Kategoriat
4/2014 Kirkko Lehdet Lähetyshiippakunta Sana

Jumalan sana pysyy ikuisesti, eikä muutu aikojen muuttuessa

Risto Soramies, Lähetyshiippakunnan piispa

”He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi… ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen.” (Room. 1:22, 26)

Suomen eduskunta on päättänyt uudesta avioliittolaista, ja osa kansasta juhlii, vaikka ei tiedä, mihin tämä ihmiskunnan historiassa ainutlaatuinen ratkaisu lopulta johtaa. Kansamme on tehnyt ajattelemattoman, sivistymättömän virheen unohtaen historian opetuksen, Jumalan sanasta puhumattakaan. Eduskunta oli 28.11.2014 valinnan edessä ja se valitsi väärin.

 

Kristillinen kirkko ei ole valinnan edessä

Jumalan kansalla on vain yksi tapa suhtautua Jumalan sanaan ja asetuksiin: se kiittää Jumalaa ikuisesta sanasta ja ojentautuu edelleenkin sen mukaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kosiskellessaan maailmaa vetää ylleen Jumalan vihan ja rangaistuksen. Jumala ei salli itseään pilkattavan. Arkkipiispa Mäkinen on osoittaessaan julkisesti suosiota synnille viitoittanut tien ikuiseen kadotukseen, sillä eivät pilkkaajat eivätkä avionrikkojat peri Jumalan valtakuntaa. Jos Suomen kirkko ei kieltäydy seuraamasta arkkipiispaansa, se lakkaa olemasta kristillinen kirkko. Mikkelin piispa Häkkinen on julkisesti tunnustautunut raamatulliseen avioliittokäsitykseen. Suokoon Jumala, että kirkko tunnustaa totuudeksi Mikkelin piispan äänen tässä asiassa.

 

Mitä Lähetyshiippakunta tässä tilanteessa uskoo, opettaa ja tunnustaa?

Me tunnustamme nyt ja tahdomme vastakin tunnustaa kaikkien kristittyjen kanssa, että:

…Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Siksi Jumalan silmissä on vain syntiin langenneita miehiä ja naisia, joille Jumala on valmistanut pelastuksen Poikansa kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Kaikki kärsivät erilaisista synnin seurauksista, joihin kirkko suhtautuu armeliaasti, koska se on itsekin armon tarpeessa.

Homoseksuaalisuuteen taipuva ja sen harjoittamiseen syyllistynyt ihminen on edelleen mies tai nainen. Kun hän ”huutaa avuksi Herran nimeä”, kuten Raamattu sanoo, hän pelastuu Jeesuksen Kristuksen tähden. Sama armo on varattuna hänelle, kuin heteroseksuaalisiinkin synteihin syyllistyneille. ”Kääntykää ja uskokaa evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta!” on edelleen kristillisen kirkon sanoma.

…Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi, heidän onneksensa ja lasten kasvuympäristöksi. Me opetamme edelleen avioliiton koskemattomuutta ja uskollisuuden tarpeellisuutta. Avioliitto on elinikäinen: ”Kunnes kuolema meidät erottaa…”

…Jumalan hyvän, elämää ylläpitävän ja pyhän lain käskyihin kuuluu kuudes käsky: ”Älä tee huorin!” Se käskee ja ohjaa uskollisuuteen ja kieltää kaikki esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ja kaiken, mikä sotii avioliiton pyhyyttä vastaan. Tämänkin käskyn rikkominen tuottaa Jumalan vihan, sillä Jumala on pyhä.

 

Mitä on edessämme?

Jumalan kansan edessä on iankaikkinen taivas Jumalan luona. Sinne mennään ”monen ahdistuksen kautta”. Ei tule pettää itseänsä: tämä maailma ei ole paratiisi, vaikka Jumala on suonut meille paljon kiitoksen aiheita ja nautittavaa. Uusi avioliittolaki tekee kyllä elämämme vaikeammaksi. Kun synti tehdään oikeaksi, muuttuu hyväkin pahaksi ja paha hyväksi. Ihmiset sokaistuvat ja menettävät jopa yksinkertaisen terveen järjen.

Jumalan armosta ovat kristityt saaneet elää maassamme rauhassa pitkään. Maan lait ja kirkon opetus ovat olleet sopusoinnussa. Kristittyjä ei ole syrjitty systemaattisesti. Nyt olemme siirtyneet uuteen aikaan – ehkäpä sitä voi pitää normaalina tilanteena. Niin ovat kristityt maailmassa eläneet ja elävät monin paikoin tälläkin hetkellä.

Me rukoilemme edelleen isänmaamme puolesta ja rakastamme sitä ja sen kansaa. Mutta emme saa olla naiiveja sen suhteen. Suomi ei ole Jumalan kansa, vaan Jumalaa vastaan kapinoiva, kiittämätön kansa, joka tarvitsee julistusta Jumalan tuomiosta ja anteeksiantamuksesta Kristuksessa.

 

Siksi

…Lähetyshiippakunnan seurakunnat ovat sitoutuneet Jumalan sanaan ja pitäytyvät siihen iloiten. Seurakuntiemme ovet ovat auki kaikille taustasta ja menneisyydestä riippumatta. Seurakunta on armahdettujen syntisten paikka, muunlaisia jäseniä sillä ei voi ollakaan. Me iloitsemme kaikista seurakunnista, omistamme ja toisten, joissa pysytään Jumalan sanassa ja evankelisessa tunnustuksessa!

…käyttäkää armonvälineitä runsaasti ja usein. Ruokkikaa itseänne Jumalan sanalla. Se sana kestää ja vie perille. Se ei petä eikä valehtele. Siinä on myös pelastus pahimmallekin syntiselle. Kuunnelkaa saarnaa, veisatkaa hyväksi koettuja virsiä, kehottakaa toisianne.

…muistakaa kastettanne, jossa teidät puettiin Kristukseen. Kristuksen vanhurskauden vaatteessa on meidän itsessämme saastaisten puhtaus.

…nauttikaa pyhää ehtoollista, jossa Jeesus Kristus antaa itsensä meille konkreettisesti.

…älkää siis unohtako seurakunnan kokousta, messua, ettette kärsisi uskossanne haaksirikkoa. Oikea seurakunta elää Jumalan sanasta, jota väärentämättömästi opetetaan, ja sakramenteista, jotka toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaan.

…opettakaa lapsillenne ja lastenlapsillenne Jumalan sanaa ja ottakaa heidät mukaan kirkkoon. Ei nuoria voi, ei tarvitse eikä saakaan eristää tästä maailmasta, mutta on pidettävä huolta, että heidän juurensa ovat Jumalan maailmassa. Älkää luulko, että joku toinen hoitaa lastenne hengellisen kasvun. Siitä on teidän pidettävä huoli. Eikä se ole vaikeata, kun käytätte niitä välineitä, jotka Jumala on meille antanut.

Kristus on perustanut kirkkonsa, eivätkä sitä voita helvetin portitkaan. Sen, joka pysyy totuudessa, ei tarvitse pelätä.

Kategoriat
3/2014 Harhaopit Lehdet Sana

Epävarmuusrutto on hylättävä

”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ’Abba! Isä!’” (Gal. 4:6)

Paavi on siis jumalattomalla opillaan – käskemällä ihmisten epäillä Jumalan armoa – riistänyt seurakunnalta Jumalan ja kaikki lupaukset, pannut peittoon Kristuksen hyvät teot ja hävittänyt koko evankeliumin. Nämä haitathan syntyvät väkisinkin, jos ihmiset eivät turvaudu lupauksia antavaan Jumalaan, vaan omiin tekoihinsa ja ansioihinsa. Siinä tapauksessa, että näin käy, ihminen ei milloinkaan saata olla varma Jumalan tahdosta, vaan hän välttämättömyyden pakosta alati häilyy sinne tänne ja vihdoin häätyy epätoivoon; eihän näet mistään muusta voida oivaltaa, mitä Jumala tahtoo ja mikä häntä miellyttää, kuin hänen sanastaan. Tämä sana vakauttaa meitä siitä, että Jumala on lakannut kaikesta vihastaan ja vastenmielisyydestään meitä kohtaan antaessaan ainosyntyisen Poikansa alttiiksi meidän syntiemme tähden; sakramentit, avaintenvalta yms. niin ikään vakauttavat. Näitä Jumala ei olisi antanut meille, ellei hän meitä rakastaisi: me aivan peitymme näihin loppumattomiin todistuksiin Jumalan suosiosta meitä kohtaan. Hyljättyämme siis epävarmuusruton, jonka saastuttama koko paavin kirkko on, me varmasti päättelemme: Jumala on meille leppyinen, me olemme hänen mieleisiään ja hänen huolenpitonsa alaisia Kristuksen tähden, meillä on Pyhä Henki, joka rukoilee puolestamme huudoin ja sanomattomin huokauksin.

Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 462–463. Helsinki 1957. 2. painos. SLEY

Kategoriat
2/2014 Lehdet Sana Uusi Testamentti Vanha Testamentti

Luja Sana

Tuure Toivio, rovasti (1888–1946)

Jeesus ja Vanha Testamentti

Lukiessamme evankeliumeista Jeesuksen sanoja ja puheita huomaamme selvästi hänen ammentaneen niihin sisällön Vanhasta Testamentista. Nehän ovat läpeensä täynnä joko viittauksia melkein kaikkiin Raamatussa kerrottuihin historiallisiin päätapahtumiin tai sitten suoranaisia lainauksia Mooseksesta, profeetoista ja psalmeista. Mainitsemme seuraavassa joukon edellisenlaatuisia kohtia.

