Avainsana: Aabraham

Kategoriat
5/2011 Lehdet

HAAGARIN PAKO JA ISMAELIN SYNTYMÄ (1. MOOS. 16)

Paul Kretzmann, USA

Haagar annetaan Aabrahamille

16:1: ”Saarai, Abramin vaimo, ei synnyttänyt hänelle lasta. Mutta Saarailla oli egyptiläinen orjatar, jonka nimi oli Haagar. 2a. Ja Saarai sanoi Abramille: ’Katso, Herra on sulkenut minut synnyttämästä; yhdy siis minun orjattareeni, ehkä minä saisin lapsia hänestä’.” Saaran hedelmättömyys oli mainittu kerrottaessa heidän tulostaan Kanaaniin (1. Moos. 11:30). Se kerrotaan tässä uudelleen sen ihmeen korostamiseksi, jonka Herra sai aikaan hänen tapauksessaan. Kymmenen vuotta oli nyt kulunut ja silti, lupauksesta huolimatta (1. Moos. 15:4), Saarai oli edelleen lapseton. Hän tuli sen vuoksi kärsimättömäksi ja ehdotti Abramille, että koska Herra esti häntä tulemasta raskaaksi ja kielsi häneltä jälkeläisen, niin hänen egyptiläinen orjattarensa, Haagar, olisi se, jonka välityksellä hän voi saada lapsia, että hänen perheensä rakentuisi orjattaren välityksellä. Itämaisen tavan mukaan orjien lapset kuuluivat isännälle ja emännälle (2. Moos. 21:4; 1. Aik. 2:35).

16:2b. ”Ja Abram kuuli Saaraita. 3. Ja Saarai, Abramin vaimo, otti egyptiläisen orjattarensa Haagarin, sitten kuin Abram oli asunut kymmenen vuotta Kanaanin maassa, ja antoi hänet miehellensä Abramille vaimoksi.” Vaikka Abramin olisi tullut osoittaa enemmän uskoa ja kärsivällisyyttä, hän suostui vaimonsa suunnitelmaan, ei lihallisista syistä, vaan koska hän kaipasi hyvin syvästi jälkeläistä, siementä, jonka oli määrä olla yhtä lukuisa kuin taivaan tähdet.

Haagarin ylpeys ja pako

16:4: ”Ja hän yhtyi Haagariin, ja Haagar tuli raskaaksi. Kun hän huomasi olevansa raskaana, tuli hänen emäntänsä halvaksi hänen silmissään.” Saarain suunnitelma, johon Abram oli suostunut, oli ehdottomasti ihmisestä peräisin eikä sillä ollut Jumalan hyväksyntää. Kun Haagar oli tullut raskaaksi, tuli hänen emäntänsä halvaksi hänen silmissään. Juutalaiset, samoin kuin itämaiden ihmiset yleisesti, pitivät hedelmättömyyttä hyvin pahana asiana ja jumalallisena rangaistuksena (3. Moos. 20:20), ja hedelmällisyyttä taas hyvin hyvänä asiana ja jumalallisena siunauksena (2. Moos. 23:26; 5. Moos. 7:14). Siitä huolimatta Haagarin asenne oli röyhkeyttä, sillä hän ei ollut Abramin toinen vaimo, vaan pysyi koko ajan alistetussa asemassaan.

16:5: ”Silloin Saarai sanoi Abramille: ’Minun kärsimäni vääryys kohdatkoon sinua; minä annoin orjattareni sinun syliisi, mutta kun hän huomasi olevansa raskaana, tulin minä halvaksi hänen silmissään. Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun.’” Tämä Saarain purkaus oli täysin perusteeton; se, mitä hän kärsi, tuli hänelle seurauksena siitä, että hän oli puuttunut Jumalan suunnitelmiin. Silti hän tahtoi, että hänen aviomiehensä täytyisi vastata siitä vääryydestä ja loukkauksesta, jota hän oli kärsinyt. Hän vieläpä kutsui Herraa tuomitsemaan heidän välillään. Saarain kiukun purkaus aiheutui luultavasti siitä välinpitämättömyydestä, jota Abram osoitti orjanaisen suhteen. Hän näet tahtoi, että Abram olisi nähnyt ja ojentanut tämän julkeutta, kun taas Abram katsoi, että suhteet kodissa eivät olleet millään lailla muuttuneet Saarain suunnitelman seurauksena.

