Kategoriat
Julkaisu Kirjat

Raamatun inspiraatio – Robert D. Preus

Tohtori Robert D. Preus (1924-1995) oli kansainväli­sesti tunnettu ja arvostettu puhdasoppisen luterilaisuuden tutkija. Hänen useat teoksensa 1600-luvun luterilaisten dog­maatikkojen teoksista ovat merkinneet kirjaimellisesti paluuta luterilaisuuden läh­teille. Preus vieraili luento­matkoillaan myös Suomessa, viimeksi vain vähän ennen

Raamatun inspiraatio on Preusin esikoistutkimuksia väitöskirja. Se ilmestyi vuonna 1955. Preusin teos käsittelee seikkaperäisesti luterilaisen puhdasop­pisuuden ajan teologien oppia pyhästä Raamatusta. Nämä oppineet miehet uskoivat ehdottomasti pyhään Raamattuun Jumalan omana, erehtymättömänä sanana. Siksi he halusivat tuoda täsmällisessä muodossa esiin vain sen, mitä Raamattu itse itsestään opettaa. He korostavat sitä, että Jumala on Raamatun varsinainen kirjoittaja ja tekijä. Ihmiset ovat olleet vain Jumalan välikappaleina tässä työssä. Samanaikaisesti he kuitenkin nimenomaan torjuvat sen käsityksen, että Raamatun kirjoittajat olisivat olleet tahdottomia robotteja.

Luterilaisen puhdasoppisuuden Raamattu-oppi on ollut ja on toistuvien hyökkäysten kohteena. Se on leimattu eikä sitä ole tahdottukaan ymmärtää. Preus käsittelee aihettaan lähtien liikkeelle alkuperäislähteistä. Tämän seu­rauksena lukija saa selkeän ja luotettavan kokonaiskuvan siitä, mitä luterilainen puhdasoppisuus todellisuudessa on opettanut pyhästä Raamatusta. Preusin teos särkee vääristyneet irvikuvat.

Tämä teos on ajankohtainen myös tänä päivänä. Rolf ja Daniel Preus kir­joittavat isänsä kirjasta: ”Ne erilaiset harhat, joiden kanssa luterilaiset isät joutuivat vastakkain ja jotka Robert Preus luettelee tässä kirjassa – ovat yhä keskuudessamme, vaikkakin usein erinimisinä ja eri nimilapun alla. Lyhyesti sanottuna, tämä oli ja on ajankohtainen kirja.”

Robert D. Preus

Raamatun inspiraatio - Robert D Preus
Raamatun inspiraatio – Robert D Preus
Kategoriat
Ilmestyskirja Julkaisu Kirjat

Kaukainen voittolaulu – Ilmestyskirjan selitys – Siegbert Becker

Ilmestyskirja on yksi Raamatun kieh­tovimmista kirjoista. Toisaalta se saattaa tuntua lukijasta myös monin paikoin arvoi­tukselliselta. Mitä sisältyy sen moniin ihmeellisiin näkyihin ?

Tohtori Siegbert Beckerin ( 1914-­I984) Ilmestyskirjan selitys opastaa lu­kijaa syvemmälle tähän Raamatun viimei­seen kirjaan. Becker on halunnut tehdä teoksesta mahdollisimman yleistajuisen, jot­ta kuka tahansa Raamatusta kiinnostunut lu­kija voisi sitä ymmärtää.

Becker lähtee siitä, että Raamattu on kauttaaltaan Jumalan sanaa. Tästä syystä hän torjuu tietoisesti nykyistä teologiaa hal­litsevan historiallis-kriittisen menetelmän se­littää Raamattua. Luterilaisen periaatteen mukaisesti Becker selittää Raamattua Raamatulla. Ilmestyskirjan eri kohdat ase­tetaan yhteyksiin muun Raamatun kanssa.

Suokoon Herra, että tämä teos omalta osaltaan olisi avaamassa lukijalle ilmestys­kirjan sanomaa.

Ilmestyskirjan selitys Kaukainen voittolaulu - Siegbert W Becker
Ilmestyskirjan selitys Kaukainen voittolaulu – Siegbert W Becker
Kategoriat
Julkaisu Kirjat Tiede

Kristuksen kirkon usko ja nykyajan Raamatuntutkimus – Robert D. Preus

Kristillisen teologian ainoana lähteenä ja ojennusnuorana on Pyhän Raamatun sana. Jeesus Kristus itse vakuuttaa, etta Raamatun sanassa pysyminen on hänen opetuslapsenaan pysymisen ehto: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin to totisesti olette minun opetuslapsiani; ja to tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”, Joh. 8: 31:32.

