KANSANKIRKOLLINEN HYÖKKÄYS LUTERILAISTA TUNNUSTUKSELLISUUTTA VASTAAN

Halvar Sandell, pastori, Helsinki Perusta-lehden tämän vuoden ensimmäinen numero (1/2015) keskittyy pääkirjoituksesta alkaen melkein kokonaan otsikon ilmaisemaan asiaan. Päätoimittaja, TT Timo Junkkaala toteaa aluksi sen ilmeisen kummallisuuden, että papit, jotka opettavat Raamatun vastaisesti, saavat jatkaa viroissaan, kun samaan aikaan kirkko ajaa kirkon yhteydestä pois niitä, jotka ovat virkakysymyksessä samalla kannalla kuin koko kristikunta on ollut […]

Sisälle tunnustukseen – Robert D. Preus

Luterilaisen kirkon Raamattuun perustuva teologia on kiteytetty tunnustuksiin, jotka on vuonna 1580 koottu Yksimielisyyden kirjaksi. Mistä luterilaisessa teologiassa on kyse? Siitä Robert Preus antaa selvityksen vakuuttavasti ja ymmärrettävästi kirjassaan, jonka 18 lyhyttä ja selkeää lukua valaisee tunnustusten keskeisimpiä opillisia korostuksia. Hän osoittaa, että niillä on pysyvä merkitys myös nykyajan kirkolle. Luterilaiset tunnustuskirjat lähtevät siitä, että […]