16:6: ”Abram sanoi Saaraille: ’Katso, orjattaresi on sinun vallassasi, tee hänelle, mitä tahdot’. Niin Saarai kuritti häntä, ja hän pakeni hänen luotaan.” Mutta Abram sanoi Saaraille: Katso, orjattaresi on sinun vallassasi, tee hänelle, mitä tahdot. Tämä ei merkinnyt vastuun välttelemistä, vaan sen vaatimista, että se pysyisi siellä, missä se oli ollut koko tapauksen ajan: Haagar oli yhä Saarain orjatar, joka voisi pakottaa tämän tietoiseksi alistetusta asemastaan. Ja kun Saarai kohteli häntä kovakätisesti, tämä pakeni hänen edestään. Emäntä ryhtyi toimenpiteisiin saadakseen orjanaisen tuntemaan hänen valtansa, luultavasti vaatimalla tätä tekemään kaikkein halpa-arvoisimpia talouden töitä, kun taas Haagar näyttää aiemmin omanneen aseman, jossa oli arvoa. Orjattaren ylpeä henki kieltäytyi taipumasta sellaiseen kohteluun ja hän pakeni Hebroniin. Hän halusi mieluummin rohkeasti kohdata erämaan kuin alistua Saarain ankaraan kohteluun. Näin Raamatussa kerrotaan avoimesti pyhien synnit ja heikkoudet kertomuksen toimiessa peilinä, josta me voimme nähdä oman sydämemme.

Haagarin paluu ja Ismaelin syntymä

16:7: ”Ja Herran enkeli tapasi hänet vesilähteeltä erämaassa, sen lähteen luota, joka on Suurin tien varressa.” Herran kaitselmus vartioi tätä harhailevaa lasta. Suuri Herran Enkeli, Jumalan Poika, joka usein ilmestyi Vanhassa testamentissa, meni ja löysi hänet vesilähteeltä läheltä Suuria, matkalla Egyptiin, hänen entiseen kotiinsa.

16:8: ”Ja hän sanoi: ’Haagar, Saarain orjatar, mistä tulet ja mihin menet?’ Hän vastasi: ’Olen paossa emäntääni Saaraita’.” Koko kertomuksesta käy ilmi, että Haagarin kanssa puhuva enkeli ei ole tavallinen, luotu enkeli, vaan Jumalan Poika, joka oli myös Vanhassa testamentissa lähellä kansaansa ja osoittautui hyvin tehokkaaksi avuksi Israelin kantaisille. Kun hän kutsui Haagaria nimeltä ja vaati häntä tilille tulemisesta ja menemisestä, orjatar antoi totuudenmukaisen vastauksen. Abramin kotiseurakunnan jäsenenä hän todennäköisesti oli tosi Jumalaan uskova ihminen.

16:9: ”Ja Herran enkeli sanoi hänelle: ’Palaa emäntäsi tykö ja nöyrry hänen kätensä alle’.” Kun Herra oli saanut Haagarin tajuamaan todellisen asemansa Abramin kodissa, nimittäin sen, että hän oli Saarain palvelijatar, ei Abramin vaimo, pyytää hän nyt tätä palaamaan tehtäviinsä, nöyrtymään emäntänsä käden alle.

16:10: ”Ja Herran enkeli sanoi hänelle: ’Minä teen sinun jälkeläistesi luvun niin suureksi, ettei heitä voida lukea heidän paljoutensa tähden’.” Ensin kutsu täyttämään velvollisuutensa, sitten armollinen lupaus, joka oli erityisen tervetullut itämaiselle äidille ja jonka tulisi olla tervetullut kaikkien aikojen äideille.

16:11: ”Vielä Herran enkeli puhui hänelle: ’Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi. 12. Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.’” Koska hänen ruumiinsa hedelmä oli Abramin siemen, oli Haagarin palattava emäntänsä luokse. Isän (Abramin) tähden annetaan lupaus lukemattomista jälkeläisistä. Hänelle annetaan pojan nimi, nimittäin Ismael, ’Jumala kuulee’, koska Herra oli kuullut, kun hän kurjana ja hädissään huusi. Tämä poika tulisi, toisin kuin äitinsä, olemaan vapaa ihmisten sorrosta, yhtä vapaa kuin autiomaiden aasi, villinä vaeltava ja kesyttämätön. Hänen jälkeläisilleen ominaista olisivat loputtomat riidat heidän ja heidän naapuriensa välillä, kun he asuivat veljiensä, Israelin lasten, läheisyydessä, joille he olivat jatkuva uhka ja haaste. Tänäkin päivänä ismaelilaisilla on heikentymätön, vapaa omistus suuresta niemimaasta, joka sijaitsee Eufratin, Suezin kannaksen (Siinain niemimaa) ja Punaisen meren välillä, josta he ovat levinneet laajoille alueille Pohjois-Afrikkaan ja eteläiseen Aasiaan.

