Kategoriat
6/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 6/2012 * Hannu Lehtonen

Evankelista Johannes sanoo: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14) Kristuksen, Jumalan Pojan, lihaan tuleminen (inkarnaatio) on ihmisjärjeltä kätketty salaisuus. Jeesuksessa Jumala ja ihminen ovat yhdistyneinä ihmeellisesti yhdeksi persoonaksi. Jeesuksesta voidaan sanoa, että tämä ihminen on Jumala ja että Jumala on ihminen. Siksi Raamattu puhuu myös esimerkiksi Jumalan Pojan verestä (1. Joh. 1:7), ja Jeesus sanoo itsestään: ”Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.” (Joh. 3:13)

Kristuksen lihaan tuleminen, joulun ihme, on meidän ihmisten pelastuksen kannalta ehdottoman välttämätön. Nikean uskontunnustuksessa sanotaan Kristuksesta: ”joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaasta, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta”. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.” (1. Joh. 4:2–3)

Kristuksen lihaan tuleminen merkitsee järjelle käsittämätöntä ihmettä, joka on puettu sanoihin: Ääretön mahtuu äärelliseen. Luterilainen teologia tunnustaa tämän ihmeen, mutta ns. reformoitu teologia kieltää sen. Tämä asia konkretisoituu opissa sakramenteista. Me luterilaiset pidämme kiinni siitä, että kaste on todellisesti uudestisyntymisen peso (Tiit. 3:5) ja että Herran pyhässä ehtoollisessa vastaanotetaan suulla Jeesuksen totinen ruumis ja veri. Reformoitu teologia kieltää tämän. Suomessa reformoitua teologiaa edustavat mm. vapaat suunnat, kuten helluntailaiset tai baptistit, mutta se vaikuttaa myös luterilaisten keskuudessa.

Yksi nykyisen kirkollisen elämän ilmiö on yhteiskristillisyys. Se merkitsee luterilaisten ja vapaiden suuntien välistä hengellistä yhteistyötä, usein jonkin tapahtuman merkeissä. Omallakin asuinseudulla on parhaillaan sellainen missio vireillä. Yhteiskristillisyyteen kuuluu yleensä aina se sopimus, että kasteesta ei sitten puhuta mitään. On hyvin tiedossa se, että kasteesta on kiistelty kauan eikä sopua ole löytynyt. Yhteiskristillisyyden ratkaisu on vaieta koko asiasta, jotta vältyttäisiin ongelmilta.

Vapaille suunnille kasteesta vaikeneminen sopii paljon paremmin kuin luterilaisille. Mielestäni luterilaiset suostuessaan tällaiseen vaikenemisen linjaan antavat aivan väärän signaalin. Sitenhän nimittäin viestitetään, ettei kaste ole kovinkaan tärkeä asia. Tämä ei ole sopusoinnussa apostolisen ja luterilaisen opin kanssa. Me tunnustamme ja pidämme iloiten kiinni siitä ihmeellisestä asiasta, että ääretön Jumala mahtuu äärelliseen. Pidämme kiinni joulun, Kristuksen lihaan tulemisen, ihmeestä ja sakramenttien ihmeestä. Aito ja totuudellinen yhteys syntyy tältä pohjalta.

 

Kategoriat
5/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 5/2012 * Hannu Lehtonen

Jeesus sanoo: ”Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.” (Matt. 25:1–2) Matteuksen evankeliumin 25. luku sisältää kolme Vapahtajamme lopunajallista opetusta. Jeesus opettaa niiden välityksellä meitä valvoen odottamaan hänen paluutaan kirkkaudessa. Tämä kyseinen luku päättyy vavahduttavaan kuvaukseen viimeisestä tuomiosta (Matt. 25:31–46)

Mitä voisimme oppia alussa mainitsemastani kertomuksesta kymmenestä neitsyestä (morsiusneidosta, KR 92)? Otan esille kolme asiaa.

Ensiksi: Jeesukseen uskoessamme olemme matkalla suureen hääjuhlaan. Monessa paikassa Raamattu vertaa taivaan iloa hääjuhlaan. Ilmestyskirjassa sanotaan: ”Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.” (Ilm. 19:7) Tämä on todella rohkaiseva ja toivoa antava näkymä!