Kun tuli kysymys ensimmäisen ihmisparin luomisesta ja avioliiton perustamisesta, esittivät fariseukset Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Onko miehen lupa erottaa vaimonsa luotaan kaikenlaisesta syystä?” (Matt. 19:3). Tähän Jeesus vastasi vedoten Genesiksen (1. Mooseksen kirja) luomiskertomukseen (1. Moos. 1:27; 2:24 ja 5:2): ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sen tähden on miehen luopuminen isästään ja äidistään ja liittyminen vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi”.

Valittaessaan Jerusalemin asukasten kovasydämisyyttä Herran lähettämiä profeettoja kohtaan mainitsee Jeesus marttyyrien joukossa Aabelin vahvistaen näin hänen henkilöllisen historiallisuutensa. ”Muutamat niistä te tapatte – – – jotta teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka on vuodatettu maan päällä vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan vereen asti, jonka tapoitte temppelin ja alttarin välillä.” (Matt. 23:34–35)

Kertomus Nooasta ja vedenpaisumuksesta oli Jeesukselle historiallinen tosiasia. Sen puitteissa hän liikkuu valaistessaan esitystään tänne maan päälle takaisin tulostaan: ”Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” (Matt. 24:37–39)

Samassa yhteydessä viittaa Jeesus kertomukseen Sodomasta ja Lootin vaimosta, joka muuttui suolapatsaaksi: ”Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat, mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy. – – Muistakaa Lootin vaimoa!” (Luuk. 17:28–30, 32)

Todistaessaan saddukeuksille kuolleiden ylösnousemisen mainitsee Jeesus patriarkat (kantaisät). ”Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. – – Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen: ’Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien.’” (Matt. 22:29, 31, 32). Eräässä toisessa yhteydessä Jeesus sanoo: ”Monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa.” (Matt. 8:11) Vielä kertoo Jeesus Aabrahamin autuuden ilosta ja osoittaa juutalaisille pre-existenssitilansa (olemassaolo ennen lihaan tulemista) – kova pähkinä muuten juutalaisille jumaluusoppineille niin kuin meidänkin aikamme moderneille teologeille! ”’Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.’” Niin juutalaiset sanoivat hänelle: ’Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!’ Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut’.” (Joh. 8:56–58)

Edellä mainitussa vastauksessaan saddukeuksille mainitsee Jeesus Markuksen ja Luukkaan esitysten mukaan kertomuksen palavasta pensaasta Hoorebin vuoren luona, jossa Herra ilmestyi Moosekselle: ”Mutta mitä siihen tulee, että kuolleet nousevat ylös, ettekö ole lukeneet Mooseksen kirjasta, kertomuksessa orjantappurapensaasta, kuinka Jumala puhui hänelle sanoen: ’Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala’?” (Mark. 12:26; Luuk. 20:37)

Kertomuksia niistä ihmeistä, joita tapahtui Israelin korpivaelluksen aikana tapaamme useita Jeesuksen puheissa. Mainitsemme pari sellaista. Jumala antoi kansalle mannaa erämaassa ruuaksi (2. Moos. 16:15). Sen johdosta Jeesus sanoi juutalaisille: ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. – – Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niin kuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti.” (Joh. 6:48–49, 58) Ihmeen vaskikäärmeestä, johon katsomalla käärmeiden puremat israelilaiset paranivat, esittää Jeesus vertauskuvana omasta ristinkuolemastaan. ”Ja niin kuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14, 15)

Selittäessään opetuslapsilleen Jumalan isällistä huolenpitoa lapsistaan viittaa hän Salomon loistoon (Matt. 6:29). Hän mainitsee myös Saaban kuningattaren, joka matkusti kuulemaan hänen viisauttaan (Matt. 12:42).

Elian ja Elisan vaiheista Jeesus kertoo, kuinka edellinen lähetettiin suuren nälänhädän aikana Sareptaan leskivaimon luo ja kuinka jälkimmäinen puhdisti Naeman syyrialaisen spitaalista (Luuk. 4:25–27).

Profeetta Joonan ihmeellisiin vaiheisiin hän viittaa mainiten hänen olonsa meripedon vatsassa ja parannussaarnansa niiniveläisille (Matt. 12:49; 16:4).

Tässä nyt muutamia esimerkkejä näytteeksi siitä, millä ehdottomalla luottamuksella Jeesus suhtautuu Vanhan Testamentin kertomuksiin. Emme huomaa hänessä pienintäkään epäilystä niiden historiallisuuteen nähden.

 

”Kirjoitettu on”

”Raamattu ei saata raueta tyhjiin.” (Joh. 10:35) Se oli Jeesuksen varma vakuutus Vanhasta Testamentista. ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut.” (Matt. 5:18; Luuk. 16:16, 17) Tästä suhteesta Raamatun sanan ehdottomaan arvovaltaan johtuu, että Jeesus alituisesti puheissaan vetoaa Kirjoituksiin. ”Kirjoitettu on” toistuu hänen esityksissään kerta toisensa jälkeen. Mainitsemme seuraavassa muutamia Vanhan Testamentin kohtia, joille Jeesus vetoamisellaan antaa ehdottoman pätevyyden leiman.

Kiusauksien korvessa käytti Herra kolmesti asetta ”kirjoitettu on”, vihollista vastaan vedoten Mooseksen kirjoihin (5. Moos. 8:3; 6:13, 16; 10:20). Näin hän karkotti saatanan kirjoitetulla sanalla.

Sieltä meni Jeesus Nasaretin synagoogaan ja julisti Jes. 61 luvun pohjalla Messiasvirkansa ohjelman. Hän sanoi mainitun luvun luettuaan: ”Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen.” (Luuk. 4:17–19, 21)

Edelläkävijänsä, Johannes Kastajan, tehtävästä puhuessaan hän vetoaa profeetta Malakiaan: ”Tämä on se, josta on kirjoitettu: ’Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi’. – –hän on Elias, joka oli tuleva.” (Matt. 11:10, 14)

”Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ’Minkä tähden sinä puhut heille vertauksilla?’” Hän selitti heille asian vedoten Jesajaan: ”Sen tähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’” (Matt. 13:10, 13–15; Jes. 6:9–10)

Ulkokullattuja juutalaisia Jeesus nuhteli Jesajan sanoilla: ”Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: ‘Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana, mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä’.” (Matt. 15:7–9; Jes. 29:13)

Profeetan sanaan Jeesus perusti pyhän kiivautensa puhdistaessaan temppelin. ”Ja hän sanoi heille: ’Kirjoitettu on: Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi, mutta te teette siitä ryövärien luolan’.” (Jer. 7:11; Matt. 21:13; Joh. 2:17)

Lasten Hoosianna-lauluun loukkaantuville juutalaisille Jeesus sanoi: ”Ettekö ole koskaan lukeneet: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen’?” (Ps. 8:3; Matt. 21:16)

Jeesus näytti juutalaisille myös, että Ps. 118:ssa oli kirjoitettu heidän suhteestaan häneen: ”Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: ’Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme’?” (Matt. 21:42; Ps. 118:22) Vetoamalla Psalmiin 110 hän todisti heille jumaluutensa (Ps. 110:1).

Puhuessaan maailman lopun enteistä lainaa Jeesus kohdan profeetta Danielista, jossa tämä puhuu ”hävityksen kauhistuksesta pyhässä paikassa” (Dan. 11:31; 12:11; Matt. 24:15: ”Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa – joka tämän lukee, se tarkatkoon.”). Ei hän siis kannata kriitikkoja, jotka eivät tunnusta Danielin nimellä käypää kirjaa lainkaan hänen kirjoittamakseen.

Jeesus ilmoitti myös opetuslapsilleen, että hänen kärsimisensä oli edeltäpäin profeettojen kirjoissa sanottu: ”Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.” (Luuk. 18:31–33) ”Ihmisen Poika menee pois niin kuin hänestä on kirjoitettu.”

Kun Jeesus ilmoitti opetuslapsilleen heidän käytöksestään hänen kärsimyksiensä aikana, muistutti hän Kirjoituksia: ”Silloin Jeesus sanoi heille: ’Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan’” (Sak. 13:7; Matt. 26:31).

Ristille naulittuna kahden rosvon väliin toteutui sana: ”hänet luettiin pahantekijäin joukkoon” (Jes. 53:12). Ne sanat, jotka kuoleva Vapahtaja ristillä lausui, olivat psalmeista: ”Eli, Eli, lama sabaktani” (Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?) (Ps. 22:2). Sanat ”minun on jano” viittaavat Psalmiin 69: ”Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” (Ps. 69:22) ”Se on täytetty” viittaa Ps. 22:32 ja ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni” Ps. 31:5.

Kirjoitettu sana oli siis Jeesuksen mielessä loppuun asti. Edelleen hän ylösnousemisensa jälkeen kiinnitti opetuslastensa huomion kirjoituksiin. Niinpä hän esimerkiksi Emmaukseen kulkeville opetuslapsille ”alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Luuk. 24:25–27). Ennen lähtöään taivaaseen hän avasi opetuslasten ymmärryksen käsittämään Kirjoituksia: ”Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa” (Luuk. 24:44–47).