16:13: ”Ja Haagar nimitti Herraa, joka oli häntä puhutellut, nimellä: ’Sinä olet ilmestyksen Jumala’. Sillä hän sanoi: ’Olenko minä tässä vilaukselta saanut nähdä hänet, joka minut näkee?’ Sentähden kutsutaan kaivoa nimellä Lahai-Roin kaivo; se on Kaadeksen ja Beredin välillä.” Haagar ymmärsi, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen enkeli, joka oli puhunut hänen kanssaan, kuten hänen tunnustuksensa osoittaa, sillä hän kutsuu tätä nimellä ”Sinä olet Jumala, joka näkee minut” (KR 38: ”Sinä olet ilmestyksen Jumala”). Jumalan kaikkinäkevä silmä ei ollut ylenkatsonut avutonta ja hylättyä tuossa kaukaisessa autiomaan kolkassakaan. Hän oli kokenut Herran hyvyyden ja laupeuden: hänellä oli etuoikeus nähdä ja puhua Hänen kanssaan, joka oli pitänyt huolen hänestä ja suojellut häntä. Tapaus antoi myös nimen tuolle autiomaan lähteelle, sillä se tunnettiin myöhemmin nimellä ”Hänen lähteensä, joka elää ja näkee minut”. Se sijaitsee erämaassa, etelään Beersebasta.

16:15: ”Ja Haagar synnytti Abramille pojan, ja Abram antoi pojallensa, jonka Haagar oli hänelle synnyttänyt, nimen Ismael.16. Ja Abram oli kahdeksankymmenen kuuden vuoden vanha, kun Haagar synnytti hänelle Ismaelin.” Pojalle, jonka Haagar synnytti palattuaan kotiinsa, Abram antoi nimen Ismael. Pojan äiti oli epäilemättä kertonut hänelle tapahtumasta autiomaassa, mikä sai hänet palaamaan takaisin. Niinpä ajat ja paikat, jotka muistuttavat meitä Jumalan hyvyyden ja laupeuden erityisistä teoista, ovat kirjoitetut uskovien muistiin, ja ne saavat heidät aina uudelleen puhkeamaan kiitosrukouksiin.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
5/2011 Lehdet

Aabraham – hebrealainen

”Ja lähtiessään he ottivat mukaansa myöskin Lootin, Abramin veljenpojan, ja hänen omaisuutensa; hän näet asui Sodomassa. 13. Mutta muuan pakolainen tuli ja ilmoitti siitä Abramille, hebrealaiselle; tämä asui tammistossa, joka oli amorilaisen Mamren, Eskolin ja Aanerin veljen, oma, ja he olivat Abramin liittolaisia.” (1. Moos. 14:12–13)

Tässä yhteydessä Aabraham (Abram) mainitaan ensi kerran nimeltään hebrealaiseksi. Tästä nimestä kiistellään aika lailla. Augustinus, vaikka hän tätä lausetta käsittelee vasta myöhemmin, ja Burgensiuskin on samalla kannalla, että hebrealaisista puhutaan Aabrahamin mukaan, mutta he erehtyvät. Edellä saimme jo kuulla mainittavan Eeberin huonetta 10. luvussa; hän oli kaikkien Eeberin poikien isä. Hänen mukaansa Aabrahamille on tullut se lisänimi, että häntä sanotaan hebrealaiseksi, koska hän on säilyttänyt Eeberin uskon ja tunnustuksen.

Silloin nimittäin kun kaikki muut jättivät terveen opin ja oikean jumalanpalveluksen ja kääntyivät eri lahkokuntiin tuossa hirvittävässä kielten jakaantumisessa, Eeber asettui vastustamaan Baabelin epäjumalanpalvelusta ja voitti tuon kauhean pahennuksen, jonka Nimrod ja hänen väkensä olivat panneet alulle. Ja tästä syystä Eber on ansainnut sen, että koko hänen jälkipolveansa, siis itse Kirkkoa aina Kristukseen asti nimitetään hebrealaisiksi.

Hänen seuraajanansa Aabrahamia nimitetään hebrealaiseksi, ei niinkään verisiteen tähden, kuin sen uskon ansiosta, jonka hän on Eeberiltä saanut. Joka kohdassa siis, missä Pyhässä Raamatussa tämä nimi esiintyy, saat hebrealaisilla ymmärtää tarkoitettavan puhtaan uskon noudattajia ja oikeata Kirkkoa.

Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 8–17, s. 257–258. Hämeenlinna 2004. Suomen Luther-säätiö.

