Kategoriat
2/2014 Lehdet Ylösnousemus

Ylösnousemuksen todellisuus

Simo Kiviranta, teol. lis. (1936–2004)

Miten lähelle ylösnousemusta inhimillinen tieto voi päästä?

Kuka tahansa, joka lukee Uuden testamentin voi mitään erityisesti etsimättä ja ilman uskoakin todeta, että Jeesuksen risti ja ylösnousemus on siinä erittäin keskeinen ja hallitseva. Jeesuksen risti ja ylösnousemus näyttävät jo ulkokohtaisesti tarkasteltuna muodostavan yhdessä sen peruspilarin, joka kannattaa kaikkia Uuden testamentin kertomuksia ja kaikkia sen uskonlauseita. Saman havainnon voi historiantutkija tehdä alkukirkon ja koko kristikunnan historiasta. Vaikka ristin ja ylösnousemuksen merkitystä on selitetty monella tavalla, risti ja ylösnousemus ovat aina ja kaikkialla olleet uskon keskus. Ne eivät ole mitään uskon tulkintaa, vaan itse sen pelastuksen perusta, josta kristityt puhuvat.

On tosin ollut erilaisia kristillisalkuisia tai kristillisvaikutteisia liikkeitä ja ajattelutapoja, jotka ovat pyrkineet edustamaan kristinuskoa ilman ristiä ja ylösnousemusta, mutta ne ovat jo historiallisesti katsoen satunnaisia ja ulkopuolisesta kulttuurista määräytyneitä ilmiöitä. Siis puhtaasti historiallisen suhteellisuuden tajun pohjalta on nähtävissä minkä suuruusluokan kysymykseen kosketaan, kun esitetään mielipiteitä ylösnousemuksesta. Tähän uskoon kiinnittyneinä on kestetty syrjintää, lainsuojattomuutta, henkistä ja ruumiillista vainoa, pakolaisuutta, vankeutta ja menty marttyyrikuolemaan. Eiköhän jokainen ajatteleva ja asiaa tunteva ihminen voi tajuta, ettei kristillinen kirkko voi tässä kohdin suostua pienimpäänkään kompromissiin eikä omaksua minkäänlaista ylösnousemusopin suhteellistavaa selitystä?

Tämän todetessamme joudumme myöntämään, että ylösnousemuksen keskeisyys Uudessa testamentissa ja kirkon historiassa ei sinänsä vielä ole riittävä ja kiistaton todiste ylösnousemuksen todellisuudesta.

 

Kaksi todistetta ylösnousemuksesta

Uuden testamentin mukaan itse ylösnousemustapahtumalla ei ollut silminnäkijöitä, joiden todistukseen olisi voitu vedota. Kukaan puolueeton tarkkailija ei ole sitä raportoinut. Kaikki todisteet Uuden testamentin kirjallisessa perinteessä (traditiossa) ovat luonteeltaan uskonlauseita, jotka kuitenkin edellyttävät yksiselitteisesti, että ylösnousemus on ollut todella tapahtunut tosiasia. Tämä tieto rakennetaan Jeesukseen Kristukseen uskovien todistukseen ja nämä henkilöt ovat olleet silminnäkijöitä vasta siinä vaiheessa, jolloin ylösnousemus on tapahtunut.

Voimme tietysti pohtia, mitä joku sen ajan puolueeton silminnäkijä olisi voinut todistaa. Tällainenkin todistus sisältäisi ilmeisesti kaksi pääasiaa: Jeesus tai häntä muistuttava hahmo tuli näkyviin ja hauta oli tyhjä.

Voidaan edelleen kysyä, eikö koko tapahtuma ole viime kädessä sellainen, että jokainen historiallista todistusta etsivä joutuu inhimillisen tietämyksen rajalle. Hänen on pakko jättää itse ylösnousemuksen todellisuus selvitystyönsä ulkopuolelle. Vaikka ylösnousemus olisi sattunut 1965, sillä olisi tiettyjä silminnäkijöitä ja jotain tyhjää kammiota näytettäisiin, jäisi silloinkin perimmäinen kannanotto ylösnousemuksen todellisuudesta uskonvaraiseksi.

Nouseminen kirkastetussa ylösnousemusruumiissa ja maan päällä vaeltaneen ihmisen ruumiin häviäminen käärinliinakotelon sisältä kolmen päivän sisällä on yhä havaintokyvyllemme ja tietämyksellemme arvoitus.

Antiikin ajan kirjalliset lähteet kristinuskon ulkopuolella eivät vie meitä tässä kohdin eteenpäin. Maininnat Jeesuksesta antavat ymmärtää, että silloisen tiedonkulun huomioon ottaen hän oli varsin tunnettu henkilö ja myös hänen ylösnousemuksestaan tiedettiin kertoa. Kaikki tämä lisää asian merkittävyyttä, mutta ei todista sitä. Jopa kuuluisa Torinon käärinliina jättää meidät arvoituksen eteen, vaikka se tieteellisesti osoittautuisi aidoksi Jeesuksen ajan esineeksi ja siihen muodostunut kuva tietynlaisen säteilyn aikaansaamaksi.

