Tom G. A. Hardt, khra, Tukholma, Ruotsi (1934–1998)

Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, nimeen. Aamen.

Saarnateksti: Matt. 1:18–24:

”Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin. Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi: ’Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä. Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.’ Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel’, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niin kuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä.”

Samalla kun juhlapäivän evankeliumi on kuvannut meille varsinaisen Jeesuksen syntymisen Beetlehemissä, paimenet ja enkelien laulun, saarnateksti on esittänyt meille myös edeltäneen tapahtuman, kuinka Joosef ottaa vastaan ilmestyksen vaimonsa kohdun hedelmästä: ”se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä”. Samalla meille avataan paljon kaukaisempi esihistoria: ”Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo: ’Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel’, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme”.

Se, mitä me tänään juhlimme, ei ole mitenkään odottamatta ja varoittamatta murtautunut inhimilliseen historiaan. Se arvaamattomuus ja satunnaisuus, mikä liian helposti leimaa nykyisiä esityksiä Jumalan ihmiseksi tulemisesta, katoaa, kun otamme vakavasti Jeesuksen sanat viime sunnuntain saarnatekstissä: ”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta” (Joh. 5:39). Joulun pyhä lapsi astuu näyttämölle profetioiden saattelemana. Ne ovat vanhimmista ajoista asti tervehtineet häntä hänen oikealla nimellään, jonka olemme kuulleet päivän tekstissä Jesajan kirjasta: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas” (Jes. 9:5).

Lupaus Jumalan tulemisesta ihmiseksi on jo syntiinlankeemuksesta lähtien ollut Jumalan uskollisilla. Koska Joosefia niin selvästi sanotaan Daavidin pojaksi ja hänen sukuluettelonsa esitetään juuri ennen saarnatekstiä, saamme muistutuksen siitä, kuinka lupaukset Daavidin suvun suurimmasta nyt täyttyvät: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: ’Herra on meidän vanhurskautemme’”(Jer. 23:5, 6).

Nämä lupauksensa Jumala on lunastanut, kun ”aika oli täytetty” (Gal. 4:4), sillä hetkellä, siinä silmänräpäyksessä, jonka hän yksin on tiennyt ja määrännyt. Jumalalla on kaikki ohjakset käsissään, hän toteuttaa kaikki lupauksensa eikä anna minkään estää itseään. Kaiken on pakko palvella häntä. Myös Augustus, Kyrenius (Quirinius) ja koko Rooman valtakunnan hallinto ovat hänen vallassaan, kun Augustus käskee Joosefin ja Marian Beetlehemiin, jotta profeetan sanat toteutuisivat: ”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” (Miika 5:1).

Tässä kaikki odottaa, että ”synnyttäjä synnyttää” (Miika 5:2), jotta seimi saisi ottaa vastaan hänet, jonka pitää tulla. Tämä kaikki julistaa meille Jumalan kaikkitietävyyttä ja kaikkivaltiutta, joissa mekin saamme levätä. Tässä pätee yhä tämä sana: ”sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret” (5. Moos. 33:27). Ikiaikaisella Jumalalla, jonka ”alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” on sama voima nyt kuin silloin, ja hän on yhä luotettava ja pitää sanansa. Kenenkään ei tule menettää toivoaan ollessaan näkyvän sekasorron keskellä. Jumala toteuttaa suunnitelmansa, vaikka joskus solmittavia langanpäitä on hämmentävän monta. Jotta pysyisimme lujasti tässä luottamuksessa, vahvistakaamme uskoamme tämän juhlapäivän suurilla ja pyhillä opinkohdilla:

  1. Tänään ihmissuvulla on sellainen kunnia, jota ei ole enkeleillä.
  2. Tänään on ihmissuvulla sellainen pelastus, jota enkelit eivät tarvinneet.
  3. Tänään ihmisiä kutsutaan yhtymään enkelien kanssa ylistyslauluun.

1. Tänään ihmissuvulla on sellainen kunnia, jota ei ole enkeleillä

Kaikkialla pyhissä Kirjoituksissa sanotaan enkeleitä paljon ihmisiä mahtavammiksi. Ne ympäröivät Jumalan valtaistuinta ja laulavat lakkaamatta kolminkertaista Pyhä-hymniä. Niistä sanotaan: ”te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte” (Ps. 103:20). Ne esiintyvät myös päivän molemmissa teksteissä. Kaikessa loistossaan ne eivät voi kuitenkaan väittää itsestään sitä, mitä me ihmiseksitulemisopin (inkarnaatio-opin) perusteella voimme sanoa itsestämme: Me olemme Jumalan veljiä. Hän on liha meidän lihastamme, luu meidän luistamme (vertaa 1 Moos. 2:23).