Kristikunta elää kuitenkin tänään suuressa raamattukriisissa. Valistuksen ajasta lähtöisin oleva tiedekäsityksemme on tehnyt sen, etta jumaluusopillista eksegetiikkaa ei juurikaan harjoiteta. Papistomme on opiskellut eksegetiikkaa, joka ei edes metodissaan voi ottaa huomioon Jumalaa, jumalallista vaikutusta historiassa, ”Jumalan ilmoitusta”. Siksi saarnalta ja opetukselta on kadonnut kristilliselle kirkolle olennainen lähtokohta: Haec dixit Dominus, näin sanoi Herra. Vain sellainen kirkko, joka puhuu ja toimii vakaumuksesta ja arvovallalla sekä kykenee tarkoin erottamaan toisistaan totuuden ja harhan, saa kokea myös Jumalan siunausta työssään.

Omassa tilanteessamme olemme jo niin suurissa vaikeuksissa, että eräät papistomme opettajat puhuvat joko rehellisesti Raamatun ”ateistisesta tutkimusmetodista” tai sitten nimeämättä linjaansa opettavat ateistisen metodin mukaisesti. Suomen kirkon piirissa vaikuttavan tunnustusrintaman taholta on jo pitempään etsitty toista tietä.

Pidamme tärkeanä, että 1ähinnä teologian opiskelijoiden pyynnöstä voimme nyt saada suomeksi Lutherin ja Tunnustuskirjojen raamattukäsitystä selvittävän kirjasen.

Tämän kirjasen tekija Robert D. Preus, Th.D., Ph.D. toimi pitkään systemaattisen teologian professorina sekä Concordia?seminaarissa (St. Louis, MO, USA) että Fort Wayne?seminaarissa (Illinois, USA). Samalla hän oli suuren amerikkalaisen luterilaisen kirkon johtohenkiloitä (Lutheran Church?Missouri Synod). Robert Preus on yksi maailman tunnetuimmista luterilaisen ortodoksian tutkijoista. Monet suomalaiset teologit ja saamaajat ovat saaneet henkilokohtaista tukea tohtori Preusilta, joka Suomen ystävänä on usein vieraillut maassamme.

Tätä kirjasta opiskellessamme huomaamme liikkuvamme tutulla maaperällä. Emme kohtaa mitään uutuuksia. Näinhän juuri opettivat pyhästä Raamatusta apostoleista alkaen kirkkoisät, Martti Luther, heratysliikkeittemme pioneerit ja paimenet, Lutherin suuri suomentaja rovasti A.E. Koskenniemi jne. Huomaamme myös tätä kirjasta lukiessamme, mikä suuri ero on luterilaisen raamattuopin ja reformoidun fundamentalismin välilla. Näemme välttämättömäksi myös taistelun viimeksi mainittuun suuntaan.

Jos Jumala antaa viela kirkollemme uudistuksen ajat, Hän antaa silloin mitään pelkäämättömiä paimenia ja saarnaajia, jotka eivät pimitä pyhän Raamatun totuuksia. Ja Hän antaa myös pappien ja saamaajien kouluttajia, jotka lähtevat kaikessa toiminnassaan Tunnustuskirjojemme raamattuopista kohdatessaan nykyajan raamattutieteen ”tuloksia”.

”Jumalan tahdosta ei voida mitään varmaa väittää ilman Jumalan sanaa”,

Apol. 191:17.

Kristuksen kirkon usko ja nykyajan Raamatuntukimus - Robert D. Preus
Kristuksen kirkon usko ja nykyajan Raamatuntukimus – Robert D. Preus
Kategoriat
Julkaisu Kirjat

Syttyneitä sydämiä – Hannu Lehtonen (toim.)

Anssi Simojoki

Tabula gratulatoria

Vanhurskauttamisopin kriisi kirkossamme

Tom Nyman

Vanhurskauttaminen armosta uskon kautta

John F. Brug

Vanhurskauttamisteesit :

Psalmin 130 selitys

Martti Luther

Kristus herätetty kuolleista  maailma päästetty synneistä

CE W Walther

Vanhurskauttaminen on syntien anteeksiantamus

Martin Chemnitz

Imputaatiosyndrooma: Martin Chemnitz vastaan Trenton kirkolliskokous

Kurt Marquart

Vanhurskauttamisoppi ja Rooma

Robert D. Preus

Rooman kirkon uusi katekismus ja Yhteinen julistus

vanhurskauttamisopista

Hannu Lehtonen

Onko vanhurskauttaminen syntien anteeksiantamus vai jotain muuta?