Lopultakin sekä historian tutkija että uskova kristitty jäävät Uuden testamentin kahden päätodistuksen varaan, joita on arvioitava. Ne ovat Ylösnousseen ilmestykset ja tyhjä hauta.

 

Silminnäkijöiden todistus elävästä Jeesuksesta Kristuksesta

Historiallisesti vanhin ylösnousemuksesta puhuva teksti on 1 Kor. 15: 3b–7. Se on jo kirjalliselta muodoltaan vakiintuneeksi viestiksi taottu ja hiottu luettelo josta näkee, ettei se ole Paavalin luomus, vaan suora lainaus. Kysymyksessä on eräänlainen valmis tietopaketti, jota oli jo pitemmän aikaa kuljetettu eteenpäin alkukristillisessä julistuksessa ja katekismusopetuksessa.

Paavali on sen saanut joko Antiokiassa tai – mikä on todennäköisempää – Jerusalemissa. Hänhän itse kertoo tavanneensa kääntymisensä jälkeen Jerusalemissa sekä Pietarin että Jaakobin (Gal. 1:18). On suorastaan mahdoton ajatella, ettei näin keskeinen ja näin ainutlaatuinen tapahtuma olisi ollut silloin alkuapostolien kanssa esillä. Kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeen korinttolaisille, oli ylösnousemuksesta kulunut noin 20 vuotta, ja siinä lainatun tietopaketin synty sijoittuu ehkä 10 vuoden, arameankielisenä ehkä 5 vuoden päähän tapahtuneesta.

Kun useimmat tietopaketissa mainituista henkilöistä yhä elivät ja asian täytyi herättää aivan erityistä mielenkiintoa, voidaan yhtyä tunnetun alkukirkon historian tutkijan von Campenhausenin toteamukseen: ”Tämä tiedonanto vastaa kaikkia niitä historiallisen luotettavuuden vaatimuksia, joita tämän laatuiselle tekstille voidaan asettaa. Ken tahtoo kaikesta huolimatta epäillä sen luotettavuutta, hänen täytyy epäillä kaikkea muutakin, mitä Uudessa testamentissa on tallennettu – jopa tätä muuta paljon enemmän kuin tätä tiedonantoa.”

Kaikki evankeliumien kertomukset Ylösnousseen ilmestymisistä, jotka sijoittuvat sekä Galileaan että Jerusalemiin, ovat mainitun tietopaketin lisäinformaatiota. Historian tutkija arvioi nämä kertomukset niiden kirjallisessa muodossa tietopakettia jonkin verran myöhemmiksi, mutta ne tarjoavat opetusta siitä, mitä näille silminnäkijöille Ylösnousseen kohtaamisessa avautui. Ne ovat luotettavaa ja aitoa kristillisen uskon sisältöpohjaa.

 

Tyhjä hauta ja ylösnousemuksen todellisuus

Kun tutkitaan ylösnousemuksen historiallista luotettavuutta, on otettava mukaan myös todistus tyhjästä haudasta. Tätä koskevien evankeliumikertomusten historiallinen luotettavuus johtuu siitä, että alusta alkaen julistettiin Jeesuksen todellista ruumiillista ylösnousemusta. Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos vastustajat, joita oli paljon, olisivat voineet näyttää toteen, että hauta ei ollut tyhjä. Kukaan kristinuskon alkuvaiheita tunteva ei voi ottaa vakavasti sitä mahdollisuutta, että opetuslapset olisivat itse varastaneet ruumiin. Muussa tapauksessa jouduttaisiin kieltämään liian monta tosiseikkaa jo pelkästään ensimmäisten opetuslasten toiminnasta. Itse asiassa koko vanhan ajan historiasta ei löydy montakaan tapahtumaa, josta meillä olisi yhtä monia ja historiallisesti yhtä varhaisia kirjallisia todisteita. Ongelma ei ole siinä ettei meillä olisi riittävästi luotettavaa tietoa tyhjän haudan olemassaolosta, vaan pysyväksi ongelmaksi jää, että itse tapahtuma liukuu meidän inhimillisen tietämyksemme ulottumattomiin.

 

Mitä uskova kristitty vastaa historioitsijalle?

Uskova kristitty ei väitä, että historiantutkija, joka selvittää ylösnousemuksen todellisuutta, sekaantuisi tälle kuulumattomiin asioihin. Uskovalle kristitylle Uuden testamentin tekstit ovat yhdessä Vanhan testamentin kanssa pyhiä kirjoituksia ja luotettavaa Jumalan sanaa, jonka varaan hän rakentaa uskonkäsityksensä. Mutta mikään ei estä häntä yhdessä historiantutkijan kanssa kysymästä miten nämä tekstit ovat syntyneet ja mitä ne todistavat ylösnousemuksesta. Häntä jopa kiinnostaa historioitsijan työ, koska hänelle on tärkeätä, että ylösnousemus on tämän maan kamaralla ja tässä ajassa tapahtunut tosiasia. Mutta sen todellisuus on enemmän kuin historiallisesti on mahdollista tietää. Se on yliajallinen ja yliluonnollinen Jumalan pelastusteko, joka koskee koko maailmaa ja ihmiskuntaa.