Kategoriat
4/2011 Lehdet

AABRAHAMIN SAAMA SIUNAUS UUDISTETAAN (1. MOOS. 15)

  • Kirjoittaja Kirjoittanut Marko
  • Julkaisupäivämäärä 3.6.2012

Paul Kretzmann, USA
Jumalan lupaus Aabrahamille
15:1: ”Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: ’Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri.’” Näiden tapausten jälkeen, kun Abram oli palannut kotiinsa Hebroniin, Herra puhui hänelle näyssä tämän ollessa haltioituneessa tilassa, Jumalan vaikutuksen alaisena. Juhlallisesti Herra vakuuttaa uudelleen palvelijalleen monien häntä saartavien vaarojen uhatessa ja ottaen huomioon myös sen, että hän on edelleen ilman lasta: ”Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi; sinun palkkasi on oleva sangen suuri.” Herra lupasi puolustaa häntä kaikissa vastoinkäymisissä ja siunata häntä niin, että Hän itse olisi Abramin palkka.
15:2: ”Mutta Abram sanoi: ’Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tulee damaskolainen mies, Elieser.’ 3. Ja Abram sanoi vielä: ’Sinä et ole antanut minulle jälkeläistä; katso, talossani syntynyt palvelija on minut perivä’.” Lupaus, jonka Herra oli hänelle antanut (1. Moos. 12:2), näytti kaukaiselta menneisyyden asialta. Abramin usko oli kovalla koetuksella. Aika kului päivä päivältä ja vuosi vuodelta, ja yhä hän oli lapseton, ilman jälkeläistä. Vain yksi johtopäätös näytti mahdolliselta – se nimittäin, että yksi hänen talossaan syntyneistä palvelijoista, damaskolainen Elieser, olisi hänen perijänsä. Tämän ilmaisee puolivalmis lause. Saman ajatuksen toistaminen korostaa lohduttomuuden tunnetta, joka oli hiljalleen valtaamassa Abramin mielen.
15:4: ”Mutta katso, hänelle tuli tämä Herran sana: ’Hän ei ole sinua perivä, vaan joka lähtee sinun omasta ruumiistasi, hän on sinut perivä’.” Hänen omaisuutensa perijä olisi paitsi hänen huoneensa jäsen, hänen oma poikansa, hänestä syntyisin. Tämä osoittaa, että hän olisi myös Messiasta koskevan profetian perillinen.
15:5: ”Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: ’Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea’. Ja hän sanoi hänelle: ’Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä’.” Jumalan kärsivällisyydellä on ihmeellinen ylläpitävä ja vahvistava voima. Painaakseen palvelijansa mieleen lupauksensa täsmällisen merkityksen Herra toi hänet ulos ja pani hänet katsomaan tarkkaavaisesti tähtiä täynnä olevalle taivaalle, josko hän tuntisi voivansa laskea tähdet. Niin suuri olisi, lyhyesti sanottuna, hänen jälkeläistensä lukumäärä. Tämä lupaus on viime kädessä messiaaninen. Yhden Siemenen, Kristuksen, välityksellä oli määrä siunata kaikki maan sukukunnat. Kaikista kansakunnista kaikki ne ihmiset, jotka ovat vastaanottaneet ainoan todellisen pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa, ovat todellisia Aabrahamin jälkeläisiä. He ovat Jumalan kansa, hengellinen Israel (Room. 4:18).
15:6: ”Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.” (Vrt. Room. 4:5). Abram pani luottamuksensa Herran lupaukseen kaikkineen, mitä se sisälsi, ja sen vuoksi Herra otti hänet armoliittoonsa. Tämä on pelastuksen tie kaikille syntisille, tie sen todellisen vanhurskauden saavuttamiseksi, jolla meidät vanhurskautetaan Jumalan edessä. Kristus on ansainnut siunauksen, pelastuksen ja vanhurskauden kaikille ihmisille, ja kaikilla, jotka vastaanottavat tämän lupauksen uskossa, on nämä ihmeelliset lahjat – he ovat puhtaita, pyhiä ja vanhurskaita Jumalan edessä, koska Kristuksen vanhurskaus on luettu heille.
Liiton uhri

