisensa jälkeen osoittautuneet perusteettomiksi laskelmiksi.

Jeesus kääntääkin apostolien huomion pois heidän Israelin valtakuntaa kohtaan tuntemastaan uteliaisuudesta ja arvailuista ja kohdistaa sen luvattuun Pyhän Hengen voimaan ja lähetystehtävään. Pyhän Hengen voima on hänen kykynsä liittää ihmiset ylösnousseen Kristuksen voittoon, niin että he voivat olla hänen edustajiaan julistaen voittosanomaa syntinsä anteeksisaaneiden valtakunnasta, jossa on syntien anteeksisaaminen lahjana. Kasteemme on siitä konkreettisena muistutuksena. Kasteessa meidät tehtiin osallisiksi Kristuksen täydellisestä sovituksesta, voitosta ja hallinnasta. Tätä seurakunta nyt maailmassa julistaa.”

Luther sanoo: ”Me jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, ja elämme hänen suojeluksessaan ja turvissaan, myöskin me olemme nyt hänessä ja hänen kauttaan, perkeleen, synnin ja kuoleman valtiaita. Sillä Hän on tullut ihmiseksi meidän takiamme, saattaakseen meidät tähän herrauteen. Lunastanut meidät kalliilla verellään, pessyt ja puhdistanut meidät synneistämme ja antanut sydämeemme Pyhän Hengen takeeksi perinnöstämme ja autuudestamme, ja tehnyt meistä kuninkaita ja pappeja Jumalan edessä, siis Jumalan lapsia ja perillisiä ja kanssaperillisiään.” (Sana ja armo s. 49)

Franz Pieper sanoo Kristillisessa dogmatiikassaan: ”Mitä tuhatvuotisopin vaikutukseen kristittyjen hengelliseen elämään tulee, on sanottava, että tähän oppiin liittyvä kristillisen toivon vääristely on kristittyjen hengelliselle elämälle erittäin vahingollinen ja vaarallinen. Missä kiliasmiin suhtaudutaan vakavasti, toisin sanoen missä se saa sijansa sydämessä, siellä se ohjaa sydämen ja ajatukset sivuun kristityn elämän salatusta hengellisestä kirkkaudesta, joka on varmuus syntien anteeksiantamuksesta ja taivaallisesta perinnöstä, ja korvaa sen ulkonaisten ja maallisten asioiden odotuksella. Näin se tekee merkityksettömiksi sellaiset valtavat ja ihanat sanat kuin Joh. 14:27 ja 16:33. Kiliasmi ei tyydy Kristuksen sanaan: ’Katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä’, vaan tahtoo, että Jumalan valtakunta tulisi ulkonaisin merkein, niin että voitaisiin sanoa ’Katso, tuolla se on!’ Sanalla sanottuna Raamattu ei opeta tuhatvuotisoppia, vaan varoittaa siitä.” (Pieper, Kristillinen dogmatiikka s. 625, 1961 SLEY)

Kiliasmiin liittyy läheisesti myös ajatus juutalaisten yleisestä kääntymisestä Kristuksen puoleen lopun aikana. Tämä käsityskanta näkyy myös nykyisen Raamatun käännöksen eräissä käännösratkaisuissa (esim. Room. 11:25). Ns. tunnustuksellinen luterilaisuus torjuu ajatuksen juutalaisten yleisestä kääntymisestä lopun aikana.

”Kristittyjen tulee torjua antisemitismi (juutalaisvastaisuus) kaikissa muodoissa ja sen sijaan kirkon asennetta tulisi luonnehtia rakastava suhtautuminen juutalaiskansaan. – – Miten vaikeaa joidenkin juutalaisten onkin ymmärtää, kristillinen rakkaus velvoittaa Kirkkoa jakamaan pelastuksen evankeliumia heille. Martti Luther sanoi viimeisessä saarnassaan (v. 1546) kristittyjen suhtautumisesta juutalaisiin: ’Tahdomme kohdella heitä kristillisellä rakkaudella ja rukoilla heidän puolestaan, että he kääntyisivät ja vastaanottaisivat Herran.’ Kristityt uskovat, että epäuskoisilla juutalaisilla on yhä toivoa. ”Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.” (Room. 11:29) Jumala tarjoaa heille yhä pelastusta evankeliumin kautta. Sen tähden kirkon tulisi jatkaa evankeliumin ilmoittamista heille (Room. 1:16), sillä se on ainoa välikappale, jonka kautta he voivat pelastua (Ap. t. 4:12). Uskovat juutalaiset yhdessä pakanakristittyjen kanssa muodostavat uuden Israelin. Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista (Gal. 3:28).” (CTCR)

Mihin Raamatun opetus Jeesuksen toisesta tulemisesta meitä kehottaa?

