Kategoriat
4/2014 Lehdet Martti Luther

Ristin pahennus

”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun.” (Matt. 11:6)

Tuollaista pahennusta meidän täytyy kärsiä. Sillä koska sekään ei auttanut, että Herra Kristus itse saarnasi ja teki lukemattomia ihmetekoja, vaan kuitenkin hänen sanaansa halveksittiin, vieläpä Herra Kristus itse naulittiin ristiin, eivätkä hänen apostolinsa koko maailmassa missään olleet suojattuna tämän saarnan tähden, niin kuinka meidän sopisi ruveta samasta asiasta valittamaan? Meidän tulee siis koettaa tottua siihen ja sallia sen tapahtua. Eihän evankeliumia milloinkaan ole toisin kohdeltu. Se on ja pysyy saarnana, johon loukkaantuvat, ei vain alhainen kansa, vaan maan pyhimmät, hurskaimmat, viisaimmat ja mahtavimmat, niin kuin kokemuskin osoittaa. Mutta autuaat ne, jotka tietävät ja uskovat, että se on Jumalan sana, he saavat terveyden, lohdutuksen ja vahvistuksen voittaakseen sellaiset pahennukset. Ne taas, jotka eivät tätä tiedä, vaan ylpeilevät omista hyvistä teoistaan, joutuvat pois tästä sanasta omaan vanhurskauteen, pitäen evankeliumia loukkaavana ja viettelevänä oppina.

Tällaisesta loukkaantumisesta Kristus varoittaa vähäistä laumaansa sanoessaan: ”Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun”. Toisin sanoen: kun näette ja saatte kokea, miten maailma loukkaantuu minun sanaani ja rupeaa vainoamaan teitä, sen tunnustajia, niin älkää eksykö älkääkä joutuko ahdistukseen, vaan ajatelkaa: Samoin kävi Kristuksellekin, Jumalan Pojalle, meidän Herrallemme. Vaikka hän saarnasi niin voimallisesti ja teki useita jaloja ja suuria ihmetekoja, se ei mitään auttanut. Koska siis näin ontapahtunut rakkaalle Herrallemme Kristukselle Jeesukselle itselleen, että hänen oma kansansa, jolle hän oli Vapahtajaksi luvattu ja lähetetty, häneen loukkaantui, ja kun nuo, vaikka näkivät hänen jalot ja suuret ihmetekonsa, oita hän teki heidän nähtensä, eivät kuitenkaan taipuneet uskomaan hänen saarnaansa ja ottamaan häntä vastaan, vaan päin vastoin ristiinnaulitsivat ja surmasivat hänet, niin meidänkin tulisi olla vaiti ja valittelematta, kun saamme evankeliumin tähden kärsiä halveksimista, pilkkaa ja vainoa. Tämä opetus loukkaantumisesta on sangen tarpeellinen, varsinkin meidän aikanamme, kun jokainen tahtoo suloista evankeliumia soimata ja siihen loukkaantua.

Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, s. 24. Helsinki1952. SLEY

Kategoriat
Eskatologia Julkaisu Kirjat Lopunajat

Eskatologia – John R. Stephenson


NYT ON VIIMEINEN AIKA 

Professori John R. Stephensonin teos, Eskatologia, on tervetullut ja poikkeuksellinen katsaus oppiin lopunajoista. Tervetullut siksikin, että eskatologiasta kirjoitetaan toisaalta liian vähän ja toisaalta aivan liikaa.
Vakavasti otettavat dogmaatikot kirjoittavat asiasta liian harvoin, kun taas sensaatiohakuista kirjoittelua on liian paljon. Spekulaatioiden varaan rakentaen ei ole hyvä elää. Kädessämme oleva teos on kirjoitettu kristikunnan tarpeeseen välttämättömästä näkökulmasta.
Stephenson kirjoittaa Uuden testamentin ajatusmaailmasta käsin. Apostoli Johannes sanoo: ”Nyt on viimeinen aika.” 1. Joh 2:18. Sanan valossa näemme oikean lähestymistavan. Eskatologia käsittelee viimeisiä tapahtumia, sillä me olemme ja elämme niiden keskellä tässä ja nyt. Stephenson kirjoittaa, miten Jeesuksen eskatologiset profetiat toteutuivat joiltakin osin jo Vapahtajan maallisen elämän aikana. Oikean eskatologian merkki on siis siinä, että sijamuoto on preesens.
Maailman loppu ja Kristuksen paluu ovat mitä oleellisimpia Kristuksen kirkon tunnustukseen kuuluvia asioita. Mainitsemme ne aina, kun tulemme koolle jumalanpalvelukseen. On myös syytä syventyä vakavasti näihin tunnustuskohtiin.
On ilahduttavaa, että Stephenson liittää eskatologian kiinteästi kristologiaan, oppiin Kristuksesta. Eskatologian päähenkilö ja sanoma todellakin on Kristus itse. Vaikka kristityt kulkevat “monen ahdistuksen kautta”, meitä odottaa viimeisten tapahtumien jälkeen itse Viimeinen, joka on myös Ensimmäinen, Jumalan Poika, Vapahtajamme Jeesus Kristus.

Risto Soramies, piispa
Suomen evankelisluterilainen Lähetyshiippakunta (LHPK)
Halvar Sandell, pastori
St. Martins församling i Helsingfors
Concordia ry:n pj.

Eskatologia - John R. Stephenson
Eskatologia –
John R. Stephenson
Kategoriat
Julkaisu Kirjat Tunnustuskirjat

Sisälle tunnustuskirjojen historiaan – David P. Scaer

Yksimielisyyden kirja (luterilaiset tunnustuskirjat) on palvellut vuosi­satojen ajan luterilaisen teologian perustana. Tästä huolimatta monet luterilaiset tietävät vähän niistä yhdestätoista erillisestä dokumentista, jotka muodostavat tämän tärkeän teoksen. Kullakin niistä on oma historiansa ja tärkeä tehtävänsä kirkon elämässä.
Professori David P. Scaer avaa tässä kirjassa lyhyesti ja ytimekkäästi uskon tunnustamisen tärkeyttä aina Aadamista ja Eevasta omaan aikaamme asti. Jumalan kansan historia on tunnustamisen historiaa. Professori Scaer kertoo tämän luterilaisten tunnustuskirjojen sisälleen kätkemän ­Jumalan kansan historian aina toiselta vuosisadalta periytyvästä Apostolisesta uskon­tunnustuksesta vuonna 1580 ilmestyneen Yksimielisyyden kirjan esipuheeseen saakka. Hän tarkastelee jokaisen tunnustuksen alkuperää, kirjoittamisen syytä, kirjoittajia, sisältöä ja merkitystä kirkolle silloin ja tänään. Kirjan loppusanoissa tuodaan esiin niitä haasteita, joita luterilainen usko on kohdannut vuodesta 1580 tähän päivään asti. Uskon tunnustamisen ja puolustamisen aika ei ole ohi, sillä kunkin ajan ongelmat vaativat kirkolta uskollisen vastauksen.
Sisälle tunnustuskirjojen historiaan on kiehtova silmäys näihin tunnustuksiin, jotka ovat säilyneet ja pysyneet merkityksellisinä yli vuosi­satojen. Kirkon tunnustuksiin on talletettu kirkon elävä ja raamatullinen usko kolmiyhteiseen pelastuksen Jumalaan. Meistä jokainen on kutsuttu liittymään omalla äänellämme tähän tunnustajien elävään, halki kaikkien aikojen ulottuvaan seurakuntaan.
Pastori ja tohtori David P. Scaer (1936–) on systemaattisen teologian ja Uuden testamentin eksegetiikan professori yhdysvaltalaisen Lutheran Church Missouri Synod -kirkkokunnan pappisseminaarissa Fort Waynessa. Hän on kuulunut seminaarin henkilökuntaan jo vuodesta 1966. Tohtori Scaer on kirjoittanut useita kirjoja ja lukuisia artikkeleita.