Toiseksi: Raamattu osoittaa, että Jeesuksen toisen tulemisen aattohetkinä vallitsee hengellisessä suhteessa pimeä aika. Edellä mainitussa evankeliumin kertomuksessa Jeesus sanoo: ”Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.” Jeesus sanoo toisessa kohdassa myös: ” Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8)

Kolmanneksi: osa neitsyistä oli viisaita, osa tyhmiä. Mikä tekee tuon eron? Tämä on erittäin tärkeä kysymys. Tyhmiltä neitsyiltä loppui öljy lampuista, ja he eivät päässeet häihin. Luther sanoo, että lamput ilman öljyä tarkoittaa hyviä tekoja ilman uskoa.

Raamattu ei suinkaan opeta, etteikö kristittyjen tule tehdä hyviä tekoja. Päinvastoin. Kun apostoli Paavali on ensin puhunut voimakkain sanoin siitä, miten me tulemme osallisiksi pelastuksesta kasteen kautta, hän sitten sanoo Tiitukselle: ”Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista” (Tiit. 3:8) Paavali lisää sitten: ”Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.” Jumala ei siis meidän hyviä tekojamme tarvitse, mutta meidän lähimmäisemme kyllä tarvitsevat niitä.

Lasse Marjokorpi kiinnitti jokin aika sitten julkaisemassaan nettikirjoituksessa huomiota siihen, että teko-oppi on palaamassa takaisin kirkkoon. Hän sanoo: ”Kenties kirkon nykyisen kriisin varsinainen syy onkin siinä, mitä se opettaa vanhurskauttamisesta. Tai paremminkin siinä, ettei siitä enää opeteta lainkaan.” Marjokorpi sanoo myös: ”Kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan monien ihmisten syynä kuulua kirkkoon on sen tarjoama mahdollisuus tehdä hyvää. Ihme, ettei kukaan ole päättävästi torjunut tätä farisealaista perustetta. Uudessa testamentissa ei tunneta sellaisia henkilöitä, jotka olisivat tulleet kristityiksi voidakseen antaa oman erinomaisuutensa Jumalan käyttöön. Tällaista syytä kristityksi tulemiseen ei siellä esiinny. Paavalinkin kääntyminen merkitsi, että hänen piti hylätä roskana siihenastinen nuhteeton vaelluksensa fariseuksena.”

Oikeat hyvät teot nousevat uskosta ja Jeesus noteeraa ne viimeisellä tuomiolla, sillä ne osoittavat, että kyseinen henkilö on elänyt uskossa Jeesukseen. Kristittyjen hyvät teot myös palkitaan, mutta se palkka on armopalkka. ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef. 2:8–10)

Kategoriat
3/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 3/2012 * Hannu Lehtonen

Lehtemme kahdessa viime numerossa on käyty keskustelua ehtoollisesta. Kirjoittelun aloitti pastori Halvar Sandellin julkaisema kirjoitus (Concordia 1/2012), jossa tartuttiin Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon (STLK) pastorin, Markku Särelän, professori Hermann Sassea käsittelevään tekstiin, joka oli julkaistu Luterilainen-lehdessä. Tämä Sandellin kannanotto kirvoitti Särelältä närkästyneen vastineen, johon Sandell vuorostaan vastasi samassa numerossa (Concordia 2/2012). Keskustelu on luettavissa myös yhdistyksemme nettisivuilla (concordia.fi).
Olemme suhtautuneet mielestäni pääasiassa hyvin positiivisesti Särelän edustamaan kirkkoon ja sen Luterilainen-lehteen. Vuosien varrella olemme julkaisseet mm. lainauksia lehdestä ja olemme tuoneet esille STLK:n ansiokasta kirjallista tuotantoa. Allekirjoittanut sai myös mahdollisuuden osallistua C. F. W. Waltherin kahden kirjan suomennostyöhön. Tämä työ oli hyvin antoisaa ja olen siitä kiitollinen pastori Särelälle, joka tämän mahdollisti.
Saimme julkaistua viime vuoden lopulla Hermann Sassen merkittävän ehtoolliskirjan (”Tämä on minun ruumiini”. Lutherin taistelu ehtoollisen reaalipreesenssin puolesta.) Meitä lievästi sanottuna hämmästytti pastori Särelän ja hänen edustamansa Luterilainen-lehden reaktio teoksen ilmestymisen jälkeen. Särelän julkaisi kirjoituksen, joka asettaa Sassen epäilyttävään valoon. Mitään positiivista sanottavaa ei Sassen ehtoolliskirjasta tuoda esille.
Särelä ilmaisee olevansa närkästynyt pastori Sandellin kirjoituksesta sekä siitä, että allekirjoittanut hänen tekstinsä julkaisi. Näemme asian siten, että arvostamme pastori Särelän suhtautuminen Sassen ehtoolliskirjaan herättää epäilyksiä. Nämä epäilykset Särelä voisi poistaa ottamalla kantaa suoraan itse asiaan.