15:7: ”Ja hän sanoi hänelle: ’Minä olen Herra, joka toin sinut Kaldean Uurista, antaakseni sinulle tämän maan omaksesi’.” Valmistautuessaan antamaan Abramille erityisen merkin liiton täydelliseksi saattamisesta ja vakuuttaakseen häntä siitä, että hänen jälkeläisensä tulisivat omistamaan Kanaanin maan, Herra esittäytyy siksi, jonka menettely menneisyydessä takaa hänen uskollisuutensa tulevaisuudessa.
15:8: ”Mutta hän sanoi: ’Oi Herra, Herra, mistä minä tiedän, että saan sen omakseni?’” Tämä kysymys ei aiheutunut epäilyksestä vaan halusta saada jokin tae, kun kyseessä oli tämä lupaus, joka ylitti kaiken ihmisymmärryksen. Hän pyysi liiton merkkiä.
15:9: ”Ja hän sanoi hänelle: ’Tuo minulle kolmivuotias hieho, kolmivuotias vuohi ja kolmivuotias oinas sekä metsäkyyhkynen ja nuori kyyhkynen’.” Kaikki nämä olivat uhrieläimiä, jotka, vaikka niitä ei poltettu uhreina Herralle, oli kuitenkin pyhitettävä hänelle (3. Moos. 1:2,14).
15:10: ”Ja hän toi nämä kaikki ja halkaisi ne ja asetti puolikkaat vastakkain; lintuja hän ei kuitenkaan halkaissut. 11. Niin laskeutui petolintuja ruumiiden päälle, mutta Abram karkoitti ne pois. 12. Kun aurinko oli laskemaisillaan, valtasi raskas uni Abramin, ja katso, kauhu ja suuri pimeys valtasi hänet.” Abram valmisti uhrieläimet Jumalan määräyksen mukaisesti. Hieho, vuohi ja oinas halkaistiin ja puolikkaat asetettiin vastakkain pareittain, kun taas lintuja ei halkaistu. Koko tämä toimitus täytti Abramin mitä syvimmällä pelolla. Kun petolinnut, kotkat ja korppikotkat, tulivat syömään ruhoja, Abram torjui ne, ajoi ne pois. Seremonia, joka tässä toimitettiin, oli käytössä ikivanhoista ajoista saakka – sopimuksen tekevät osapuolet kulkevat kuolleiden eläinten puolikkaiden välistä osoittaakseen suostumisensa yhteyteen. Oudon näkymän huipuntuma tuli auringon laskiessa, kun Abramin voitti raskas uni ja suuri kauhu valtasi hänet.
Liiton tekeminen
15:13: ”Ja Herra sanoi Abramille: ’Niin tiedä totisesti, että sinun jälkeläisesi tulevat elämään muukalaisina maassa, joka ei ole heidän omansa, ja heidän on niitä palveleminen, ja ne sortavat heitä neljäsataa vuotta. 14. Mutta myös sen kansan, jota he palvelevat, minä tuomitsen; ja sitten he pääsevät lähtemään, mukanaan paljon tavaraa’.” Herra itse antaa selityksen joillekin vertauskuvallisille teoille, jotka liittyivät hänen ja Abramin välisen liiton tekemiseen. Abramin tulisi tietää varmasti, että hänen jälkeläisensä tulisivat olemaan muukalaisina vieraassa maassa neljäsataa vuotta, kunnes Herra itse toimittaisi tuomion heidän hyväkseen ja toisi heidät ulos orjuuden huoneesta, ei tyhjinä vaan mukanaan huomattava määrä omaisuutta.
15:15: ”Mutta sinä saat mennä isiesi tykö rauhassa, ja sinut haudataan päästyäsi korkeaan ikään.” Abram itse ei joutuisi kokemaan niitä koettelemuksia, jotka tulisivat hänen lastensa päälle, vaan hän kuolisi rauhassa saavutettuaan korkean iän.