Vieläpä Herra kirkkaudestaan ohjasi seurakuntia kirjoituksilla. Aasian seurakunnille lähetetyissä kirjeissä puhutaan ”elämän puusta”, joka on ”Jumalan paratiisissa”, josta voittaja saa syödä (1. Moos. 2:2; Ilm. 2:7). Näin sanoo hän, jolla on ”Daavidin avain” ja joka on itsestään todistaa: ”Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.” (4. Moos. 24:17; Ilm. 22:16).

Harvinaisella arvonannolla kohtelee siis tuo lihaksi tullut Sana, ristillä kuollut verinen Sovittaja ja ylösnoussut Vapahtaja, kunniaan korotettu Kristus Vanhaa Testamenttia. Se velvoittaa meitäkin samaan suhteeseen Kirjoituksiin, ”sillä opetuslapsi ei ole suurempi mestariansa – eikä sanansaattaja sitä, joka hänet lähetti.”

 

Tuure Toivio, Luja sana. Vanhan testamentin arvo Uuden testamentin valossa, s. 12–19. Esitelmä. Suomen Lutherilaisen Evankeliumiyhdistyksen kustannuksella. Helsinki 1924.

 

Kategoriat
3/2013 Käsky Laki Lehdet Sana Synti

Älä tee huorin!

Martti Luther

Seuraavat käskyt ovat edellisen perusteella helppotajuisia jo sellaisinaan, sillä niiden yhteinen tavoite on varjella lähimmäistä kaikelta mahdolliselta vahingolta. Ne on asetettu erittäin onnistuneeseen järjestykseen. Ensiksi puhuttiin lähimmäisestä itsestään. Nyt siirrytään henkilöön, joka on aivan hänen vierellään, siihen hyvään, joka on häntä itseään kaikkein lähinnä, yhtä lihaa ja verta hänen kanssaan, nimittäin hänen aviopuolisoonsa. Mihinkään muuhun hänen omaansa koskeminen ei vahingoita häntä niin paljon kuin tähän. Siksi tässä käskyssä lausutaan selvästi, ettei ketään saa häväistä kajoamalla hänen aviopuolisoonsa. Kuten sanat kuuluvat, kysymys on ensisijaisesti aviorikoksesta. Tähän on syynä se, että kaikkia juutalaisia velvoitti määräys solmia avioliitto. Nuoret naitettiin sen vuoksi mahdollisimman aikaisin eikä naimattomuutta pidetty arvossa. Silloin ei myöskään sallittu julkisia porttoloita, niin kuin nyt. Aviorikos oli sen vuoksi heidän keskuudessaan yleisin siveettömyyden laji.

Mutta koska meidän keskuudessamme on kaikenlaista pahaa tapaa ja rietastelua yhtenä häpeällisenä ja kuohuvana pohjasakkana, tämä käsky suuntautuu kaikkea muutakin siveettömyyttä vastaan, mitä se sitten nimeltään onkin. Kielto ei ole vain ulkonainen. Se ei kohdistu vain tekoon, vaan myös kaikenlaisiin syihin, kiihokkeisiin ja välineisiin. Sydämen, suun ja koko ruumiin on siis pysyttävä puhtaana, eivätkä ne saa antaa siveettömyydelle minkäänlaista sijaa, tukea eikä apua. Tämäkään ei vielä riitä, vaan milloin lähimmäinen on vaarassa ja hädässä, häntä on käytävä puolustamaan, suojelemaan ja pelastamaan. Toisaalta häntä on autettava ja ohjattava säilyttämään kunniansa. Sillä jos olet piittaamaton etkä varjele häntä, vaikka siihen pystyisit, tai katsot asiaa sormien lävitse aivan kuin se ei sinua koskisikaan, olet yhtä syyllinen kuin teon tekijä. Lyhyesti sanoen käsky vaatii jokaiselta kahta asiaa. Kunkin on itse elettävä siveästi ja autettava myös lähimmäistään samaan. Jumala siis tahtoo varjella jokaisen aviopuolisoa asettamalla tämän käskyn hänelle suojaksi ja rajaksi, joka estää häneen kajoamasta.

Koska tämä käsky kuitenkin on osoitettu erityisesti juuri avioväelle ja antaa aihetta puhua avioliitosta, niin huomaa ja pidä tarkasti mielessäsi ensinnäkin se, miten ihanasti Jumala kunnioittaa ja ylistää aviosäätyä. Käskyillään hän sekä vahvistaa sen että suojelee sitä. Hän on vahvistanut sen edellä neljännessä käskyssä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Tämän kuudennen käskyn hän taas, kuten sanottu, on antanut sitä varjelemaan ja suojelemaan. Siksi hän tahtoo, että myös me kunnioittamme avioliittoa, pidämme sen arvossa ja elämme siinä kuin autuaassa, Jumalan säätämässä elämänosassa. Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala onkin siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä. Lisäksi hän on lahjoittanut aviosäädyn menestykseksi kaiken, mitä maailmassa on, jotta se saisi todella hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan.

Olen sen vuoksi aina opettanut, ettei aviosäätyä saa halveksia eikä väheksyä, niin kuin sokea maailmaa ja väärät hengenmiehemme tekevät, vaan että meidän on pidettävä sitä Jumalan sanan mukaisessa arvossa. Silloin se osoittautuu ihanaksi ja pyhäksi, niin ettei sitä pidetä vain muiden säätyjen veroisena, vaan kaikki ne ylittävänä, olipa sitten kysymys keisarista, ruhtinaasta, piispasta tai mistä muusta säädystä tahansa. Sillä säätyjen, sekä hengellisten että maallisten, on nöyrryttävä ja suostuttava aviosäätyyn, niin kuin kohta kuulemme. Sen vuoksi avioliitto ei ole mikään erityinen elämänmuoto, vaan mitä yleisin ja jaloin, ja se sulkee piiriinsä kaikki kristityt, jopa koko maailman.

Toiseksi sinun on tiedettävä, ettei avioliitto ole pelkästään kunniallinen, vaan myös välttämätön elämänmuoto. Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin. Siihen he ovat luodut lukuun ottamatta joitakin aivan harvoja Jumalan valitsemia poikkeuksia. Joko nämä eivät ole avioliittoon kelpaavia tai sitten Jumala on yliluonnollisen suurella lahjallaan vapauttanut heidät, niin että he pystyvät elämään siveellisesti puhtaina olematta avioliitossa. Sillä jos luonto toimii sillä tavalla kuin Jumala on sen ihmiseen istuttanut, on mahdotonta pysyä puhtaana avioliiton ulkopuolella. Liha ja veri väet pysyy lihana ja verenä; luonnollinen taipumus ja vietti vievät mukanaan. Jokainen näkee ja tuntee, miten mahdotonta sitä on vastustaa ja pidellä. Koska asia on näin, Jumala on asettanut avioliiton myös siksi, että olisi helpompi edes jonkin verran välttää siveettömyyttä. Tarkoitus on, että kukin saa oman osansa ja tyytyy siihen. Jumalan armoa tosin tarvitaan vielä siihen, että sydänkin pysyisi puhtaana.

Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat, s. 357–8. Jyväskylä 1990. SLEY.

Kategoriat
1/2013 Lehdet Sana

Pyhä Raamattu on kirkon yläpuolella

Niin kuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu! (Gal. 1:9)

Tässä asetetaan eteemme opettava esikuva. Meidän pitää nyt varmasti päätellä: on valheellista ja kirottua olla siinä mielessä, että paavi on Raamatun tuomari ja vielä, että kirkko on valtaan katsoen Raamatun yläpuolella. Paavillisen oikeuden opettajat ja sententioiden kirjoittajathan ovat jumalattomuudessaan käyttäneet tätä todistelua; Kirkko on hyväksynyt ainoastaan neljä evankeliumia, siis niitä on ainoastaan neljä; jos se olisi hyväksynyt useampia, niitä olisi useampia. Koska siis kirkko vapaan harkintansa mukaisesti on saattanut tunnustaa ja hyväksyä ne evankeliumit ja niin monta evankeliumia kuin tahtoi, on kirkko evankeliumien yläpuolella. Tämä johtopäätös soveltuu aivan kuin nyrkki silmään! ”Minä hyväksyn Raamatun, siis olen Raamatun yläpuolella. Johannes Kastaja hyväksyy ja tunnustaa Kristuksen ja osoittaa häntä sormellaan, siis hän on Kristuksen yläpuolella. Kirkko hyväksyy kristillisen opin ja uskon, siis se on sen yläpuolella.”

Tämän heidän jumalattoman ja rienaavan oppinsa kumoamiseksi saat tästä erittäin selvän Raamatun sanan, taivaisen ukonnuolen: Paavali muitta mutkitta tarttuu itseensä, taivaan enkeliin, koko maan opettajiin sekä mestareihin keihin hyvänsä ja panee koko parven pyhän Raamatun alaiseksi. Tämän kuningattaren tulee pysyä vallassa; kaikkien pitää häntä totella ja hänen valtaansa alistua. Meidän pitää olla – ei sen mestareita, ei sen tuomareita eikä määrääjiä – vaan sen yksinkertaisia todistajia, oppilaita ja tunnustajia: olkoon sitten kysymys paavista tahi Lutherista tahi Augustinuksesta tahi Paavalista tahi taivaan enkeleistä, eikä kirkossa saa esittää eikä kuunnella muuta oppia kuin Jumalan puhdasta sanaa – muussa tapauksessa olkoot niin opettajat kuin kuulijatkin oppeineen kirotut!

Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 78–79. Toinen painos. Helsinki 1957. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys

Kategoriat
6/2012 Kuolema Kärsimys Lehdet Sana

Saaran kuolema ja hautaus

1. Moos. 23

Paul Kretzmann, USA

Saaran kuolema

23:1: ”Ja Saara eli sadan kahdenkymmenen seitsemän vuoden vanhaksi; niin vanhaksi eli Saara.” Siten hän eli kypsään vanhuuteen asti ja näki poikansa Iisakin varttuvan täyteen miehuuteen. Iisak oli nyt näet kolmenkymmenen seitsemän vuoden ikäinen. Tällä välin Aabraham oli muuttanut takaisin Hebroniin

23:2: ”Ja Saara kuoli Kirjat-Arbassa, se on Hebronissa, Kanaanin maassa. Ja Aabraham meni murehtimaan Saaraa ja itkemään häntä.” Joosuan kirjasta (Joos. 14:15) ja Tuomarien kirjasta (Tuom. 1:10) käy ilmi, että Hebron, joka oli yksi vanhimmista asutuista paikoista Kanaanin maassa, kantoi jonkin aikaa valloittajansa, anakilaisen Arban, mukaan nimeä, mutta Israelin lapset palauttivat alkuperäisen nimen. Täällä Saara kuoli, ja Aabraham meni, ts. hän ryhtyi tekemään valmisteluja tavanomaista suruaikaa, kuolleen valittajaisia varten.

Aabraham neuvottelee hautapaikasta

23:3–4: ”Sen jälkeen Aabraham nousi ja lähti vainajan luota ja puhui heettiläisille sanoen: 4. ’Minä olen muukalainen ja vieras teidän keskuudessanne; antakaa minulle perintöhauta maassanne, haudatakseni ja kätkeäkseni siihen vainajani.’” Se, että Aabraham noudatti tavanomaista suruaikaa, ei suinkaan ollut ristiriidassa hänen uskonsa kanssa. Saara oli ollut hänen vaimonsa, joka uskoi tosi Jumalaan kaikista heikkouksistaan huolimatta – hän on kaikkien uskovien naisten äiti. Aabraham oli rakastanut häntä syvästi, kuten uskollisen aviomiehen tulisi, ja Saara oli hänen myös kuolemassa. Hän lähti nyt teltasta, jossa Saaran ruumis oli, ja meni kaupungin porttiin, ihmisten tavalliseen kokoontumispaikkaan, jossa kaikki liiketoiminta tavallisesti hoidettiin. Heetin lapset, heettiläiset, elivät siellä, sillä Hebron sijaitsi heettiläisten maassa, vaikkakaan ei kaukana amorilaisten maasta, joka sijaitsi länteen päin. Muukalaisena ja paimentolaisena heidän keskuudessaan hän nyt neuvotteli hautapaikasta, ennen kaikkea Saaralle, vaimolleen.

23:5: ”Heettiläiset vastasivat Aabrahamille, sanoen hänelle: 6. ’Kuule meitä, herra. Sinä olet Jumalan ruhtinas meidän keskuudessamme; hautaa vainajasi parhaaseen hautaamme. Ei kukaan meistä kiellä sinua hautaamasta vainajaasi hautaansa.’” Tämä kertomus esittää kauniin näkymän kohteliaisuudesta, vaatimattomuudesta, ystävällisyydestä, vilpittömyydestä, nöyryydestä ja vaatimattomuudesta, johon ei ole sekoittuneena ahneuden varjoja, kuten eräs Raamatun selittäjä huomauttaa. Aabraham oli tullut ostamaan palan maata, mutta aidon itämaisen seremoniallisuuden mukaisesti kaupungin miehet pitkittivät neuvotteluja osoittaen Aabrahamille sen kohteliaisuuden, että he pitivät häntä Jumalan ruhtinaana keskuudessaan ja että hänen tarvitsi vain valita mikä tahansa hautapaikka, joka häntä miellyttäisi, ja he kokisivat kunniakseen, että hän ottaisi sen vastaan lahjana.

23:7: ”Niin Aabraham nousi ja kumarsi maan kansalle, heettiläisille.” Tämä Aabrahamin juhlallinen nouseminen ja kumartaminen tarkoitti, että hän antoi suuren arvon heidän kohteliaisuuksilleen ja heidän ystävällisyydelleen, kun he tekivät sellaisen anteliaan tarjouksen

23:8: ”[Ja] puhui heille sanoen: ’Jos teidän mieleenne on, että minä hautaan ja kätken vainajani, niin kuulkaa minua ja taivuttakaa Efron, Sooharin poika, 9. antamaan minulle Makpelan luola, joka on hänen omansa ja on hänen vainionsa perällä. Täydestä hinnasta hän antakoon sen minulle perintöhaudaksi teidän keskuudessanne.’ Aabraham jatkoi asiansa toimittamista hyvin huolellisesti ja kohteliaasti. Hän pyysi läsnäolevia miehiä toimimaan välittäjinä Efronin kanssa, joka oli varsin huomattava mies yhteisössä, jos se sopi heidän ajatuksiinsa. Tämä Efron omisti näet maapalan, johon sisältyi Makpelan nimellä tunnettu luola, jonka Aabraham arveli oikein hyvin sopivan hänen tarkoituksiinsa. Hän tahtoi ostaa sen täydestä hopeasta [alkutekstin mukainen sana, suom. huom.], ts. hän tahtoi maksaa maasta sen arvon mukaisen hinnan, sillä hän aikoi käyttää sitä pysyvänä hautapaikkana perheelleen. Uskovat menettelevät aina oikein, jos he eivät jää kiitollisuuden velkaan epäuskoisia kohtaan, koska se voi vuorostaan vaikuttaa heidän kristillisyyteensä.

Makpelan ostaminen

23:10–11: ”Mutta Efron istui siellä heettiläisten joukossa. Ja Efron, heettiläinen, vastasi Aabrahamille heettiläisten kuullen, kaikkien, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista, sanoen: 11. ’Ei, herrani, vaan kuule minua. Vainion minä lahjoitan sinulle ja myöskin luolan, joka siinä on, minä lahjoitan sinulle; kansalaisteni nähden minä sen sinulle lahjoitan. Hautaa vainajasi.’” Saman itämaisen kohteliaisuuden harjoittaminen jatkui loppuun saakka. Efron, heettiläinen, oli tuskin tarkoittanut vakavasti otettavaksi tarjoustansa, jonka hän esitti kaikkien heimonsa jäsenten ja samassa kaupungissa asuvien ihmisten korvien kuullen. Jos näet Aabraham olisi hyväksynyt hänen tarjouksensa, olisi hän, kuten tapana oli, odottanut hyvin runsasta vastalahjaa, ja jos Aabraham päättäisi ostaa maan, Efronin tarjous oli tarkoitettu estämään kaikki mielessään olevan hinnan alentaminen.

23:12–15: ”Ja Aabraham kumarsi maan kansalle 13. ja puhui Efronille, maan kansan kuullen, sanoen: ’Jospa kuitenkin – oi, kuule minua! Minä maksan vainion hinnan; ota se minulta ja anna minun haudata siihen vainajani.’ 14. Efron vastasi Aabrahamille, sanoen hänelle: 15. ’Herrani, kuule minua. Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee? Hautaa vainajasi.’” Efron mainitsi tässä hintapyyntönsä: ”Neljänsadan hopeasekelin maa, mitä se minulle ja sinulle merkitsee?” Se mainitaan kohteliain sanakääntein, ja se vihjaa vaatimuksen puolustamiseen, koska Aabraham vaatisi asian hoitamista siten, että hän maksaa hinnan. Koska hopeasekelin arvo oli noin 50 senttiä, maapala, johon sisältyi Makpelan luola, maksoi Aabrahamille kaksisataa dollaria. ”Niin arvoton maapala ei voinut vaatia kahdelta rikkaalta mieheltä pitkää neuvottelua.”

23:16: ”Kuultuaan Efronin sanat Aabraham punnitsi Efronille sen rahasumman, jonka tämä oli maininnut heettiläisten kuullen, neljäsataa hopeasekeliä, kaupassa käypää.” Tuohon aikaan Kanaanin maassa ei ollut leimattuja kolikkoja, joilla oli määrätty arvo, mutta siellä näyttää olleen tietyn painoisia hopean paloja, jotka voitiin helposti punnita. Tässä kerrotun kaltaisessa liiketoiminnassa nämä palat punnittiin sen osoittamiseksi, ettei mitään petosta ollut tarkoitus yrittää tehdä. Aabraham punnitsi täyden mitan, kuten kauppiailta vaadittiin. Kuten apostoli oikein sanoo, kristityt välttävät rehellisessä liiketoiminnassa vilpin häivähdystäkin. Aabraham osoitti uskonsa ostamalla pienen palan maata siitä maasta, joka oli luvattu hänen jälkeläisilleen ollen varma, että Herra pitäisi huolen lupauksestaan.