Kategoriat
Kristus Teologia

Martti Vaahtorannan outo teoria

Pastori Martti Vaahtoranta, Pyhän Marian seurakunnan paimen, tuo joulun jälkeisen sunnuntain saarnassaan (30.12.2012) oudon teorian:

”Voimme ehkä kuvitella Herran ihmiseksi tulemisen ikään kuin unena, johon Hänet matkansa aluksi nukutettiin ja johon Hän myös vapaaehtoisesti suostui silti jumaluudestaan luopumatta. Ehkä oli ennalta sovittu, milloin, missä vaiheessa, millä tavoin ja millä voimalla Jeesuksen jumaluus, Hänen persoonansa todellinen salaisuus, alkaisi nousta kirkkaudestaan luopuneen Jumalan ja Marian Pojan tajuntaan ja lopulta muidenkin nähtäväksi.” (koko saarna luettavissa: http://marttivaahtoranta.omasivu.fi/joulun-jalkeinen-sunnuntai-30-12-2012/ sekä kuunneltavissa: http://www.marianseurakunta.fi/saarnat)

Pääasiallisesti kyseinen saarna on hyvä, mutta tämä teoria särähtää siinä pahasti. Vaahtoranta tietää varsin hyvin, ettei hänen ajatuksilleen löydy yhtään mitään Raamatun suoraa tukea. Ensimmäinen kohta, jossa Jeesus lausuu jotakin itsestään, on Luuk. 2:48–49: ”Ja hänet nähdessään hänen vanhempansa hämmästyivät, ja hänen äitinsä sanoi hänelle: ’Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua.’ Niin hän sanoi heille: ’Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?’” Ks. myös Joh. 3:13: ”Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.”

Vaahtoranta viittaa jatkossa juuri em. keskusteluun, jonka tapahtumahetkellä Vapahtajamme oli 12-vuotias. Huomatkaamme, että jo ensimmäisessä lausumassaan Jeesus oli täysin tietoinen erikoislaatuisesta kutsumuksestaan, siitä, kuka hän on ja mitä varten hän on tänne tullut!

On mielestäni perusteltua päätellä seuraavasti: koska Jeesus oli tosi Jumala, joka tietää kaiken, on hänen täytynyt syntyä sellaisena, joka tietää kaiken, mukaan lukien sen, että hän on Jumala. Jos hän syntyi tietämättä sitä, silloin hän ei voinut olla Jumala.

Ikävä kyllä, vaikka Vaahtoranta tahtoo pitää kiinni oikeaoppisesta kristologiasta, todellisuudessa tämä teoria sotii sitä vastaan.