Uskova kristitty kertoo historiantutkijalle, että Jeesus itse evankeliumeissa talletettujen lausumiensa mukaan lupasi nousta kuolleista kolmantena päivänä ja että Vanha testamentti viittaa ylösnousemususkon julistamisessa tulevaan, mutta näiden lupausten ja ennusteiden täyttyminen oli suurempi ja valtavampi kuin kukaan osasi etukäteen ymmärtää. Monta yllätystä Jeesuksen lähimmät oppilaat olivat kokeneet, mutta tämä oli suurin.

Historioitsijoille edellä käsitellyt todisteet ovat riittävän todennäköisiä ja sellaisena hyväksyttävissä, mutta uskovalle niillä on Raamatusta avautuva sanomansa. Jeesuksen Kristuksen pelastusteko ristillä sinetöitiin. Synti on sovitettu, kuolema voitettu ja pahan meidän mielestämme ylivertainen mahti murrettu. Tähän uskoessamme meidän ylösnousemuksemme on vain ajan kysymys. Pidämme historian tutkijan keskustelukumppaninamme, mutta hän ei ole ainoa raamatunselittäjämme.

 

Kirjoitus on julkaistu Sanansaattajassa 26.3.1986. Kirjoituksen välitti Kirsti Kiviranta

 

Kategoriat
2/2014 Lehdet Pääkirjoitus

Pääkirjoitus

Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä” (1. Joh. 5:20).

Paljon puhutaan siitä, että meidän tulee ratkaista, valita jne. Jumalan sana opettaa meille kuitenkin, että usko Kristukseen voi syntyä vain siten, että Jumala itse antaa meille uskon sanansa kautta. Yllä olevassa kohdassa Johannes sanoo, että Jumalan Poika on antanut meille ymmärryksen tunteaksemme sen Totisen. Svebiliuksen katekismuksessa kysytään: ”Miksi sanot: minä uskon, että Jeesus on minun Herrani, joka minut lunasti? Vastaus: Sen tähden, etten minä uskonasioissa mitään pidä eli päätä omasta pimeästä järjestäni, vaan uskon yksinkertaisesti ja omistan itselleni Kristuksen yhteisen lunastuksen vahvalla toivolla, että Hän on myös minut lunastanut ja Jumalan tykö saattanut, kuolemasta elämään ja synnistä vanhurskauteen”. Jumalan lakia me voimme jossain määrin käsittää itsestämme, mutta evankeliumi Kristuksesta on meille salaisuus, jonka yksin Pyhä Henki voi meille avata. Evankeliumi ilmoittaa meille, että Jeesus on tullut ja lunastanut meidät vapaiksi kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta.

Jeesusta ei voi nyt nähdä. Hän on astunut ylös taivaaseen. ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla (1. Piet.1:8)”. Ja kuitenkaan Jeesus ei ole kaukana. Lupaahan hän kaikille opetuslapsilleen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt.28:20). Usko yhdistää meidät Jeesukseen. Johannes kirjoittaa: ”Ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa”. F.G. Hedberg sanoo: ”Usko käsittää ja omistaa Jeesuksen kokonaan. Se ei pysähdy matkan päähän eikä tyydy kaukana olevaan, etäällä taivaassa hallitsevaan Vapahtajaan, vaan se haluaa olla häntä lähellä, elää pysyvästi hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa, iankaikkisesti ylistetyssä Herrassa, joka on uskon oikea kohde”. Tämän yhteyden perusta on pantu jo pyhässä kasteessa, jossa me olemme päällemme pukeneet itse Kristuksen (Gal.3:27). Kasteen ja uskon kautta me olemme eläviä oksia Kristuksessa, totisessa viinipuussa. Hän on pää ja seurakunta on hänen ruumiinsa. Me olemme hänessä ja hän on meissä. Jeesuksessa meillä on omana kaikki, mitä hänellä on: täydellinen pyhyys ja vanhurskaus, iankaikkinen elämä. Vastaavasti Jeesus huolehtii siitä, mitä meillä on: pelkkää syntiä ja saastaa. Saamme tunnustaa: olen pyhä, sillä Jeesus itse on minun pyhyyteni.

Herran omat ovat myös Herran silmäterä. Seurakuntaa raatelevalle Saulukselle Jeesus sanoi: ”Miksi vainoat minua”. Jeesuksen omille tehdyt hyvät työt ovat kuin Jeesukselle itselle tehdyt, kuten hän sanoo puhuessaan viimeisestä tuomiosta: ”Kaikki, mitä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”.

Hannu Lehtonen