Saaran hautaus

23:17–18: ”Niin Efronin vainio, joka on Makpelassa itään päin Mamresta, sekä vainio että siellä oleva luola ynnä kaikki puut, jotka kasvoivat vainiolla, koko sillä alueella, 18. joutuivat Aabrahamin omaksi kaikkien heettiläisten nähden, jotka kulkivat hänen kaupunkinsa portista.” Tämä on muodollisen asiakirjan kieltä, jota käytetään maan vaihtaessa omistajaa. Vainion sijaintipaikka annetaan: se sijaitsee ennen Mamrea, Mamren metsikköä vastapäätä, ja siihen kuuluu Makpelan luola, joka on yhdellä tämän maapalan laidalla. Maaomaisuus kuvataan tarkasti, ja siihen sisältyvät myös sekä itse maapalalla että sen rajoilla olevat puut. Vainio luovutettiin Aabrahamille siten kaikkineen, mitä siihen kuului. Luovutuksesta tehty muistiinpano on hyvin tarkka, ja todistajat mainitaan erikseen.

23:19: ”Sen jälkeen Aabraham hautasi vaimonsa Saaran luolaan, joka on Makpelan vainiolla, itään päin Mamresta, se on Hebronista, Kanaanin maassa.” Tämä oli vainion ja siihen sisältyvän luolan ostamisen tarkoitus. Nimen perusteella luolassa on saattanut olla kaksi sisäänkäyntiä tai se on ollut kaksiosainen [vrt. Biblia: Makpela, so. kaksikertainen, suom. huom.].

23:20: ”Niin vainio ja siellä oleva luola siirtyi heettiläisiltä Aabrahamille, perintöhaudaksi.” Hautaamalla vaimonsa Kanaanin maahan, luvattuun maahan, Aabraham tunnusti, että Saara oli osallinen luvatusta siunauksesta ja että hänen ruumiinsa haudattiin tulevan ylösnousemuksen varmassa toivossa Kristuksen lunastustyön perusteella. Tässä merkityksessä kristillisten seurakuntien hautausmaat ovat todella Jumalan peltoja, joista hän kokoaa rikashedelmäisen sadon viimeisenä päivänä.

Suomennos: Hannu Lehtonen

Kategoriat
6/2012 Lehdet Rukous Sana

Simeonin ennustus

Martti Luther

”Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin. Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: ’Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi.’” (Luuk. 2:33–35)

Huomattavinta tässä evankeliumissa on, että Simeon ennustaa Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan, miten sille ensin käy juutalaisten ja hänen oman kansansa ja sen jälkeen pakanoiden keskuudessa. Kuten olemme kuulleet kolmantena adventtisunnuntaina, suurin osa loukkaantuu ja pahentuu siihen. Mutta kuitenkin monet myös parannetaan ja nostetaan sen välityksellä. Tämän huomattavimman asian ohella tässä tekstissä on myös muita asioita, jotka sivuutamme lyhyesti.

Se, mitä evankeliumissa kerrotaan, tapahtui, kun Jeesus-lapsi oli kuuden viikon ikäinen ja hänet tuotiin juutalaisten tavan mukaan temppeliin Herran eteen asetettavaksi ja että hänen edestään uhrattaisiin uhri (3. Moos. 12). Tällöin tulee vanha Simeon Pyhän Hengen vaikutuksesta, ottaa Jeesus-lapsen käsivarsilleen ja saarnaa hänestä, että hän on oleva Vapahtaja ja valo, joka ei loista ainoastaan juutalaisten keskuudessa kuin valo lyhdyssä, vaan hän on oleva julkinen valo myös kaikille pakanoille. Evankelista sanoo, että Jeesuksen äiti ja isä ihmettelivät tätä saarnaa, jonka Simeon piti tästä lapsesta.

Evankelista Luukas puhuu Joosefista yleisen puhetavan mukaisesti kutsuessaan Joosefia Herran Kristuksen isäksi. Mutta hän on edellä suojannut itsensä aivan tarpeeksi, kun hän on sanonut, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Tämä pitää panna merkille, ettei kukaan loukkaantuisi siihen, että Luukkaalla tässä ja Raamatulla paikka paikoin on tapana puhua jostain asiasta siten kuin ihmiset yleensä puhuvat. Neitsyt Marian raskaaksi tuleminen oli näet Jumalan salainen työ. Joosefin itsensäkin täytyi uskoa se sen jälkeen, kun enkeli oli sen hänelle unessa ilmoittanut.

Sitä, että nyt Simeon-vanhus, joka vanhuuden vuoksi saattoi tuskin nähdä, astuu esiin ja ylistää tätä lasta niin suuresti, ovat monet, jotka sen kuulivat, halveksineet narrin puheena ja ajatelleet, että Simeon puhuu kuin vanha höperö mies.

Mutta se oli sellainen saarna – evankelista lausuu – että Jeesuksen äiti ja isä ihmettelivät sitä. Sillä tätä kohtaa, että hän olisi oleva pakanoiden valo, eivät he olleet itse enkeliltäkään kuulleet niin selvästi kuin Simeon siitä puhuu.

IHMETTELY

Sen vuoksi sitä, että tässä sanotaan: ”hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät”, ei pidä selittää siten, että he eivät olisi tätä uskoneet. Se on päinvastoin merkki ja osoitus suuresta uskosta ja ymmärryksestä. Tämä on näet uskon varsinainen ominaislaatu, että mitä lujemmin joku jotakin uskoo, sitä enemmän hän ihmettelee sitä ja sitä iloisemmaksi hän siitä tulee. Toisaalta jos hän ei usko, niin hän ei omaksu sitä itselleen eikä hänellä ole iloa eikä mielihyvää siitä. Niinpä olemme näinä päivinä kuulleet Kristuksen syntymästä, että tämä lapsi on meidän lihaamme ja vertamme sekä myös Vapahtajamme, joka auttaa meidät ikuisesta kuolemasta, synneistä ja perkeleen valtakunnasta. Jos nyt uskot tämän sydämestäsi, etköhän ihmettele niin paljon, ettet voi nähdä etkä ajatella tätä lasta kylliksesi?

Luukas ylistää siis näillä sanoilla suuresti kumpaisenkin, sekä äidin että isän, uskoa. Jeesuksen äiti oli iloinen ja hyvillä mielin. Hän ei voinut kyllin ihmetellä sitä, että tämä lapsi olisi valo, joka valaisee pakanat, kun sitä vastoin kaikki muut kuninkaat ja ruhtinaat ovat pelkkä pimeä yö, vieläpä he ovat synnin ja kuoleman vallassa, puhumattakaan siitä, että he auttaisivat muita siitä.

Sellainen ihmettely tulisi meilläkin olla evankeliumia kohtaan, niin että me tulisimme siitä kopeiksi ja iloisiksi ja kerskaisimme: Minä olen kristitty ja kastettu enkä sen tähden epäile mitään. Minä olen ja pysyn Herran Kristuksen kautta synnin ja kuoleman herrana, niin että taivas ja kaikki luodut palvelevat minua minun parhaakseni. Jos joku ruhtinas lahjoittaisi minulle samettitakin tai kylän, tekisi se minut iloiseksi. Mutta mitä se on tämän rinnalla? Niin, vaikka minulla olisi Turkin keisarin kruunu, ei se kuitenkaan ole mitään sen rinnalla, että olen Kristuksen kanssaperillinen ja elän yhdessä hänen kanssaan ikuisesti.

Mutta mistä löydät jonkun, joka uskoo tämän oikein ja käsittää sen sydämessään? Me kaikki osaamme ja tiedämme toistaa sen. Mutta on pian osoitettu, että me emme usko sitä – me emme näet ihmettele. Jos sellaista historiatietoa pitää kutsua uskoksi, niin se on toden totta kylmä ja puolikuollut usko. Muutoin me olisimme paitsi iloisia myös kopeita. Kristitty on näet kopea, autuas ihminen, joka ei välitä perkeleestä eikä mistään onnettomuudesta, sillä hän tietää, että hän on Kristuksen välityksellä kaiken sellaisen herra.

Sen tähden on neitsyt Maria epäilemättä saanut tässä ihmettelyssä erityisen hyvän ja pyhän kopeuden ja ylpeyden, joka ei perustunut häneen itseensä vaan Jumalan armoon ja laupeuteen ja Jeesus-lapseen, kuten Luukas oivallisesti osoittaa: Hän ihmetteli, ei sen vuoksi, että hän oli lapsen äiti, vaan ”sitä, mitä hänestä sanottiin”. Näin menettelevät kaikki kristityt. He eivät katso siihen, mitä he itse ovat, vaan siihen, mitä heille on annettu. He eivät siis kerskaa itsestään, vaan hänestä, joka on lahjoittanut ja antanut heille kaiken armosta.

Siitä ei ole puutetta, että Jumala antaa meille, mutta siitä on puutetta, että me emme näe emmekä tunne sitä oikein. Muuten uskon hedelmänä seuraisi, että mekin ihmettelisimme ja iloitsisimme siitä suuresta armosta ja hyvästä teosta, joka on kohdannut meitä tämän lapsen välityksellä. Sillä tuleehan sen edes pikkuriikkisen tuntua meissä joltain, että meidät kurjat syntiset on asetettu ikuiseen elämään ja vanhurskauteen. Sen tulee tehdä meidät rohkeamielisiksi, niin ettemme koettelemuksissa ja vainoissa ole niin masentuneita, vaan vieläpä uhmaamme sekä perkelettä että maailmaa ja sanomme: ”Entä sitten, jos te riistätte minulta hengen? Kun tämä lapsi vain pysyy luonani, niin viekää te vain ulkoinen kuori. Minä en kärsi mitään menetystä tämän ytimen ja aarteen suhteen, että olen Kristuksen välityksellä vapautettu synneistä ja vältän ikuisen kuoleman ja Jumalan vihan.”