15:16: ”Ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin; sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi.” Sukupolven iäksi laskettiin tuolloin vielä noin sata vuotta, ja niinpä neljä sukupolvea edustaisi – pyöreästi – neljääsataa vuotta. Silloin amorilaisten – jotka tässä edustavat kaikkia kanaanilaisia – syntivelka tulisi täyteen, ja se, että israelilaiset tulisivat hävittämään heidät, tulisi heille Herran tuomiona.
15:17: ”Ja kun aurinko oli laskenut ja oli tullut pilkkopimeä, näkyi suitsuava pätsi ja liekehtivä tuli, joka liikkui uhrikappaleiden välissä.” Nämä tapahtumat päättivät Herran ja Abramin välisen liiton tekemiseen liittyneet vertauskuvalliset tapahtumat. Suitsuava pätsi, samanlainen kuin jota käytetään savenvalimoissa, ja soihtu tai pikipata – Herran kunnian tuliset vertauskuvat – liikkui eläinten puolikkaiden välissä. Nämä eläimet ovat siten Aabrahamin jälkeläisten esikuva, kun heidät kidutettiin lähes kuoliaiksi, varsinkin egyptiläisten toimesta. Petolinnut (ks. ed. jae 11) kuvaavat näitä Israelin vihollisia. Se, että nämä haaskalinnut ajettiin pois, osoittaa, että Herra vapauttaisi kansansa Abramille antamansa lupauksen tähden. Suuri pimeys ja kauhu (ks. ed. jae 12) viittasi israelilaisia kohtaavien onnettomuuksien ja ahdistuksien vakavuuteen. Mutta että lopulta Herran kunnia kulki eläinten puolikkaiden välistä, osoitti, että Jumala toisi lopulta avun kansalleen ja vapauttaisi heidät kaikkien heidän vihollistensa käsistä.
15:18: ”Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: ’Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka’”; nämä kaksi virtaa olisivat vastaavasti Israelin valtakunnan eteläisenä ja pohjoisena rajana, Egyptin puro, Wadi el Arish, tai Rhinocolura, sekä Eufrat: 19. ”keeniläiset”, Kanaanin luoteisessa osassa, ”kenissiläiset”, luultavasti edellisistä länteen päin, ”kadmonilaiset”, kohti Eufratia, 20. ”heettiläiset”, joita oli erityisen paljon sittemmin pohjois-Galileaksi kutsutulla alueella, ”perissiläiset”, sittemmin itäiseksi Samariaksi kutsutulla alueella, ”refalaiset”, Perean maassa Jordanin itäpuolella, 21. ”amorilaiset”, Kuolleesta merestä länteen olevalla alueella, ”kanaanilaiset”, Jordanin ylemmässä laaksossa ja Saaronin tasangolla, ”girgasilaiset”, Galilean meren länsipuolella, ”ja jebusilaiset”, sittemmin Pohjois-Juudeaksi kutsulla alueella. Herra luettelee tarkoituksellisesti kaikki Kanaanissa asuvat kansat painaakseen Abramin mieleen, että tämän jälkeläiset tulisivat omistamaan Kanaanin kokonaan. Herran lupaukset eivät koskaan palaa hänen luokseen tyhjinä. Hänellä on tapana voittaa meidän heikko uskomme siten, että hänen lupauksensa täyttyy täydellisesti, yli kaiken sen, mitä me pyydämme tai ymmärrämme.
Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
2/2011 Lehdet