Tom G. A. Hardt

Kannanotto uuteen Luther tutkimukseen

John F. Brug

Korpisen sanomaa

1. Missä tunnustusrintamassa mennään

2. Usko perustuu ilmoitettuihin tosiasioihin

3. Mikä on pysyvää ja mikä uudistamisen tarpeessa

Uskon saamista varten. Traktaatti Inkerin kirkolle

Sakari Korpinen

Luterilaisuus vuosituhannen vaihteessa

Anssi Simojoki

Sakari Korpisen kirjallinen tuotanto

Syttyneitä sydämiä - toimittanut Hannu Lehtonen
Syttyneitä sydämiä – toimittanut Hannu Lehtonen
Kategoriat
Julkaisu Kirjat

Lohduttakaa, lohduttakaa – Kalle Jokinen

”Tämä aikamme on täynnä lohduttomia ihmisiä. Yksinäisiä ja masentuneita sieluja, jotka huutavat syntihaavoissaan. Lohduton oli minunkin nuoruuteni. Pelko ja kadotuksen tunto painoi elämäni ilottomaksi. Kaipasin, jopa rukoilinkin sielulleni lohdutusta. Ja lohduttaja tuli, Jeesus haavoineen. Avautui autuuden aika vuonna –36. Kirkastui Jumalan sanomaton armo Kristuksen kalliissa sovintoveressä. Vapauduin pimeästä epäuskoni vankilasta ihanan evankeliumin voimalla, ylistys Pyhän Hengen. Rakkaiksi tulivat nämä kaksi Pyhän Raamatun peruspilaria: Kristuksen uhriveri ja pyhä, raamatullinen kasteeni, jossa rakas Pyhä Henki uudesti synnytti minut taivaan Isän lapseksi ja perilliseksi.

Harras haluni on, että tämä vähäinen autuuden aapinen leviäisi laajemmallekin, tutuille ja tuntemattomille, Jeesuksen verellä ostetuille. Rohkenen lausua, sitä ainakin löytämään sinulle murheelliselle sielulle edes vähäisen lohdutuksen sanan ja rohkaisun.”

Kalle Jokinen

Lohduttakaa, lohduttakaa - Kalle Jokinen
Lohduttakaa, lohduttakaa – Kalle Jokinen
Kategoriat
6/2010

MITÄ PYHITYS ON?

Lassi Mattila

Mitä pyhitys on? Me tiedämme, että meissä on liha ja henki ja että nämä ovat taistelussa toistensa kanssa. Onko pyhityksessä nyt kyse siitä, että liha tehdään siivommaksi, ettei se enää niin kovasti taistelisi henkeä vastaan? Onko pyhityksessä kyse siitä, että vanhan Aadamin jäsenet koristellaan pitsillä ja uskotaan lujasti, että se käyttäytyisi säädyllisesti?

Luther selittää Isossa Katekismuksessa, ettei pyhittäminen ole mitään muuta, kuin että Pyhä Henki vie meidät Kristuksen luokse. Pyhän Hengen pyhityksen viimeinen vaihe on iankaikkinen elämä Kristuksessa ja Kristuksen kanssa. Kysyn nyt: onko liha siis vielä sielläkin? Asteleeko vanha Aadam kirkkaissa vaatteissa uudessa paratiisissa? Ei! Vanhan Aadamin paikka ei ole koulussa, jossa sitä opetettaisiin käyttäytymään, eikä meikkistudiossa, jossa sen kaikkein pahimpia ja rumimpia jäseniä yritettäisiin peitellä, eikä sen paikka todellakaan ole uudessa kirkastetussa luomakunnassa.

Lihan paikka on haudassa. Ei sitä voi kouluttaa tai mitenkään yrittää parannella, vaan se täytyy tappaa. Ja onhan sitä yritetty tappaa. Niin yritti aikoinaan Lutherkin munkinkaavussaan, omin teoin – rukouksin, paastoin ja itsensäkiduttamisin – mutta ei onnistunut. Ei kai kukaan meistä kuvittele voivansa omin ponnistuksin surmata synnin, joka meissä asuu? Kyllä Herramme on meille kertonut, kuinka niin pahasti eksyneille ihmisille käy. Heillä ei ole sijaa Kuninkaan Pojan häissä, koska he eivät ole onnistuneet eivätkä voikaan onnistua lihaansa yltänsä riisumaan.

Ilman yhtä miestä me joutuisimme kärsimään syntiemme oikeudenmukaisen ja välttämättömän rangaistuksen, iankaikkisen kuoleman. Siellä lihamme ei kuitenkaan ikinä kuolisi, siellä tuli palaa, polttaa ja kärventää, muttei kuitenkaan koskaan hävitä ja sammu.