Näin meidänkin tulisi ihmetellä. Mutta, kuten sanottu, se tapahtuu harvan kohdalla. Muutamia täytyy kuitenkin olla, joiden kohdalla se tapahtuu. He ihmettelevät kaikkea sitä, mitä he kuulevat Kristuksesta. Heille tämä saarna on ikuinen ruoka, jota he eivät voi koskaan saada kyllikseen, kuten Pietari sanoo, että enkelitkin halajavat katsahtaa sen puoleen (1. Piet. 1:12).

SIMEONIN ENNUSTUS

Katsomme nyt tarkemmin Simeonin ennustusta. Se tarkoittaa etupäässä, kuten edellä sanottiin, juutalaisia. Kuten hän ilmoittaa, monet Israelin kansassa loukkaantuvat ja pahentuvat Herraan Jeesukseen Kristukseen. Toisaalta hän on myös muutamille parannukseksi. Tämä on nyt tämän lapsen, rakkaan Herramme Kristuksen, varsinainen ominaispiirre – näin hänelle käy. Häneen suhtaudutaan maailmassa siten, että monet törmäävät häneen ja lankeavat, sitä vastoin monet myös pitäytyvät häneen ja nousevat.

Sen vuoksi sen, joka tahtoo olla kristitty, täytyy ojentautua tämän mukaan. Tässä ei näet pidä ketään pakottaa. Pakon Jumala on uskonut ruhtinaille, pormestareille ja pyöveleille. Heidän tulee virassaan pakottaa ja käyttää voimaa kaikkia niitä vastaan, jotka eivät tahdo luopua varastamisesta, murhaamisesta, valehtelusta, pettämisestä ja muista paheista. Mutta täällä Kristuksen valtakunnassa ei tapahdu niin. Jos et tahdo uskoa, voit antaa asian olla. Emme tahdo vetää sinua tukasta emmekä väkisin pakottaa siihen. Mutta aikanaan sinua tulee pakottamaan toinen, jota et voi enää vastustaa.

He sanovat, että onhan heillä vielä paljon aikaa eikä siis hätää mitään. Olkoon niin. On päätetty, että jos tahdot autuaaksi tulla, täytyy sinun vastaan ottaa tämä kuningas, joka (kuten Simeon tässä sanoo) on maailmassa pahennusta herättävä kuningas. Älköön kuitenkaan kukaan epäilkö, että maailmassa on aina oleva muutamia, jotka parantavat itsensä eivätkä pahennu häneen.

Tämä on hyvin välttämätön opetus, että meidän ei pidä katsoa ainoastaan sitä suurta joukkoa, joka lankeaa. Meidän pitää antaa sen tapahtua. Toisin ei maailmassa voi käydä: siellä missä tämä kuningas on sanansa ja valtakuntansa kanssa, loukkaantuu ja lankeaa suurin osa. Tähän sinun tulee tottua ja antaa sen olla, jos muutoin tahdot pysyä kristittynä, ja sen sijaan katsoa ja pitäytyä siihen pieneen joukkoon, joka ei lankea vaan pitää kiinni tästä kuninkaasta ja nousee. Kun nyt käy niin, että ihmiset usein kaatuvat ja lankeavat, niin anna sen olla, sillä se menee oikein, kuten Simeon tässä sanoo.

Paavilaiset pilkkaavat meidän oppiamme kauheasti ja vastustavat sitä kiivaasti. Ei niin, että he pahentuisivat siihen, sillä suurin osa heistä tietää sangen hyvin, että se on totuus. He menettelevät siten pelkästä pahuudesta ja ilkeydestä säilyttääkseen asemansa ja loistonsa. He eivät paljoakaan välitä Kristuksesta ja hänen sanastaan. Vatsa on näet heidän jumalansa. Sen vuoksi me emme tässä laske heitä siihen joukkoon, joka pahentuu.

Mutta ne, jotka pahentuvat, eivät ole opin julkisia vihollisia ja vainoojia, vaan he kuulevat sitä, tunnustavat myös ja uskovat, että tämä lapsi on maailman Vapahtaja. Mutta siihen he eivät suostu, ettei meidän tekomme ja kaikki, mitä me teemme Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi, ole mitään. ”Oi”, he sanovat, ”olisivatko kaikki ne kirottuja, jotka tähän asti niin monen vuosisadan aikana ovat eläneet vanhan opin ja uskon mukaan? Sitä me emme usko ikinä.”

Siellä missä näet näin tapahtuvan, sano: Oikein menee, näin täytyy tapahtua. Sillä tämä lapsi, jonka neitsyt Maria synnytti, on asetettu lankeemukseksi – ei niille, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä, vaan ”monelle Israelissa”, ts. niille, jotka ovat Jumalan kansa, joilla on hänen sanansa jne. Juuri heille on tämä lapsi asetettu loukkaukseksi, jonka ylitse maailmanviisaat ja pyhät rientävät ja aivan suoraan kaatuvat, lankeavat ja lyövät päänsä rikki. Sen vuoksi, missä Jeesus-lasta ei tahdota ottaa vastaan, täytyy meidän antaa sen tapahtua. Meidän pitää sulkea silmämme ja korvamme ja olla kuin emme näkisi sitä.

Juutalaisille kävi myös näin. He pahentuivat valtavan paljon, kun Kristus väitteli heidän kanssansa ja sanoi: ”Te kuolette synteihinne” (Joh. 8:21). Silloin nämä ajattelivat: Mitä tuo narri sanoo? Eikö meillä ole kuitenkin Mooses ja profeetat. Mehän tiedämme, mikä on oikein ja mitä Jumala tahtoo meiltä. Sekö kaikki ei olisi yhtään mitään eikä auttaisi meitä? Pitääkö meidän muka antaa ensin tämän puusepän apulaisen opettaa meille, miten me autuaiksi tulemme? Näin he ajattelivat, loukkaantuivat Kristukseen ja lankesivat.

Samoin tekevät nykyään myös paavin hengelliset (puhun parhaista, koska suurin osa heistä on vatsanpalvelijoita, kuten sanottu). He syyttävät meidän oppiamme perkeleen valheiksi ja harhaoppisuudeksi. He sanovat: ”Me rukoilemme ja paastoamme hyvin paljon, vaivaamme itseämme. Eikö tämä kaikki sitten olisi yhtään mitään? Eikö se miellyttäisi Jumalaa? Olkoon sitten, sittenpä me ahmimme ruokaa, juopottelemme ja harrastamme huorin tekemistä ja olemme siten Jumalalle mieleen ja pääsemme taivaan valtakuntaan, koskapa Kristus tekee autuaaksi ainoastaan syntisiä eikä vanhurskaita (kuten luterilaiset saarnaavat).” Nämäkin loukkaantuvat Jeesus-lapseen. He lankeavat niin, etteivät koskaan nouse.

Jos siis nyt tahdot olla kristitty, niin suostu siihen ja ole siitä vakuutettu, ettei sinun Herrasi Kristus, sinä, sinun oppisi ja kaikki se, mitä teet, miellytä ihmisiä. Tässä näet kuulet, että Kristus, sinun Herrasi, on niillekin, jotka ovat Jumalan kansa, loukkauskivi ja kompastuksen kallio, johon pahenevat ja loukkaantuvat ja jonka päälle juoksevat kaikki ne, jotka tahtovat olla suuria, viisaita ja pyhiä. Jos nyt tahdot, että nämä seuraajineen pitävät sinua narrina, harhaoppisena ja harhaanjohtajana (sillä muuten ei voi käydä), niin ota tämä Herra ja kuningas vastaan. Jos et tahdo, voit antaa hänen olla. Niinpä siis kaikkien niiden, jotka tahtovat olla kristittyjä ja tulla autuaiksi, täytyy olla Herransa Kristuksen kanssa pahennus ja lankeemus toisille ja tulla pidetyiksi harhaoppisina ja harhaanjohtajina. Tämä on yksi osa tätä ennustusta.

KRISTUS ON MYÖS NOUSEMUKSEKSI MONILLE

Tämä evankeliumi sanoo myös – mikä on syytä panna merkille – että Kristusta ei ole asetettu ainoastaan lankeemukseksi vaan myös nousemukseksi monille Israelissa. Nämä ovat nyt ne, jotka ottavat tämän kuninkaan vastaan, nousevat hänen varassaan ja antavat tarpeen vaatiessa ruumiinsa ja henkensä alttiiksi hänen tähtensä. He tietävät, etteivät he voi itse itseään auttaa. Jos heidän on määrä tulla autetuiksi, täytyy yksin hänen tehdä se, jota enkelit kutsuvat Vapahtajaksi ja josta Simeon tässä ennustaa: ”nousemukseksi monelle Israelissa”. Sen tähden he tunnustavat ja pitävät itseään köyhinä ja kurjina syntisinä, jotka ovat langenneet pahoin ja syvälle. Sen vuoksi he ojentavat kätensä ja pitävät iloiten kiinni tästä jalosta perustuksesta ja kulmakivestä, nousevat hänen varassaan pystyyn, uskovat häneen eivätkä koskaan joudu häpeään (1. Piet. 2:6).