Raamatun opetuksella Kristuksen toisesta tulemisesta on hyvin käytännöllinen tarkoitus. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset uskovat evankeliumin, viettävät pyhää elämää palvellen Kristusta ja innokkaasti odottavat viimeistä päivää kärsivällisyydessä (CTCR) (Room. 13:12–14; Tiit. 2:11–13; 1. Piet. 1:13–15; 2. Piet. 3:11–12; 1. Joh. 3:2–3; 1. Tim. 6:14; Matt. 25:14–30).

”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt. 24:42)

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:28)

”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’. Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.” (Ilm. 22:20–21)

Kategoriat
Kirkko Ääni

KIRKON TUNTOMERKIT – PYHÄ RISTI

Kirkon tuntomerkit – risti

Esitelmä Luterilaisen yhteyden tuki ry:n järjestämässä luentopäivässä Larsmossa 14.4.2012. Pastori Hannu Lehtonen, Soini.

Kategoriat
Karismaattisuus Luennot

TORONTON SIUNAUS?

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 5.6.2012

Hannu Lehtonen

past., Karstula

Niin sanottuun Toronton siunaukseen eli nauruherätykseen liittyy monia ulkoisia ilmiöitä, kuten kaatuminen, hallitsematon, jopa hysteerinen nauru, itku, nytkähtely, juopumusta muistuttava tila, karjahtelu jne. Tällaiset ilmiöt herättävät paljon huomiota sekä väittelyä puolesta ja vastaan. Hengellisten liikkeiden ja ilmiöiden arvioinnissa ei kuitenkaan pidä jäädä tuijottamaan vain pintaa. On kysyttävä ennen kaikkea, mikä on se oppi, joka on ko. liikkeen perustana. Seuraavassa arvioin lyhyesti tämän ns. ”Toronton siunauksen” eräitä opillisia piirteitä käytettävissä olevien lähteiden pohjalta.

1. Jumalan sana ja Henki

Pyhä Henki toimii Jumalan säätämien armon välikappaleiden, sanan ja sakramenttien kautta. Tämän osoittaa Raamattu kauttaaltaan ja tämä on myös luterilaisen kirkon Tunnustuskirjojen oppi. Sellainen oppi sitä vastoin, jossa Pyhä Henki irrotetaan Jumalan sanasta, määritellään hurmahenkisyydeksi. ”Kaikki se, mitä ilman sanaa ja sakramentteja Henkenä ylistetään, on itse perkeleestä”, sanoo Luther kursailematta.

Mitä ns. Toronton siunauksessa opetetaan? Liikkeessä puhutaan sanan ja Hengen välisestä oikeasta tasapainosta. Ajatuksena tuntuu olevan suunnilleen, että Jumalan sanaa on ollut paljon tarjolla, mutta Pyhän Hengen vaikutus (”voitelu”) on paljolti puuttunut, mutta nyt tilanne on muuttunut. Nauruherätyksen kautta Jumala ”ilmoittaa Kristuksen täydellisemmin” ja ”muovaa Kristuksen uskovissa realistisemmin” Edelleen opetetaan, että vain Pyhän Hengen täyteys elävöittää Raamatun luvun ja rukouselämän, Pyhä Henki puhuu suoraan uskovien ryhmille jne.

Toronton siunauksen luonne on selvästi hurmahenkinen Reformoidun kristillisyyden tunnuslause, että Pyhä Henki ei tarvitse kulkuneuvoja so. sanaa ja sakramentteja, sopii täysin tähän uusimpaan, tuolta maaperältä nousevaan liikkeeseen.

Jumalan sana ja Pyhä Henki irrotetaan toisistaan. Liikkeen tilaisuuksissa Jumalan sananjulistus on ainoastaan ”lämmittelyvaihe” varsinaiseen asiaan eli Hengen tulemisen odottamiseen ja karismaattisiin ilmiöihin.

2. Raamatun selvä sana ja kätketyt merkitykset

Ilmiselvä tosiasia on, että useimpia Toronton siunauksen ilmiöitä ei voida perustella Raamatulla. Tämän myöntävät liikkeen omatkin edustajat. Mutta selvitäkseen vaikeudesta, he puhuvat ensisijaisista ja toissijaisista teksteistä Raamatussa. Ensisijaisella tarkoitetaan tekstejä, jotka selvästi opettavat mitä Jumala tahtoo meidän uskovan tai tekevän. Toissijaisilla teksteillä sen sijaan tarkoitetaan tekstejä, joissa ei selvästi opeteta jotain asiaa, mutta se on siinä kuitenkin epäsuorasti esitetty. Liikkeen edustajat myöntävät, että esim. kaatumisesta, vapisemisesta tai juopumusta muistuttavasta tilasta ei ole Raamatussa ensisijaisia tekstejä eli siis selviä kohtia, mutta tehdyn määrityksen mukaisesti voidaan nyt sanoa, että eräät raamatunkohdat kuitenkin tavallaan sisältävät näitä asioita, ja näin saadaan liikkeelle raamatullinen perustelu.