Mutta Jumalalle kiitos, on olemassa yksi Mies, joka on taistellut maailman, perkeleen ja jokaisen meidän lihamme pahuutta vastaan – ja on voittanut sen. Hänen nimensä on Kristus Jeesus, elävän Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän antautui taisteluun kaikkea pahuutta vastaan, taisteluun, jossa olivat vastakkain koko maailman pahuus, kaikkien ihmisten määrätön synti ja kapina, sekä toisella puolella Jumalan pyhä ja oikeudenmukainen tuomio syntiä vastaan. Ilman että se kenenkään luodun mieleen nousi tai että kukaan luotu sitä kysyi, astui Jumalan Poika Isän tahdosta alas taivaasta ja tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta, siis syntyi ja tuli keskelle taistelukenttää, suoraan vihollisten sekaan.

Ilman että pahuus siitä mitään tajusi, otti Jumalan Poika päälleen koko maailman synnin. Raskain, syvästi murheellisin ja vertavuotavin sydämin hän otti Isän kädestä Jumalan vihan maljan ja joi sen pisteleviä ja polttavia pohjasakkoja myöten, joka ainoan tipan. Perkele ja koko maailman pahuus näki hetkensä koittaneen, kun näki Jumalan Pojan laskevan Kaikkivaltiaan vihan maljan huulilleen ja alkavan juoda. Vaikka paha tiesi siitä jo Paratiisissa langetetun tuomion ? että vaimon Siemen tulee rikkipolkemaan käärmeen pään ? ei se kyennyt hillitsemään pahuuttaan, vaan astui Jerusalemin pääsiäisyöhön ja marssi joukkoineen Getsemanen puutarhaan.

Aluksi pelokkaina ja pahaa aavistaen ne luulivat herrojen Herran hyökkäävän Getsemanen yössä tuhansine enkelilegioonineen ja tuhoavan heidät sanansa hirmuisella miekalla. He pelkäsivät Jeesuksen miekkaa niin suuresti, että kaatuivat maahan, kun hän avasi suunsa ja lausui nimensä – mutta hän ei heitä tuhonnutkaan vaan ohjasi viimeisetkin joukkonsa pakenemaan. Ja kun perkele näki oman Luojansa, maailmankaikkeuden Herran, sotajoukkojen Jumalan, antautuvan eteensä lauhkeana karitsana, nosti se sotahuutonsa ja ryntäsi kaikkine joukkoineen tämän kimppuun, repi, raastoi, löi, herjasi kaiken pahan sydämensä voimalla ja – pisti tätä kantapäähän. Ja Jumala kuoli. Hän jäi muodottomaksi pahoin pideltynä, häpäistynä, alastomana ristille roikkumaan, ja lopulta hänet kannettiin elottomana hautaan.

Perkele enkeleineen ja kaikkine liittolaisineen paukutti rumpujaan ja huusi voittoaan pimeään maailmaan: Jumala oli tapettu ja hänen verensä vuodatettu Golgatan karuille kallioille ja pitkin Jerusalemin katuja, niin kuin profeettojenkin. Kuitenkin, koska paha tunsi Jumalan lupaukset ja Jumalan sanan mahdin, ei se kyennyt vapain mielin juhlimaan voittoaan, niin kuin ei koskaan paha voi, vaan pala kurkussa se määräsi vartion haudan suulle ja ison kiven esteeksi. Mutta alhaalta, syvältä perkeleen valtakunnasta kuului kummia: Jumalan Poika julisti siellä voittoansa kaikesta pahasta. Kaiut pahan tuomiosta kantautuivat myös perkeleen juhlapöytään masentaen juhlaväkeä.

Kolmannen päivän aamuna, vielä kun oli pimeää, oli Vanhurskauden Aurinko jo noussut ylös ja valaissut koko maailman kirkkaudellaan. Ja nyt tämä ylösnoussut, teurastettu ja voittanut Karitsa, elämän ja autuuden Herra, on täällä tänään keskuudessamme sanassaan. Tämän vanhurskauden auringon säteitä et silmilläsi näe, vaikka voit ne korvillasi kuulla, jopa käteesi ottaa, syödä ja juoda, ovatpa ne ruumiisi ylle valeltukin. Jeesus Kristus on nyt ja aina sanassaan läsnä ja julistaa meillekin voittoansa. Hän julistaa tuomionsa lihallemme: ”Minä olen voittanut sinut! Sinut on lihassani ristiinnaulittu!” Vaivatulle omalletunnollemme hän sanoo: ”Minä olen vapauttanut sinut! Olen kantanut sinun raskaat rikkomuksesi ruumiissani ja sielussani ristinpuulle Jumalan vihan hehkuvaan ja polttavaan tuleen – eikä niitä enää ole. Jumalalla ei ole enää mitään kadotustuomiota sinulle. Katso, minä kannan voitonmerkkejä käsissäni, jaloissani ja kyljessäni – ne ovat myös sinun voitonmerkkisi! Ja katso, minä elän ja siksi sinäkin saat elää iankaikkisesti ja juhlia voittoamme ikuisesti minun kanssani uudessa luomakunnassa! Tule Herrasi iloon!”