On kristillisen uskon suuri ja ihana salaisuus, jota ei voida koskaan riittävästi mietiskellä ja palvoa, että meidän lihamme ja veremme istuu Pyhässä Kolmiykseydessä valtaistuimella, että Herra, HERRA, Luoja ja Kaikkivaltias on iankaikkisesti puettu inhimilliseen luontoon, ruumiiseen ja sieluun, että hän on ikuisuuksien ikuisuuksiin yksi meistä. Kruunu, jonka Jumala luomisessa lahjoitti suvullemme luomalle meidät Jumalan kuvaksi, on saanut vielä syvemmän ja ihanamman kirkkauden: nyt meitä ei ole ainoastaan luotu hänen kuvakseen, vaan hän on yksi meistä. Hänellä, jota ruumiittomat henget, kerubit ja serafit palvelevat, joka istuu valtaistuimella kaiken keskellä ja joka johtaa tähdet yli taivaankannen vahvuuden, on ihmisen kasvot, ruumis ja sielu. Hän on syntynyt Neitsyestä, syönyt ja juonut kuten me ja kuollut meidän kuolemamme. Meidän tulee saada suuri ilo ja usko siitä, että Jumala on meidän kanssamme, Immanuel.

2. Tänään on ihmissuvulla sellainen pelastus, jota enkelit eivät tarvinneet

Tämän päivän evankeliumissa enkeli julistaa sanoilla: ”teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja” (Luuk. 2:11), että joulun lahja annetaan teille, ihmisille, ei enkeleille. Se on vapautus synnin syyllisyydestä ja Jumalan vihasta, joka on ollut päällämme aina syntiinlankeemuksen päivästä asti. Ihmiseksi tulemisen koko merkitys on siinä, minkä enkeli ilmaisee saarnatekstissä näin: ”sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä”. Kaikilla profeettojen lupauksilla siunauksesta tulevan Herran kautta on taustanaan, että muutoin siunaus ei olisi maan yllä ja kaikki julistaisi synnin ja kirouksen hallintavaltaa. Ellemme ole tätä ymmärtäneet oikein, tulee kaikista Kirjoitusten lupauksista meille merkityksettömiä profetioita maanpäällisestä onnesta.

Nyt on jälleen kerran niin, että juuri meidän oma syntimme ja syyllisyytemme on pantu tämän pyhän lapsen kannettavaksi ja hänen vanhurskautensa voittaa meidän epävanhurskautemme. Tässä on kirjaimellisesti totta, mitä kirkkoisä Hieronymus on kerran keksimässään keskustelussa pannut Kristuksen sanomaan hänelle, kun hän halusi antaa tälle jotain: ”Rakas Hieronymus, koska olet niin antelias, sanon sinulle, mitä sinun pitää minulle antaa. Anna minulle syntisi, huono omatuntosi ja kadotuksesi.” Minä vastaan: ”Mitä sinä noilla asioilla teet?” Kristus vastaa minulle: ”Minä otan ne olalleni, ne ovat minun ihanuuteni ja minun valtani. Jesaja on ennustanut, että minä kannan ja otan pois sinun syntisi.”

3. Tänään ihmisiä kutsutaan yhtymään enkelien kanssa ylistyslauluun

Vaikka pelastussanoma sivuuttaa enkelit, sehän ei koske heitä vaan meitä, halu mietiskellä sitä täyttää heidät. Pyhä Pietarihan kirjoittaa: ”siihen enkelitkin halajavat katsahtaa” (1. Piet. 1:12). Enkelit iloitsevat evankeliumin menestyksestä: ”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen” (Luuk. 15:10). Tänään kuulemme niiden myös ylistävän Jumalaa enkelilaululla, joka on välitetty messussa heiltä meille: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” (Luuk. 2: 14).

Siellä missä sanoma Jumalan ihmiseksi tulosta meidän ja meidän pelastuksemme vuoksi on todella ymmärretty, maasta kohoaa välttämättä vastauslaulu, tuki ja osanotto enkelilauluun. Paimenistahan sanotaan tänään: ”Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu” (Luuk. 2:20). Niinpä ei myöskään päivän messumme ole hiljainen vaan täynnä riemua, joka tulee Jumalan ilmestymisestä maan päälle. Sen tähden antakaamme ylistyslaulumme nousta suitsukkeineen kohti korkeutta ja kohti Jumalaa hänen pyhässä sakramentissaan: Kyllä, tulkaa, riemuitkaamme Herrassa ja julistakaamme läsnä olevaa salaisuutta! Erottava muuri on purettu, leimuava miekka väistyy ja Kerubit jättävät elämän puun. Sillä Isän olemuksen kuva, iankaikkinen Herra ottaa ihmishahmon.

Aamen.

Saarna on pidetty Tukholman vapaan evankelis-luterilaisen Pyhän Martin seurakunnan (Sankt Martins församling) jumalanpalveluksessa 25.12.1980. Suomennos: Isto Vuorio