On totta, että Raamatussa on mainittu asioita myös epäsuorasti. Mutta meidän uskomme ja käytäntömme on perustuttava selviin raamatunkohtiin, muuten me olemme hyllyvällä ja upottavalla suolla, ilman mitään pohjaa. Mainitulla raamatunkohtien jaottelulla saadaan taitavasti häivytettyä näköpiiristä juuri se tosiasia, että Toronton siunauksella ei ole Raamatussa perusteita! Puhe toissijaisista kohdista on harhauttavaa. Tällainen ohut raamatullisuus on myös harjoittajilleen petollista. Kuvaavaa on arvioida muutos amerikkalaisessa Vineyard-kirkossa, josta tämä liike on tavallaan lähtöisin. Kirkonjohtaja John Wimberg myöntää, että monia Toronton siunauksen kohuttuja ilmiöitä, kuten hysteeristä naurua, on aiemmin pidetty riivaajien vaikutuksena! Mutta nyt se onkin Hengen työtä!?

3. Raamatun uudelleentulkinta

Tämän ns. nauruherätyksen yksi rakastettu kielikuva on puhe uudesta viinistä. Niinpä liikkeen edustajat esim. kirjoittelevat kirjeitä ”uusille pultsareille”! Raamatun profeettoja verrataan baarimikkoihin jne.

Tuota kuvaa voi varsin hyvin soveltaa myös liikkeen Raamatun tulkintaan; Raamatun teksteihin “kaadetaan” monessa tapauksessa uusi sisältö. Tämä ei ole mitenkään yllättävää. Koska perustava lähtökohta on Jumalan sanan ja Hengen erottaminen, ei Raamatun konkreettisella sanalla voi muutoinkaan olla ratkaisevaa merkitystä. Yksi esimerkki: liikkeelle eräs keskeinen raamatunkohta on Paavalin kehotus Ef.5:18, ”täyttykää Hengellä”. Tästä raamatunkohdasta tehdään oikea kieliopillinen huomio, Paavali tarkoittaa täyttymisellä jatkuvaa tilaa. Jakeen alussa Paavali varoittaa juopumasta viinillä. Nyt tästä tehdään seuraava tulkinta: Älkää juopuko viinillä, vaan sen sijaan Hengellä. Tästä sitten saadaan ”raamatullinen” perustelu yhdelle ilmiölle, juopumusta muistuttavalle tilalle, jota esiintyy Toronton siunauksessa.

Koetelkaa henget

Raamattu kehottaa vakavasti koettelemaan henget, 1 .Joh.4: 1. Emme saa uskoa suin päin mitä hyvänsä, mitä meille kristillisyyden nimissä esitetään ja opetetaan. Toronton siunauksen edustajatkin kysyvät, onko ko. liike Jumalasta. Eräs liikkeessä keskeinen henkilö, Toronton lentokentän Vineyard-seurakunnan pastori John Arnott esittää seuraavan kriteerin: Jumala tekee hyviä asioita, saatana pahoja. Tämän perusteella liikkeen ilmiöiden arvellaan olevan ilman muuta Jumalasta. On kuitenkin Raamatun valossa selvää, että tämän tapaiset, sinänsä oikeat arviointiperusteet eivät riitä. Luterilaisina kristittyinä me kuitenkin kysymme ennen kaikkea, mitä oppia opetetaan. Tätä meidän on kysyttävä myös Toronton siunauksen kohdalla. Rakennetaanko siinä Jumalan pettämättömän sanan ja sakramenttien kallioperustalle – vai omien tunteiden pettävälle pohjalle? Vastaus on selvästi, jälkimmäinen.

Olen käsitellyt lyhyesti eräitä liikkeessä ilmeneviä käsityksiä. Jo niiden perusteella on paikallaan lausua varoituksen sana: saatana on kavala henki. Lopunaikana esiintyy yhä vakavampia eksytyksiä. Meidän on tarkoin varottava niitä. Emme saa uskoa niitä kristilliseksi vain sen tähden, että vedotaan Kristuksen nimeen tai Pyhään Henkeen.