HL

Kategoriat
3/2012 Lehdet Marttyyri

Antonio Paleario – Evankeliumin todistaja ja marttyyri

Viime vuonna ilmestyi Perusanoma Oy:n kustantamana erikoinen teos. Kyseessä on italialaisen humanistin ja reformaattorin, Antonio Palearion, kirja Ristiinnaulittu Kristus ja Hänen armotyönsä. Paleario eli vuosina n. 1500–1570. Hän eli ja vaikutti uskonpuhdistuksen aikakautena paavin välittömässä läheisyydessä.
Nyt julkaistun suomennoksen sisäkannessa kerrotaan Palearion elämästä. Hän toimi mm. kreikan ja heprean opettajana Sienassa sekä kreikan ja latinan professorina Milanossa. Eräässä vaiheessa hän kuului paavi Leo X:n lähipiiriin. Paleario harjoitti kirjallista toimintaa. Hänen vuonna 1542 kirjoittamansa ”Traktaatti Kristuksen kuolemasta” oli liikaa silloiselle paavin kirkolle. Se aiheutti Paleariolle inkvisition harhaoppisyytteen. Paleario tuomittiin Roomassa 1569 ja teloitettiin hirttämällä ja polttamalla heinäkuussa 1570.
Palearion teoksen varsinaisessa johdannossa kerrotaan mielenkiintoisia ja puhuttelevia asioita Paleariosta ja hänen kirjastaan. Siinä sanotaan mm.: ”Paleario kirjoitti ja painatti tämän pienen kirjan ristiinnaulitusta Jeesuksesta ja hänen armotyöstään. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä omalla nimellään. Näin arvokasta lohdutusta sieluille kaivattiin kovasti. Niinpä yksinomaan Venetsiassa kirjaa painettiin vuonna 1542 peräti 40000 kappaletta. Ilmeisesti lähes yhtä monta kappaletta ilmestyi Modenassa. Tämän lisäksi kirja käännettiin ranskaksi ja monelle muulle kielelle.” (em. teos, s. 12)
Kirjan johdannossa kerrotaan myös siitä, miten paavinvalta havahtui siihen, mitä oli tapahtumassa. Kirjan kirjoittajaa, Paleariota, alettiin etsiä ja kirjaa alettiin tuhota. Tämä johti Palearion vangitsemiseen, tuomitsemiseen ja kuolemaan sekä hänen kirjansa lähes täydelliseen hävittämiseen. Kuitenkin, kuten kirjan johdanto sanoo, ”kävi kuitenkin niin, että Paleario nousi haudastaan, saarnasi vielä kerran Jeesuksesta ja hänen armotyöstään ja todisti vanhurskauttamisesta uskon kautta” (s. 13). Paleario saarnaa meillekin suomen kielellä samasta kallisarvoisesta totuudesta.
Miksi Paleario joutui kokemaan näin kovan kohtalon ja miksi hänen kirjansa yritettiin hävittää maan päältä? Yksin sen tähden, että hän julisti ja opetti evankeliumia Kristuksesta, sitä oppia, että syntinen pelastuu yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta. Sitä ei Rooman Antikristus voinut sietää vaan surmasi jalon Kristuksen todistajan. Mutta tässäkin toteutuu: ” ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.” (Hepr. 11:4)
Näin Paleario evankeliumia julisti:
”Nämä Paavalin sanat (Room. 5:12–21) kertovat meille selkeästi, että laki on annettu, jotta tuntisimme synnin. Opimme niistä kuitenkin myös sen, ettei lailla suinkaan ole suurempaa voimaa kuin Kristuksen vanhurskaudella. Sen kautta olemme vanhurskaita Jumalan edessä. Niin kuin Kristus on voimakkaampi kuin Aadam, niin myös Kristuksen vanhurskaus on voimakkaampi kuin Aadamin synti. Aadamin synti oli riittävän suuri tekemään meistä syntisiä ja vihan lapsia ilman, että olisimme itse tehneet tahallamme syntiä. Kristuksen vanhurskaus on vielä riittävämpi tekemään meistä armon lapsia ilman omia hyviä tekojamme. Varsinkin, kun mitkään hyvät tekomme eivät voi olla hyviä, ellei meistä jo ennen niiden tekemistä ole tullut vanhurskaita ja hyviä uskon kautta.
Ne ihmiset erehtyvät, jotka eivät uskalla luottaa Jumalan armoon syntiensä vuoksi sekä epäilevät hänen kykyään ja haluaan antaa anteeksi näin suuria syntejä. Onhan Jumala jo rankaissut ainoaa Poikaansa meidän syntiemme ja rikostemme vuoksi. Hän on samalla antanut koko ihmiskunnalle yleisen syntien anteeksiantamuksen. Jokainen voi iloita siitä uskomalla evankeliumin, tuon iloisen sanoman, jota apostolit ovat julistaneet koko maailmalle.”
Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 2/2012 – Hannu Lehtonen

Viime aikoina on jälleen esitetty maassamme vaatimuksia eutanasian laillistamisesta. Näiden vaatimusten esittäjien joukossa on mm. entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen. Hänen puolestaan voitaisiin laillistaa avustettu itsemurha.

Eutanasian puolestapuhujat viittaavat muun muassa Hollantiin, jossa eutanasia on ollut laillistettuna kymmenkunta vuotta. Heidän mukaansa kaikki tapaukset tutkitaan tarkoin, ettei väärinkäytöksiä ilmenisi. Uutiset Hollannista kertovat kuitenkin eräitä hälyttäviä asioita. Muun muassa eräässä Daily Telegraphin julkaisemassa jutussa (21.4.2011) kerrotaan: ”monet vanhemmat ihmiset Hollannissa pelkäävät niin paljon eutanasiaa, että he kantavat mukanaan kortteja, joissa sanotaan, etteivät he tahdo eutanasiaa.”