Ystävät, tätä on pyhitys: että Pyhä Henki vie meidät sanassaan Jeesuksen luokse. Että Jeesus totisesti sanassaan läsnä olevana ihmisenä ja Jumalana lausuu meidän lihallemme kuolemantuomion ja aloittaa sen surmaamisen, sekä että hän meille lausuu autuaat ja ihanat voiton sanat, jotka meidät luovat uudesti ja uutta elämää meissä vahvistavat: ”Sinä olet autuas minussa.” Tämä kaikki meillä on pyhässä kasteessamme, niin kuin Pyhä Henki Paavalin kautta opettaa: kasteen hautaan on vanha Aadam hukutettu kaikkinensa: kaikki menneet, nykyiset ja tulevat syntimme. Syntimme on jo Jeesuksessa tuhottu ja voitettu. Kasteen haudasta nousee uusi, Jumalan veren puhdistama, ihana ja täydellinen ihminen elämään Jumalan valtakunnassa, hänen ihanassa ja suloisessa alamaisuudessaan, palvellen Herraansa iankaikkisesti pyhyydessä, viattomuudessa ja autuudessa.

Kun siis maailma, Perkele ja oma lihasi sinua kiusaa ja ahdistaa, niin vastaa niille: ”Jumala on jo teidät tuominnut ja Sanallaan kaatanut. Ei teillä ole minuun enää mitään osaa eikä arpaa. Jeesus tuli, tempaisi minut kidastanne, paransi syntisairauteni ja vei turvaan omaan linnaansa. Täällä minä saan kaikessa rauhassa elää ja olla, odottaen lopullista parantumistani – silloin pääsen teistä ikuisesti eroon! Sillä kaikki nämä teidän herjauksenne, huutonne ja yrityksenne ovat minun kohdallani vain viimeisiä kuolon korahduksianne – Jumalan sanan miekka on jo teihin isketty. Minä olen Herrani kanssa jo kuollut teistä pois, ja ylösnousseessa Vapahtajassani elän uutta elämää Jumalalle, vapaana teidän ikeestänne. Minun lopullinen vapautuksen päiväni tulee olemaan teidän lopullisen tuhoamisenne ja tuomionne päivä. Herrani on voittanut, ja niin minäkin olen voittanut. Herrani elää, ja niin saan minäkin ikuisesti elää hänen kanssaan ja hänessä!”

Aamen.

Hartaus Concordia-piirissä 10.11.2010

Kategoriat
6/2010

SANA OLI JUMALAN TYKÖNÄ

Martti Luther

”Ja Sana oli Jumalan tykönä.”(Joh. 1:1)

Missä muualla? Eihän ulkopuolella Jumalaa ollut mitään olemassa! Saman sanoo Mooseskin kirjoittaessaan: ”Jumala sanoi: ’Tulkoon valkeus!’”. Jos hän kerran puhuu, täytynee kai Sanan olla hänen tykönänsä. Mutta tässä erotetaan selvästi persoonat toisistaan: Sana on toinen persoona kuin se Jumala jonka tykönä hän oli. Tämän Johanneksen lausuman mukaan on mahdotonta, että Jumala olisi ollut yksin, sillä Mooses sanoo, että Jumalan tykönä on ollut jotakin, nimittäin hänen Sanansa. Jos olisi ollut olemassa vain yksi ainut, niin mitä hänen tarvitsi sanoa: ”Sana oli Jumalan tykönä”; jos Jumalan tykönä on jotakin, on se toista kuin että hän on yksin, itsekseen. On vielä tarkkaan kiinnitettävä huomio siihen, että evankelista kovin tähdentää ”tykönä”-sanaa — hänhän kertaa sen kohta jälkeenpäin — hän tahtoo selvästi ilmaista persoonien erotuksen, näin vastustaakseen luonnollista järkeä ja vastaisia harhaopettajia. Kun luonnollinen järki nimittäin helpommin käsittää, että on olemassa ainoastaan yksi Jumala, ja kun useat Raamatun lausumat sitä tukevat — ja totuushan se onkin — niin se haraa hirmuisesti sitä vastaan, että samassa Jumalassa olisi useampia persoonia kuin yksi.
Tällaisin tunnuksin esiintyi harhauskoinen Sabellius: hän väitti, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi persoona. Ja sitten Areios vaikka myönsikin, että Sana oli Jumalan tykönä, hän kuitenkaan ei tahtonut tunnustaa Sanaa tosi Jumalaksi. Edellinen tunnustaa ja opettaa liian suurta ykseyttä Jumalassa, jälkimmäinen taas liian suurta hajanaisuutta; edellinen sekoittaa persoonat toisiinsa, jälkimmäinen erottaa luonnot toisistansa. Kristillisen uskon totuus sen sijaan kulkee keskiväliä: se opettaa ja tunnustaa persoonien sekoittamattomuutta ja luontojen hajoittamattomuutta: Isä on toinen persoona kuin Poika, mutta hän ei ole toinen Jumala. Näin on oikein, vaikka luonnollinen järki ei sitä käsitäkään; ainoastaan uskon pitääkin se käsittää. Luonnollinen järki synnyttää harhaoppia ja erehdyksiä; usko opettaa totuutta ja jää siihen, sillä se pitäytyy Raamattuun, joka ei petä eikä valehtele.