Mutta muut narrit, jotka kuvittelevat seisovansa lujasti, eivät tarvitse mitään armoa ja apua. He juoksevat päätä pahkaa päin häntä, pilkkaavat ja kiroavat häntä surutta. Kun näin käy, älä anna sen ahdistaa sinua, vaan ole niin kuin et näkisi sitä. Tälle lapselle ei kuitenkaan voi käydä toisin kuin Simeon tässä ennustaa. Katso sen sijaan toista vaikkakin vähäistä joukkoa, joille hän on nousemukseksi. Siinä on köyhiä syntisiä, jotka kauhistuvat sydämensä pohjasta Jumalan vihaa ja tuomiota. Heidät tämä lapsi tekee pyhiksi ja vanhurskaiksi. Samoin he tunnustavat, että he ovat eläneet harhan ja tietämättömyyden vallassa. Heidät hän tekee viisaiksi. He myöntävät olevansa kadonneita ja turmeltuneita. Heitä hän auttaa ja tekee heidät autuaiksi. Opi tästä saamaan lohdutusta äläkä anna torjua itseäsi tämän lapsen luota.

Olen monta vuotta uutterasti pohtinut, miten osaisin saarnata Herrasta Kristuksesta siten, että se olisi kaikille mieleen eikä kukaan loukkaantuisi eikä pahentuisi häneen. Mutta se ei onnistu. Sen vuoksi me voimme totuttautua tästä oppimaan, miten meidän tulee vastata niille, jotka sanovat: ”Paavilaisuudessa oli kaikki hyvin rauhallista. Siellä ei kuultu mistään harhaoppisuudesta eikä erimielisyydestä. Mutta tämän opin noustua on ollut kaikenlaista onnettomuutta, niin että siitä on seurannut vähän tai ei yhtään mitään hyvää.” Moisille viisastelijoille voit vastata tämän evankeliumin ja Simeonin ennustuksen perusteella, että kaikkialla siellä, missä puhdas oppi Kristuksesta on liikkeellä, on epäilemättä seurannut se, että muutamat lankeavat ja saavat aikaan kaikkea onnettomuutta. Mutta yhtä kaikki tuottaa tämä oppi toisaalta sen hedelmän, että muutamat pitäytyvät Kristukseen ja hän on heille nousemukseksi. Nämä ovat, kuten sanottu, köyhiä, ahdistettuja omiatuntoja, jotka löytävät tästä opista lohdutuksen ja ilon.

Tätä meidän vastustajamme eivät tahdo ottaa huomioon, vaan he katsovat ainoastaan lankeemusta ja pahennusta, jota ei voida välttää. Se ei ole opin syytä, joka on puhdas, oikea ja hyvä, vaan ihmisten, jotka eivät siihen oikein suhtaudu eivätkä tahdo sitä seurata. Mutta harkitse tätä asiaa oikein ja tunnusta vapaasti: Eikö olisi ollut parempi, jos paavikunnassa olisi edelleen ollut pahennusta ja lankeemusta, kuten nykyään, kuin että kaikki sujui – kuten näytti – tyynesti ja rauhallisesti, ja kuitenkin perkele hallitsi kaikkialla voimakkaasti epäjumalanpalveluksen ja väärän opin avulla ja veti kaikkia joukoittain helvettiin? Kuka ei mieluummin kärsisi ajallisen kuin ikuisen vahingon? Olihan onneton, vieläpä ikuinen vahinko, että paavikunnassa ei ollut oikeaa saarnaa, Jumalan tuntemista eikä jumalanpalvelusta.

Olemme nyt monen vuoden ajan usein saaneet kokea, että monissa valtakunnallisissa kokouksissa on asiaa käsitelty. Mielellään olisi asia saatettu siihen, että saarnattaisiin siten, että se olisi kaikkien mieleen eikä kukaan pahentuisi siitä. Mutta varmaa on: jos otat pahennuksen ja lankeemuksen pois, niin Kristus on jo menetetty. Sillä kun tuo mies tulee ja näyttäytyy, silloin alkaa heti meteli ja lankeemus. Rakas Herra Kristus tuli meidän luoksemme evankeliuminsa välityksellä ennen kuin me häntä huomasimmekaan, aivan kuten juutalaisten luokse. Tämä olisi meidän tullut hyvin kiitollisina ottaa vastaan ja sydämellisesti kiittää Jumalaa tästä sanomattomasta armosta. Mutta mitä tapahtui? Paavi ja piispat suuttuivat häneen. Heidän mielestään hänen olisi pitänyt ensin kysyä heiltä lupaa, ja jos he olisivat siihen suostuneet, olisi hän saanut aloittaa tällä opilla ja muuttaa kirkkoa. Tässä on pahennus voimakkaana. Kristus ei näet tahdo jättää saarnaamista sikseen. Paavi ja piispat taas eivät tahdo kärsiä sitä. Niinpä syntyy sitten meteli. Simeonin ennustus pysyy, että tämä lapsi on asetettu lankeemukseksi monille Israelissa.

Pahennusten täytyy siis tulla, kuten Paavalikin sanoo toisessa paikassa: Lahkoja ja harhaoppisuutta täytyy olla (1. Kor. 11:19). Sanan täytyy tulla vainotuksi. Mutta Kristus pysyy siitä huolimatta, ja muutamille hän on nousemukseksi, ja he tulevat autuaiksi. Mutta muiden täytyy joutua haaksirikkoon, jotka tahtoisivat mielellään muuttaa Kristuksen toisenlaiseksi kuin millaiseksi Isä Jumala on hänet säätänyt ja asettanut, nimittäin sitä varten, että hän olisi tarpeeseen kuin kivi tiellä, että siihen tukeuduttaisiin ja sen varassa noustaisiin. Mutta suurin osa on niin typeriä ja mielettömiä, että he eivät tahdo pitäytyä tähän kiveen, vaan törmäävät sitä vastaan päätä pahkaa ja loukkaavat itsensä siihen. Tämä ei ole kiven vika, vaan moisten typerien, sokeiden ihmisten, jotka kaatuvat siihen ja aiheuttavat itselleen myös suuren vahingon, vaikka kuitenkin Jumala on asettanut Kristuksen sitä varten – kuten Jesajan 28. luvussa on kirjoitettuna – että heidän tulee uskoa häneen, nousta hänen varassaan ja tulla hänen välityksellään autuaiksi.

Evankeliumia ei siis tule pitää sellaisena oppina, joka ei saa maailmassa aikaan muuta kuin riitaa ja erimielisyyttä. Tällaisia syytöksiä paavi ja piispat esittävät sitä kohtaan, ikään kuin he olisivat täysin puhtaita, eivät olisi koskaan mitään pahaa tehneet eivätkä olisi antaneet synneillään ja epäjumalanpalveluksellaan mitään aihetta kaikenlaisiin rangaistuksiin ja onnettomuuteen. Jos he antaisivat tämän opin vallita ja vapauttaa, pysyisivät erimielisyys ja muut vitsaukset taka-alalla. Mutta nyt, kun he vastustavat tätä oppia eivätkä tahdo sallia sen kulkea omaa kulkuaan, ei ole ihme, ettei Jumalakaan menettele heitä kohtaan siten, kuin he mielellään haluaisivat.

W2 XIIIa, 86–96. Suomennos ja otsikointi: Hannu Lehtonen

Kategoriat
5/2012 Lehdet Sana

Jeesuksen lähettiläät

Jukka Niemelä, aluejohtaja, Lohja

 

Jeesus puhui opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.

Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 13: 16 – 20)

 

”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.”

– Mitä pitää tietää ja myös toimia sen mukaisesti, niin että olisi autuas? Autuas, pelastettu Taivaaseen, jonne ei pääse mitään epäpyhää.

 

Luvun 13 ensimmäisissä jakeissa Johannes asettaa vastakohdikseen Jeesuksen rakkauden ja Juudaksen ajatuksen kavaltaa mestarinsa. Johannes kertoo, että Jeesus ”osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” Ja Juudaksen sydämestä kerrotaan: ”Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.”Jeesus oli kuuliainen loppuun asti – rakkaudessa.

Myös Juudas oli kuuliainen – loppuun asti.

 

Edelleen ennen evankeliumitekstiämme kerrotaan siitä kuinka Jeesus samastui orjan osaan ja pesi opetuslastensa likaiset jalat ennakkokuvana ristin tapahtumista. ”Jalkojen pesun tarkoituksena on etukäteen kuvata Jeesuksen kuoleman merkitystä.” (J. Thurén) Kirjoitukset tulivat täyttymään Jeesuksen elämässä ja Golgatan kummulla Jeesuksen häpeällisessä ristinkuolemassa. Jeesus tuli voittamaan kuoleman kuolemalla: alentumalla kaiken alapuolelle. Siinä tuli loistamaan Jumalan kirkkaus. Miten?

 

Evankeliumi tuli olemaan tuomio synnillemme – Jeesuksen tuli kuolla, sillä synnin palkka on kuolema – Jumala on pyhä. Syntiselle evankeliumi tuli olemaan armahdus Jumalalta itseltään: Isän tahdosta Jeesus tuli voittamaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alentumalla kaiken alapuolelle – synniksi tehtynä, jokaista ihmistä, koko maailmaa, varten. Jeesuksen sovintokuolemassa oli kyse Jumalan vihan sovittamisesta.