Eutanasian kannattajat koettavat äänekkäästi kiistää kaiken yhteyden natsien ideologiaan. Historia kertoo, että natsit alkoivat valtaannousunsa jälkeen surmata esimerkiksi vammaisia sillä perusteella, että nämä olivat elinkelvottomia. Kristillinen opetus ihmiselämän pyhyydestä oli kuitenkin edelleen niin vaikuttavana, etteivät natsit saaneet laillistettua tätä ihmisten surmaamista, vaan nämä teot tehtiin salaa.

Kristittyjen tärkeänä ja arvokkaana tehtävänä on puolustaa ihmiselämän arvoa. Jumala on suojannut käskyillään meidän elämämme. Näissä käskyissä sanotaan myös: ”Älä tapa.” On sitten kysymys elämän alkupuolesta tai sen loppupuolesta, tämä käsky kieltää meiltä oikeuden ottaa omiin käsiimme elämän lopettaminen. Se oikeus kuuluu yksin Luojallemme.

Toivottavasti eutanasiaa ei koskaan maassamme laillisteta. Jos niin kävisi, pelkään, että ennen pitkää moni, varsinkin vanha tai sairas, saa pelätä henkensä edestä. Sitä vastoin työkenttää riittää siinä, että vanhuksista, kroonisesti sairaista jne. pidetään huolta.

Kategoriat
1/2012 Lehdet

Concordia 1/2012

Pääkirjoitus   Hannu Lehtonen

Kristuksen rakkaus syntiseen   F. G. Hedberg

Fredrig Gabriel Hedberg, kristikunnan opettaja   Sakari Korpinen

Markku Särelän kommentti Sassesta herättää kysymyksiä   Halvar Sandell

Rikkauden viettelys (Matin lehti 2/2011)   Matti Roininen

Herra vierailee Aabrahamin luona(1. Moos. 18)   Paul Kretzmann

Sisällysluettelo 2011

Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden   Martti Luther

 

 

Kategoriat
1/2012 Lehdet

Pääkirjoitus 1/2012 * Hannu Lehtonen

”Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: ’Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.’ Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.” (Luuk. 18:31–34)

Nämä sanat ovat laskiaissunnuntain evankeliumista. Jeesus ilmoitti opetuslapsilleen etukäteen siitä, mitä tulisi pian tapahtumaan. Siten Vapahtaja valmisti opetuslapsiaan tulevia järkyttäviä tapahtumia varten.

”Me menemme ylös Jerusalemiin.” Evankeliumeissa kerrotaan tarkasti Jeesuksen elämän viimeisistä päivistä. Opetuslapset eivät voineet seurata Jeesusta loppuun saakka. Pietari, joka lupasi seurata Jeesusta vaikka kuolemaan saakka, lankesi jopa kieltämään tuntevansakaan Jeesusta. Jeesus oli yksin ylipappien ja Pilatuksen edessä tuomittavana ja yksin hän meni ristille.

Ja kuitenkin sanaan ”me” sisältyy valtavan tärkeä ja lohdullinen totuus. Sillä Jeesus oli meidän, koko maailman, sijaisena kaikessa siinä, mitä hän teki ja kärsi. ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” (Joh. 1:29) ”Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” (Jes. 53:4–5)

Opetuslapsista sanotaan, että ”he eivät ymmärtäneet tästä mitään”. Opetuslapsetkin olivat vielä voimakkaasti maallisen messiaan odotuksen pauloissa. Tähän liittyen on sanottu: ”Kuinka tärkeätä onkaan sen tähden avoimin silmin tarkastella kertomusta Kristuksen kärsimisestä ja kuolemasta. Itsestämme emme voi mitään nähdä emmekä ymmärtää. Koko maailma on sokea kärsimyshistorian todelliselle merkitykselle. Me tarvitsemme Hengen silmävoidetta. Meidän täytyy sokean Bartimeuksen tavoin pyytää apua ja armahdusta itse kukin sanoen: ’Jeesus, Daavidin poika, armahda minua! Jeesuksen kysyessä: ’Mitä tahdot minun tekevän sinulle?’, hän vastasi: ’Herra, että saisin näköni jälleen’. Tämä rukous sopii meille – tosin aina, mutta erityisesti silloin, kun astumme Jeesuksen kärsimyksen salaperäiseen ja ihmeellisen autuaaseen pyhäkköön.” (Arvid Hydén, Katso, Jumalan Karitsa!, s. 10)