Martti Luther, Kirkkopostilla I, s. 322. Helsinki 1941. SLEY.

Kategoriat
6/2010

KIELTEN SEKOITTAMINEN. SEEMIN JÄLKELÄISTEN YKSI LINJA (1. MOOS. 11)

Paul Kretzmann, USA

Tornin rakentaminen

11:1: ”Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi.” Sekä suuri osa edellisen luvun selittävästä aineksesta että maininta eri kielistä kuuluvat myöhempään historian aikakauteen. Se ilmaistaan siellä vain täydellisen kuvan antamiseksi. Tämän luvun kertomus kuuluu aikakauteen, joka oli ainoastaan noin sata vuotta vedenpaisumuksen jälkeen, jos voimme olettaa, että se tapahtui siihen aikaan, kun Peleg syntyi. Tuohon aikaan kaikilla maailman ihmisillä oli vain yksi kieli ja yksi puheenparsi.

11:2: ”Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.” Araratin vuorijonon ylängöiltä vedenpaisumuksesta selvinneet sekä heidän perheensä muuttivat vähitellen alaspäin itää kohti, kunnes he saavuttivat suuren tasangon, jossa Eufrat- ja Tigris-joet virtaavat. Se on rikas ja hedelmällinen tasanko – tai se oli sellainen noina aikoina – ja ihmisten oli pakko luopua paimentolaiselämästään ja asettua pysyvästi asumaan sinne.

11:3: ”Ja he sanoivat toisillensa: ’Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi’. Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina.” Haamin ja Kanaanin lisäksi muutkin Nooan perheen jäsenet olivat tällä välin hylänneet hänen uskonsa. He olivat edellä mainittujen tavoin kääntyneet pois elävästä Jumalasta oman mielensä turhuuteen ja ylpeyteen. Tämä näkyy heidän puhetavassaan, kun he ehdottivat kaupungin ja tornin rakentamista.

11:4: ”Ja he sanoivat: ’Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan’.” He laativat suunnitelmansa huolellisesti. Tavallisten auringossa kuivattujen tiilien sijasta he ehdottivat poltettujen tiilien käyttämistä, jotka kykenisivät kestämään sään tuhoja paljon paremmin. Ja sen sijaan, että he laittaisivat tiilet irrallaan toisistaan, he suunnittelivat liittävänsä ne toisiinsa käyttämällä asfalttia, jota löytyy suurina määrinä Babylonian raunioiden läheltä. Se, mikä vaikutin täsmälleen ottaen sai heidät ryhtymään sellaisen suuren kaupungin ja tornin rakentamiseen, jonka huippu ulottuisi taivaaseen, osoitetaan heidän sanoissaan: ”ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan”. Pöyhkeä, rienaava ylpeys yhdistyi tässä matelevaan pelkoon Herran kostavaa vanhurskautta kohtaan. He olivat täynnä vihaa Jumalaa kohtaan. Heidän tarkoituksenaan oli uhmata hänen kaikkivaltiasta voimaansa ja tehdä tästä kaupungista ja sen tornista maailman keskus, johon he voisivat palata, vaikka kävisi niin, että Herra hajottaisi heidät joka suuntaan.