Jeesuksen suorittamassa jalkojen pesussa on nähty siis ennakkokuva ”Jeesuksen veressä tapahtuvasta puhdistuksesta, joka otetaan vastaan uskolla ja joka kristityille on itsestään selvästi yhteydessä kasteeseen.” (Bo Giertz)

 

Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus oli tapahtunut ylöspäin – ihminen tahtoi olla kuin Jumala.

Jeesus tuli lunastamaan ihmisen takaisin sille paikalle, josta hän oli langennut: takaisin Jumalan yhteyteen – ihmiseksi. Kun yhteys Jumalaan on kunnossa, silloin Jumala saa olla Jumala ja ihminen saa olla ihminen. Myös näin toteutuu tuo Jeesuksen sana: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.”

 

”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.” Eli kun ymmärrätte, miksi teidän Herranne kuolee teidän puolestanne ja myös toimitte sen mukaan – elätte anteeksiantamuksessa, armossa – kokonaan vanhurskaana Kristuksessa, Taivaan kansalaisena, ja kuitenkin samaan aikaan (simul) itsessään kokonaan syntisenä, joka tarvitsee joka päivä anteeksiantamusta Jeesukselta. Armosta autuas, pelastettu. Jo nyt – ei vielä. Vielä matkalla Taivaan kotiin. Näkemiseen. Autuas on se, joka uskoo näkemättä, sanoo Jeesus Johanneksen evankeliumin luvussa 20 jakeessa 29. Autuas uskosta – ei teoista. Jo nyt, ei vielä.

 

Apostolien joukossa oli myös eräs, joka ei osoittautunut uskovaksi, vaikka nauttikin Jeesuksen seurassa läheistä ateriayhteyttä. Ja kuitenkin Juudas oli Jeesuksen oma valinta. Jeesus sanoo, että hän tietää kyllä, ketkä hän on valinnut. Hän on tietoisesti valinnut opetuslasten joukkoon myös tulevan kavaltajan. Jeesus kyllä tiesi, mitä Juudas tulee tekemään, mutta teki tästä siitä huolimatta luotetun, rahastonhoitajan. Jeesuksen toiminta tähtää tässäkin ristille. Näin tuli tapahtua. Kaikki kerrotaan etukäteen ”jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen”, sanoo Jeesus.

 

Arvoitukselliselta kuulostava ”minä olen se joka olen” on Jumalan nimi. ”Minä olen se joka olen” lähetti Mooseksen vapauttamaan valitun kansan Egyptin orjuudesta ja nyt ”Minä olen se joka olen” kertoo, että Juudas pettää hänet ja pian Messias tuomitaan Jumalan pilkasta ristille. Pahuus pannaan näin palvelemaan Jumalaa, niin että Karitsa lopulta voittaa.

 

On ihmetelty sitä, miksi Jeesus tässä yhteydessä puhuu lähetettyjen valtuuksista? Ehkäpä syynä on juuri tapaus Juudas Iskariot? Jeesus puhuu Juudaksen kavalluksesta samaan tapaan kuin ”Minä olen” – Jumala – omista suurista teoistaan. ”Kummassakin tapauksessa tuloksena on oleva sama oivallus: se, joka näin puhuu, on ainoa Jumala ja kaikkien pelastaja!” (JT) Suuri salaisuus on ilmoitettu Raamatussa: alttiiksi annettu, kavallettu, häpäisty ja poljettu Ristin mies on Immanuel, Jumala kanssamme.

 

Vaikka apostolien joukossa on petturi, se ei saa yhtäältä vaikuttaa sitä, että toiset apostolit alkaisivat epäillä valintaansa. Eikä se toisaalta saa mitätöidä sitä tehtävää, joka apostoleille on kerta kaikkiaan annettu: Apostolit puhuvat Jeesuksen nimissä ja hänen tahdostaan. Valtuutus tulee Jumalalta. ”Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut” sanoo Jeesus. Tämä toteutuu myös tänään. Tänään meille – nyt – Jeesus itse on edelleen sanansa kautta ainoa opettaja Kirkossaan. Kaikkia inhimillisiä opettajia on pidettävä vain välineinä, jotka opettavat Jumalan sanaa. Jumala ei anna kunniaansa ihmiselle. Mutta Jeesus – Minä olen se joka olen – kertoo Juudaksesta siis myös meidän tähtemme. Jumala tekee yhä työtään sanansa kautta. ”Jos uskomme Jeesukseen, uskomme myös apostoleja”, kiteyttää Bo Giertz oivallisesti.

Me uskomme ja tunnustamme uskontunnustuksessamme lausuttavat sanat: Me ”uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja – – apostolisen kirkon.” Uskomme rakentuu apostolien sanan varaan, se on apostolinen usko. Mutta kyseessä ei tässäkään ole vannominen tai vahvatahtoisuus. Evankeliumi on Jumalan voima ja saa aikaan uskon siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa, eikä ainoastaan sanaa Jumalasta. Sana saa aikaan ihmeen: omantunnon vapautumisen.

 

Jumalan Henki on Jumalan sanassa. Jumalan Henki käyttää sanaa toimintansa välineenä. Pyhän Hengen työ ei ole ”jotakin enemmän” kuin Isän työ, tai ”jotakin enemmän” kuin Pojan työ.

 

Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ja Jeesuksessa saamme oppia tuntemaan Isän. Sana riisuu ja pukee: Jeesukseen uskova osoittautuukin itsessään vajaamittaiseksi: Hän ei ole vahva omassa uskossaan. Hän on itsessään epäuskoinen, Jumalan vastustaja. Siksi ainoa mahdollisuus on anteeksiantamus,

turvautuminen Jeesukseen. Armonvälineitten kautta ylhäältä lahjaksi saatu usko pitää Jeesusta aarteenaan. Hän on minun Herrani ja Vapahtajani! Vanhurskaus on lahja!

 

Yhtä vähän kuin usko, on kristillinen toivokaan ihmisen suoritus. Samoin kuin usko, myös toivo on lahjaa Jumalalta. Toivo ei perustaudu uskovan ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, vaan Jumalan sanan lupauksiin. Tästä toivosta Pietari puhuu kirjeessään (1. Piet. 3:15): olkaa alttiita vastaamaan, kun joku kysyy toivonne perustaa – mutta ei ”korkealta ja kovaa”.

 

Usko, toivo ja rakkaus kuuluvat yhteen, eikä niitä voi olla ilman toisiaan. Usko on lahjaa, toivo lahjoitetaan uskon myötä ja myös rakkaus on lahjaa – miksi? Siksi, että Jeesuksen oma on tässäkin velassa. Itsessään hän on rakkaudeton, joka tarvitsee rakkaudettomuuteensa apua ulkopuoleltaan: en ole rakastanut Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni. ”Lisää meille uskoa”, joutuivat opetuslapset tunnustamaan Jeesukselle – yhtä hyvin he olisivat voineet rukoilla: lisää meille rakkautena vaikuttavaa uskoa.

 

Silloin tällöin kuuluu ehdotuksia, että kristittyjen tulisi alkaa rakastaa enemmän – kuin ’tosta noin vaan’ – tai enemmän antautuneena. Rakkauden vaatimus on kovin vaatimus, mitä keneltäkään ihmiseltä voidaan vaatia. Kymmenen käskyä tähtää juuri rakkauteen. Totisesti tarvitsemme apua ulkopuoleltamme.

Tämän sunnuntain aiheeksi on siis annettu Jeesuksen lähettiläät. Jokainen Jeesuksen oma on Kristuksen hajuna tai tuoksuna maailmassa – toisille kalman haju, toisille elämän tuoksu, kirjoittaa Paavali korinttilaisille (2. Kor. 2:15–16). Jeesus sanoo: ”te olette maailman valo”. ”Te olette maan suola.” Hän EI sano: yrittäkää olla tai että teidän tulisi olla, vaan: te olette. Mutta kuka voi ajatella itsestään näin ylevästi? Tavallinen kristitty arkisessa elämässään. Se, joka elää anteeksiantamuksessa, uskon yhteydessä Jeesukseen.

 

Silloin tällöin kuuluu myös ehdotuksia siitä, että kristittyjen tulisi elää evankeliumi todeksi toiselle ihmiselle. Kun olen kysynyt miten se tapahtuu, en ole saanut vastausta. Ajattelen niin, että kukaan ei voi ”elää evankeliumia todeksi” toiselle ihmiselle. Siitä seuraa munkkilaitos legalistisine (lainomaisine) uskonkäsityksineen – uskosta tulee teko, suoritus. Todistuksena toki kristityt ovat, mutta evankeliumi löytyy vain Jumalan sydämestä, ja sen ilmoittaa meille sana.

 

Jumala on mielellään tekemisissä kanssamme sanansa ja sakramenttiensa välityksellä, ja sana tuo meille Kristuksen, joka on elänyt evankeliumin todeksi meille! Hän on täyttänyt Jumalan lain vaatimuksen ja onpa vielä synnittömänä kantanut sen osan, joka kuuluu lain rikkojalle.

 

Saarna Pyhän Sydämen Kappelissa 21.10.2012