Sisälle Tunnustuskirjojen historiaan - David P. Scaer
Sisälle Tunnustuskirjojen historiaan – David P. Scaer
Kategoriat
Julkaisu Kirjat Martti Luther

Luther vai Melanchthon – Jürgen Diestelmann

ERÄÄN HISTORIALLISEN YSTÄVYYDEN SÄRKYMINEN
JA SEN SEURAUKSET NYKYPÄIVÄN EKUMENIALLE
SEKÄ USKONPUHDISTUKSEN JUHLAVUODELLE 2017

Uskonpuhdistajat Martti Luther ja Philipp Melanchthon työskentelivät yhdessä yli 20 vuoden ajan Kristuksen kirkon uudistamiseksi Jumalan sanan mukaan. Mutta sitten traaginen riita tuhosi heidän ystävyytensä, koska Melanchthon käytti karkeasti väärin Lutherin luottamusta. Melanchthon oli esittänyt ratkaisevissa neuvotteluissa monitulkintaisia ja Lutherille sietämättömiä muotoiluja Herran ehtoollisesta, jolla oli Lutherille aina perustavanlaatuinen merkitys. Kävi ilmi, että uskonpuhdistajilla oli hyvin erilaiset päämäärät kirkon uudistamisessa. Lutherin aloittama yhden jakamattoman kirkon uskonpuhdistus Jumalan elävän läsnäolon kautta sanassa ja sakramentissa epäonnistui.

Erolla oli tulevaisuutta ajatellen vakavia seurauksia, jotka rasittavat kirkkoa tähän päivään asti. Tämä on erityisen ajankohtaista ekumenian aikakaudella. Tämän päivän protestanttisuus ei voi vedota Lutheriin. Ekumeenisen yhteiselon ja lähestyvän uskonpuhdistuksen juhlavuoden 2017 tähden kirjoittaja kysyy: Kumpaa kirkko seuraa, Lutheria vai Melanchthonia?

Luther vai Melanchthon - Jürgen Diestelmann
Luther vai Melanchthon – Jürgen Diestelmann
Kategoriat
Hallitus

Vuosikokous

Kategoriat
Kirjat

ENNAKKOTILAA NYT!

TULISITKO MUKAAN? VIELÄ EHTII ENNAKKOTILAAJAKSI.

Prof. John R. Stephensonin kirja Eschatology on suomennettu. Tunnustuksellisen luterilaisuuden näkemys lopun ajoista on virkistävä ja tarpeellinen teos tässä ja nyt. (linkki kansikuvaan)
Kirjan hinta 25€, sis. toimituskulut ennakkotilaajille. Concordia ry:n kovakantisessa julkaisussa on sivuja 160, sid.
Teos on samalla 60-v.-onnittelukirja Concordia ry:n varapuheenjohtaja past. Ilpo Sinkolle. Ilpo toimii avustavana pastorina LHPK:n Aamoksen seurakunnassa Laitilassa.
Kirja esillä toivottavasti jo Raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä Karkussa 12. – 14.8. sekä Hengellisillä syventymispäivillä Raamattuopistolla Kauniaisissa 23. – 26.8.

Lämpimin kesäterveisin,
Hannu Halonen /Luther-Kirjat Oy
hannu.halonen@concordia.fi
044 0772233

Kategoriat
Julkaisu Kirjat Martti Luther

Uskon mies – Martti Lutherin elämä – Eino Sormunen

Uskonpuhdistuksen juhlavuosi tarjoaa oivan mahdollisuuden syventyä Martti Lutherin (1483–1546) elämään ja opetuksiin.

Martti Luther joutui omakohtaisesti painimaan ylivoimaisten vastustajien ja kysymysten kanssa.  Oppitaistelujen sulatusuunissa syntyi Pyhän Raamatun äärellä puhdasta armon evankeliumin kultaa. Luther oli uskon mies, mutta ei siinä merkityksessä kuin usein ajatellaan. Hän oli uskon mies, koska hän oli sanan mies. Jumalan sana täytyy oikein julistaa lakina ja evankeliumina. Vain ehdottoman armon evankeliumi voi lahjoittaa Jeesuksen Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen lahjan, jonka usko vastaanottaa ja omistaa.