 

Eri kielten alku

11:5: ”Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.” Jumala ei voinut antaa tämän kaikkivaltiaan maailmanhallintansa uhmaamisen jäädä vastausta vaille. Hän teki järjestelyjä puuttuakseen asioihin. Sillä vaikkakin tämä kaupunki, jota ihmisten lapset olivat rakentamassa, oli mahtava – sen mittasuhteet hämmästyttävät tutkijaa yhä tänä päivänä ja sen tornin perustukset ja muut arkkitehtuuriin liittyvät koristeet ovat jatkuvan ihmettelyn aihe – se oli silti ainoastaan pölyhiukkanen kaikkivaltiaan Jumalan käsissä.

11:6–7: ”Ja Herra sanoi: ’Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. 7. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.’” Herra ilmaisee ensin tilanteen sellaisena kuin hän sen havaitsi olevan: Katso, he ovat yksi kansa, heillä kaikilla on yksi yhteys, yksi yhteenliittymä, yksi yhteisö ja yksi kieli. Nämä kaksi seikkaa (yksi kansa, yksi kieli) tekivät kansasta vahvan yhteisen edun ajamista varten. He työskentelisivät kaikin mahdollisin voimin sen hyväksi, mitä he olivat aloittaneet tehdä. Mikään ei olisi heille mahdotonta. Seurauksena olisi lopulta se, että todellinen vapaus, yksilöiden elämä ja Messiasta koskevat Jumalan suunnitelmat tuhoutuisivat. Sen vuoksi Jumala sekoitti heidän kielensä ja sotki heidän puheensa. Tämä ihme oli sisäinen prosessi, jossa se, miten ajatukset aiemmin yhdistyivät sanoihin, otettiin pois, ja niiden tilalle juurrutettiin välittömästi uusia, täysin erilaisia ilmaisumuotoja. Sekaannus oli niin täydellinen, että ihmiset eivät enää kyenneet ymmärtämään toinen toistaan ja kaikki yhteistyö oli mahdotonta.

11:8: ”Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.” Tämä oli ihmeen seuraus. Alkoi perheiden ja heimojen suuri muutto yli kaiken maan, joka hajotti ihmiset kaikkialle. Suunniteltu suuri projekti täytyi luonnollisesti hylätä. Vaikka kaupunkiin, jonka Nimrod myöhemmin valloitti, jäi joitakin ihmisiä, joita me voimme kutsua nyt termillä babylonialaiset, ihmissuvun aikomus sen Jumalaa pilkkaavassa ylpeydessä ei toteutunut.

11:9: ”Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.” Baabel merkitsee sekoittamista, ja kielten sekoittamisen seuraus on nähtävissämme tänäkin päivänä. Ihmissuku on jakautunut – yhtä kansaa erottaa toisesta kielen erilaisuus. Mutta tänäkin päivänä ihmiskunnan Jumalaa pilkkaava pöyhkeys on ilmeinen. Monien suurten rakennusten pystyttämisessä ja monien uusien taitojen keksimisessä ihminen ei etsi lähimmäisensä parasta ja Jumalan kunniaa, vaan omaa kunniaansa. Herran täytyy aina uudelleen puuttua asioihin väkevällä kädellään. ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu.” (Jes. 2:12).

 

Seemin suku

11:10: ”Tämä on kertomus Seemin suvusta. Kun Seem oli sadan vuoden vanha, syntyi hänelle Arpaksad kaksi vuotta vedenpaisumuksen jälkeen.” Seemin sukutaulu toistetaan nyt yksityiskohtaisesti, koska vähitellen käännytään kohti kertomusta Jumalan kansasta, jonka kantaisä oli Aabraham, Seemin jälkeläinen Eeberin kautta.