RAUHANOMAINEN SOPIMUS AABRAHAMIN JA LOOTIN VÄLILLÄ (1. MOOS. 13)

Paul Kretzmann, USA
Aabrahamin paluu Kanaaniin
13:1: ”Niin Abram lähti pois Egyptistä, hän ja hänen vaimonsa ja kaikki, mitä hänellä oli, ja Loot hänen kanssaan, Etelämaahan.” Aabraham palasi nyt yhdessä Lootin kanssa – joka, kuten saamme tässä tietää, oli seurannut häntä Egyptiin – Kanaaniin suurine omaisuuksineen. Hän valitsi paluutaan varten saman reitin, jota hän oli tullut. Hänen ensimmäinen pysähdyspaikkansa oli Kanaanin eteläisen osan suurella tasangolla.
13:2: ”Abram oli hyvin rikas: hänellä oli karjaa, hopeata ja kultaa.” Tämä huomautus on pantu tähän selityksenä sille ongelmalle, joka myöhemmin syntyi hänen ja Lootin välille.
13:3–4: ”Ja hän vaelsi, kulkien levähdyspaikasta toiseen, Etelämaasta Beeteliin asti, aina siihen paikkaan, missä hänen majansa oli ensi kerralla ollut, Beetelin ja Ain välillä, siihen paikkaan, johon hän ennen oli rakentanut alttarin; ja Abram huusi siinä avuksi Herran nimeä.” Matka pohjoista kohti täytyi luonnollisesti tehdä kiirettä pitämättä, sillä matkustaminen oli hidasta suurten laumojen kanssa, jotka olivat ravintonsa tähden riippuvaisia laidunmaasta matkan varrella. Mutta lopulta karavaanit tulivat jälleen aiemman oleskelupaikkansa lähistölle, sinne, missä heidän leirinsä oli ollut ennen nälänhätää, Beetelin ja Ain välille. Kertomuksessa korostetaan sitä, että tämä oli sen alttarin paikka, jonka Abram oli tehnyt oleskellessaan ensimmäisen kerran tuossa maassa. Abramin elämänhistoriassa oli tärkeä kohta se, että hänen kokemuksensa Egyptissä oli opettanut hänet kääntymään takaisin Herran luokse koko sydämestään. Hänen kaipuunsa kohdistui nyt Häneen, joka oli luvattu hänen jälkeläisekseen, Messiaaseen, jonka oli määrä tuoda siunaus ja pelastus maailmalle. Sen tähden Abram alkoi jälleen pitää jumalanpalveluksia, joissa rukoiltiin ja saarnattiin. Hän alkoi palvella Herraa perheensä kanssa. Siten hän tunnusti myös pakanoiden edessä oikean Jumalan ja sydämensä toivon. Ajallinen, maallinen omaisuus ei ole uskovien todellinen onni, vaan se, että he omistavat Kristuksen ja hänen pelastuksensa.
Loot valitsee Sodoman tasangon
13:5–6: ”Ja myöskin Lootilla, joka vaelsi Abramin kanssa, oli pikkukarjaa, raavaskarjaa ja telttoja. 6. Eikä maa riittänyt heidän asuakseen yhdessä, sillä heillä oli paljon omaisuutta, niin etteivät voineet yhdessä asua.” Sekä Abram että Loot olivat tällä välin rikastuneet valtavan paljon. He omistivat laumoittain lampaita, vuohia, karjaa, aaseja ja kameleja sekä välttämättömiä mies- ja naispalvelijoita, jotka huolehtivat paimentamisesta sekä työstä leirissä, jonka on täytynyt näyttää varsinaiselta telttakaupungilta. Tästä seurasi, että maa ei voinut tuottaa tarpeeksi ruokaa molempien laumoille ja väelle. He eivät voineet enää elää yhdessä.
13:7: ”Niin syntyi riitaa Abramin karjapaimenten ja Lootin karjapaimenten välillä. Ja siihen aikaan asuivat siinä maassa kanaanilaiset ja perissiläiset.” Yhteentörmäykset näiden kahden rikkaan miehen paimenten välillä olivat lähes väistämättömiä, koska kumpikin osapuoli koetti saada herroilleen parhaat laidunmaat. Tilanne oli vähintäänkin epämieluisa, ja asian teki vielä monimutkaisemmaksi se, että perissiläisten heimo – jonka alkuperästä ei tiedetä mitään – ja kanaanilaiset pitivät hallussaan parhaita laidunmaita. Lootin ja Aabrahamin odotettiin jakavan keskenään se, mitä jäi jäljelle.
13:8: ”Silloin Abram sanoi Lootille: ’Älköön olko riitaa meidän välillämme, minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, sillä olemmehan veljeksiä. 9. Eikö koko maa ole avoinna edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle, tahi jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle.’” Oli tietysti mahdotonta salata paimenten riita heidän herroiltaan. Jos Abraham ei olisi ryhtynyt korjaamaan tilannetta, olisi seurauksena saattanut olla riita perheiden välillä, kuten Aabrahamin sanat osoittavat. Abramin pääperustelu oli: ”Olemmehan veljeksiä.” Muukalaisten välinen kiista, riita, voidaan vielä ymmärtää, vaikkakaan sitä ei voida hyväksyä, mutta läheisten sukulaisten välistä ei koskaan. Vaikka Abram oli vanhempi ja lisäksi Lootin eno, hän antoi tämän valita julistaen olevansa tyytyväinen siihen, mitä jäi jäljelle. Niinpä Abramin sana on perustellusti tullut sananlaskunomaiseksi tunnussanaksi rauhaa rakastavasta ja periksi antavasta asennoitumisesta kaikissa niissä tapauksissa, jolloin eroaminen tulee olosuhteiden tähden välttämättömäksi.