Tämän tiiviin ja jännittävän Luther-elämäkerran on kirjoittanut piispa Eino Sormunen (1893–1972), joka oli suomalaisen Luther-tutkimuksen uranuurtajia. Kirja ilmestyi jo vuonna 1937. Vaikka uudempi Luther-tutkimus on tarkentanut kuvaa reformaattorista ja hänen elämästään, Sormusen teos on edelleen kelpo johdanto Lutherin elämään. Sen monet lainaukset Lutherin kirjeistä tuovat lukijan lähelle sielunhoitajan, aviomiehen ja perheenisän.

Luterilaisina kristittyinä olemme kiitollisia siitä, että Jumala käytti saviastiaa nimeltä Martinus Lutherus armon evankeliuminsa kirkastamiseen ja kirkkonsa uudistamiseen. Tämä kirja johdattaa lukijansa Lutherin elämän kautta uskonpuhdistajan opetuksiin ja sitä kautta syvemmälle Raamattuun ja näin Kristuksen Jeesuksen tuntemiseen ja armon omistamiseen.

”Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt,
ja seuratkaa heidän uskoansa”
(Hebr. 13:7).

Pastori, teol. toht. Juhana Pohjola

Kirjaa voi tiedustella Luther-divarista

Uskon mies - Martti Lutherin elämä - Eino Sormunen
Uskon mies – Martti Lutherin elämä – Eino Sormunen
Kategoriat
4/2014 Avioliitto Lehdet Seksuaalisuus Sukupuoli

Sukupuolineutraali avioliittolaki muuttaisi kouluopetusta

MUUT LEHDET:

Tapio Puolimatka

Sukupuolineutraalia avioliittolakia puolustetaan väittämällä, että sen tarkoituksena on estää sateenkaarilasten syrjiminen ja kiusaaminen. Harvemmin tuodaan esille, että sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyminen merkitsi uuden avioliittokäsityksen omaksumista koko yhteiskunnan ja kulttuurin pohjaksi. Uusi laki muuttaisi myös kouluopetuksen.

Näin tapahtui Kanadassa, jossa avioliittolaki hyväksyttiin 10 vuotta sitten. Kun oikeusjärjestelmä asetti homo- ja heteroseksuaalisen parisuhteen samanarvoiseksi, uusi ajattelutapa siirtyi myös kouluopetukseen. Nyt nuorelle esitetään yhtä arvokkaana vaihtoehto, että hän menisi naimisiin samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Kuitenkin samaa sukupuolta olevan parin kodissa kasvava lapsi on aina erotettu biologisesta isästään tai äidistään.

Uusi avioliitto-opetus ei rajoitu seksuaaliopetukseen ja yhteen oppiaineeseen, vaan sitä opetetaan läpäisyperiaatteella niin, että sen vaikutus ulottuu periaatteessa kaikkiin oppiaineisiin.

Vanhemmilla ei ole mitään tapaa estää sitä, että heidän lapsilleen opetetaan eri parisuhdemuotojen samanarvoisuutta, vaikka he pitäisivät tätä opetusta vahingollisena lapsilleen. Oikeusistuimet eivät ole Kanadassa suhtautuneet myönteisesti vanhempien valituksiin.

Professori Bradley W. Miller kritisoi sitä, että Kanadassa on uuden avioliitolain myötä laillistettu koko yhteiskunnan läpäisevä systemaattinen mielipiteenmuokkaus, joka saa vaikuttaa vapaasti, koska sen vastustaminen saattaa johtaa jopa siihen, että henkilö joutuu oikeustoimien kohteeksi. Kenenkään ei ole turvallista puolustaa miehen ja naisen välistä avioliittoa lehtikirjoituksissa, kirkon opetuksessa tai edes piispojen paimenkirjeissä.

Näin koko julkisen sanan voima puolustaa yhtä ainoaa oikeaa oppia, jota kukaan ei voi arvioida tai kritisoida julkisesti. Lapsille opetetaan esikoulusta alkaen, että avioliiton tarkoituksena on vain tyydyttää aikuisten vaihteleva halu löytää itselleen kumppani. Puhe lapsen oikeudesta isään ja äitiin voidaan tulkita syrjiväksi vihapuheeksi.

Länsi-Suomi 27.11.2014