11:11–25: ”Ja Seem eli Arpaksadin syntymän jälkeen viisisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 12. Kun Arpaksad oli kolmenkymmenen viiden vuoden vanha, syntyi hänelle Selah. 13. Ja Arpaksad eli Selahin syntymän jälkeen neljäsataa kolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 14. Kun Selah oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Eeber. 15. Ja Selah eli Eeberin syntymän jälkeen neljäsataa kolme vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. Tähän pisteeseen saakka Joktanin ja Aabrahamin suvun esi-isät seuraavat samaa linjaa. 16. Kun Eeber oli kolmenkymmenen neljän vuoden vanha, syntyi hänelle Peleg. 17. Ja Eeber eli Pelegin syntymän jälkeen neljäsataa kolmekymmentä vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 18. Kun Peleg oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Regu. 19. Ja Peleg eli Regun syntymän jälkeen kaksisataa yhdeksän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 20. Kun Regu oli kolmenkymmenen kahden vuoden vanha, syntyi hänelle Serug. 21. Ja Regu eli Serugin syntymän jälkeen kaksisataa seitsemän vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 22. Kun Serug oli kolmenkymmenen vuoden vanha, syntyi hänelle Naahor. 23. Ja Serug eli Naahorin syntymän jälkeen kaksisataa vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä. 24. Kun Naahor oli kahdenkymmenen yhdeksän vuoden vanha, syntyi hänelle Terah. 25. Ja Naahor eli Terahin syntymän jälkeen sata yhdeksäntoista vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.” Tämän luettelon huolellinen vertaaminen viidennen luvun sukutauluun osoittaa, että ihmisen keskimääräinen elinikä lyheni hyvin selvästi vedenpaisumuksen jälkeen. Kun Nooa vielä saavutti 950 vuoden iän, ihmisen ikä laski Arpaksadin myötä alle 500 vuoden; Pelegin myötä se vuorostaan laski 239 vuoteen ja Naahorin myötä 148 vuoteen. Lyhyessä ajassa, kahdeksan sukupolven aikana, ihmisen keskimääräinen elinikä väheni lähes sille tasolle, jossa se on sittemmin pysynyt. Tämä oli toisaalta seuraus ilmaston muutoksesta maan päällä, toisaalta erilaisesta elintavasta.

11:26: ”Kun Terah oli seitsemänkymmenen vuoden vanha, syntyivät hänelle Abram, Naahor ja Haaran.” Se on: Kun Terah oli seitsemänkymmenen vuoden ikäinen, syntyi hänen vanhin poikansa. Tässä yhteydessä mainitaan kolme poikaa: Aabram, sittemmin Aabraham, juutalaisen suvun isä; Naahor, Rebekan isoisä; ja Haaran, Lootin isä.

 

Terahin suku

11:27: ”Ja tämä on kertomus Terahin suvusta. Terahille syntyivät Abram, Naahor ja Haaran. Ja Haaranille syntyi Loot.” Haaran oli ehkä vanhin poika, ja hänen poikansa, Loot, saattoi olla lähes Aabrahamin ikäinen.

11:28: ”Ja Haaran kuoli ennen”, ts. tämä eläessä, ”isäänsä Terahia synnyinmaassansa, Kaldean Uurissa.” Täältä siis tämä Seeminjälkeläisten perhe oli lähtöisin.

11:29: ”Ja Abram ja Naahor ottivat itsellensä vaimot; Abramin vaimon nimi oli Saarai, ja Naahorin vaimon nimi oli Milka, Haaranin tytär; Haaran oli Milkan ja Jiskan isä.” Avioliitot suhteellisen läheisten sukulaisten välillä olivat tuohon aikaan vielä sääntönä, sillä Naahor meni naimisiin veljentyttärensä ja Aabraham sisarpuolensa kanssa (1. Moos. 20:12).

11:30: ”Mutta Saarai oli hedelmätön, hänellä ei ollut lasta.” Lapsettomuutta pidettiin juutalaisten keskuudessa suurena onnettomuutena, lähes kirouksena, samoin kuin äidin hedelmällisyyttä pidettiin suurena siunauksena.

11:31: ”Ja Terah otti poikansa Abramin ja poikansa pojan Lootin, Haaranin pojan, ja miniänsä Saarain, poikansa Abramin vaimon, ja he lähtivät heidän kanssaan Kaldean Uurista mennäksensä Kanaanin maahan, ja he saapuivat Harraniin asti ja asuivat siellä.”

Nämä kaikki menivät yhdessä Terahin ja Abramin johdolla. Mitä Abramiin tulee, hän oli myös nyt saanut Jumalan käskyn matkata eteenpäin (Ap. t. 7:3), kun taas, mitä Terahiin tulee, muutto oli osa Jumalan kaitselmusta, ensimmäinen askel matkasta, joka toisi Abramin siihen maahan, jonka hän sai periä.

11:32: ”Ja Terahin ikä oli kaksisataa viisi vuotta; sitten Terah kuoli Harranissa.” Tämä ilmoitus päättää kertomuksen Terahista, sillä hän ilmeisesti kuoli sen jälkeen, kun Abram oli lähtenyt Kanaanin maahan. Siten vähemmän merkittävä henkilö häviää kuvasta, ennen kuin varsinainen kertomus jatkuu. Nyt seuraa kertomus Abrahamista, sillä Herra valitsi hänen sukunsa ja kansansa omakseen ja Aabrahamin siemenestä, ajan täyttyessä, oli määrä tulla koko maailmalle pelastus, joka oli luvattu kantaisille ennen vedenpaisumusta.

Suomennos: Hannu Lehtonen