Lootin valinta. Ero.
13:10: ”Ja Loot nosti silmänsä ja näki koko Jordanin lakeuden olevan runsasvetistä seutua; ennenkuin Herra hävitti Sodoman ja Gomorran, oli se Sooariin saakka niinkuin Herran puutarha, niinkuin Egyptin maa.” Loot käytti itsekkäästi hyödykseen Abramia hyväksymällä tämän tarjouksen. Hän tutki ja arvioi huolellisesti. Jordanin laakso vetosi häneen, koska Galilean merestä (Gennesaretin järvi) Siddimin laaksoon (myöhemmin Kuollut meri) se oli runsasvetistä, kuin paratiisi, Herran puutarha, tai kuin Egypti, jonka maaperä oli hyvin rikas Niilin jokavuotisen tulvimisen vuoksi. Itse asiassa Sooariin saakka, laakson luoteisella puolella, maa näytti olevan verrattoman rikasta.
13:11–12: ”Niin Loot valitsi itselleen koko Jordanin lakeuden ja siirtyi itään päin, ja he erkanivat toisistaan. 12. Abram asettui Kanaanin maahan, Loot asettui lakeuden kaupunkeihin ja siirtyi siirtymistään telttoineen Sodomaan asti.” Siitä huolimatta, että Loot toimi niin itsekkäästi, he erosivat Abramin menettelytavan seurauksena rauhanomaisesti, kuin veljekset. Loot lähti itää kohti omaisuuksineen ja siirtyi telttoineen, ts. hän matkusti kiirettä pitämättä leiriytyen aina uusissa paikoissa, kunnes hän saavutti Sodoman. Sinne hän perusti kotinsa, kun taas Abram pysyi varsinaisessa Kanaanin maassa. Lootin valinta voi olla osoitus terävästä liikemiesälystä samoin kuin hyvin itsekkäästä asennoitumisesta, mutta se oli varmuudella vaarallinen valinta.
13:13: ”Mutta Sodoman kansa oli kovin pahaa ja syntistä Herran edessä.” Tämä huomautus, jossa Sodoman asukkaita sanotaan epätavallisen pahoiksi, jopa pakanuuden keskellä, ei ainoastaan valmistele myöhempää kertomusta kaupungin kohtalosta (1. Moos. 19), mutta se myös valaisee jonkin verran Lootin luonnetta, joka valitsi tämän kaupungin kodikseen. Hän saattoi olla yhtä Abrahamin kanssa uskossa tähän saakka, mutta selvästikin ahneus oli saanut otteen hänen sydämestään. Se sai hänet – suuremman voiton tähden – olemaan välittämättä avoimesti pahan kaupungin aiheuttamista suurista moraalisista vaaroista hänen lapsilleen. Tästä ajankohdasta eteenpäin maalliset ajatukset ja taipumukset kamppailivat hänen sydämessään hänen uskonsa ja kunnioituksensa kanssa tosi Jumalaa kohtaan.
Jumala toistaa lupauksensa
13:14–15: ”Ja Herra sanoi Abramille, sen jälkeen kuin Loot oli hänestä eronnut: ’Nosta silmäsi ja katso siitä paikasta, missä olet, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen.15. Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi.’” Lootin eroaminen Abramista oli tietyllä tapaa enteellinen (prophetical) siitä suhteesta, joka myöhemmin vallitsisi hänen ja Abramin jälkeläisten välillä. Ja juuri tähän aikaan Herra toisti lupauksensa Abramille. Hän pyysi tätä katsomaan siitä paikasta, jossa hän tuolloin oli, lähes keskellä Kanaania, joka suuntaan, sillä koko tämän maan oli määrä kuulua hänen jälkeläisilleen. Siten Abram – hengessä ainakin, jos ei tosiasiallisesti – oli vaativa Kanaanin maata jälkeläisilleen.
13:16: ”Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin maan tomun. Jos voidaan lukea maan tomu, niin voidaan lukea myöskin sinun jälkeläisesi.” Kaksinkertainen lupaus – lupaus maan omistamisesta ja lukemattomien jälkeläisten saamisesta – oli tietysti osoitettu Abramin uskolle, ja hänen tuli ottaa se vastaan uskossa (Hepr. 11: 9,10).
13:17: ”Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin, sillä sinulle minä sen annan.” Tämä viittaa ikivanhaan tapaan, jonka mukaan henkilö osoitti vaatimuksensa maapalaan kävelemällä sen ympäri. Vaikka Abram ei omistanut yhtään palasta maata, silti pysyi voimassa Jumalan lupaus, että hänen jälkeläisensä ottaisivat haltuunsa koko maan omanaan. Kaikella tällä on laajempi merkitys. Sillä, kuten eräs Raamatun selittäjä sanoo, Kristuksen välityksellä lupaus on kohotettu sen ajallisesta muodosta asian varsinaiseen arvokkuuteen. Kristuksen välityksellä koko maailmasta tulee Kanaan. Abramin lukemattomiin jälkeläisiin kuuluvat kaikki ne ihmiset kaikista maan sukupolvista, jotka pitävät Abramin eli Aabrahamin uskon. Aabraham on meidän kaikkien isä (Room. 4:16). Me, jotka uskomme Kristusta koskevan lupauksen, kuulumme siihen suuren uskovien joukkoon, joka on ollut olemassa Aadamista alkaen ja jolla on edustajansa kaikissa maan kansoissa.
13:18: ”Ja Abram siirtyi siirtymistään telttoineen ja tuli ja asettui Mamren tammistoon, joka on Hebronin luona, ja rakensi sinne alttarin Herralle.” Aabram oli kuuliainen Herran sanalle. Hän kulki maan halki seuraavien vuosien aikana. Hän siirtyi telttoineen vähitellen, kunnes hän lopulta asettui Hebroniin, suunnilleen keskelle eteläistä Kanaania. Siellä hän asui tammistossa, joka kuului amorilaiselle Mamrelle (1. Moos. 14:13, 24). Yksi hänen ensimmäisistä teoistaan täällä oli jälleen alttarin pystyttäminen Herralle. Hän ei voinut olla ilman säännöllistä jumalanpalvelustaan, ja hän sekä hänen väkensä kokoontui säännöllisesti palvelemaan Herraa. Jos uskovat, jotka asettuvat uudelle alueelle tai uuteen kaupunkiin, pitäisivät ensimmäisenä asianaan säännöllisten jumalanpalvelusten järjestämistä, olisi siitä epäilemättä seurauksena suuri siunaus.
Suomennos: Hannu Lehtonen