Jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”. (1 Piet. 2:3)

"Jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”. (1 Piet. 2:3) Sitä sanotaan maistamiseksi, kun sydämestäni uskon, että Kristus on lahjoittanut itsensä minulle ja tullut omakseni ja että minun syntini ja onnettomuuteni ovat hänen ja että nyt hänen elämänsä on minun. Kun tuollainen käy sydämeen, niin se maistuu. Sillä kuinka voi olla riemuitsematta ja iloitsematta siitä? Tulenhan sydämestäni iloiseksi jo, kun joku hyvä ystävä lahjoittaa minulle sata markkaa. Mutta kenen sydämeen se ei käy, hän ei siitä myöskään voi iloita. Mutta parhaalta se maistuu niistä, jotka kuolinhädässään makaavat, tai niistä, joita painaa paha omatunto. Silloin on, kuten sanotaan, nälkä hyvä kokki, joka saattaa ruoan maistumaan hyvältä. Sydän ja omatunto ei saata mitään sen suloisempaa kuulla; kun se tuntee kurjuutensa, niin se halajaa tätä ja haistaa paistin pitkän matkan päästä eikä voi tulla kylläiseksi. Näin Maria-ystävämme laulaa ylistyslaulussaan: nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä. (Ks. Luuk. 1:53) Martti Luther (1483–1546), ARMOA ARMOSTA, s. 230–231, Sley, 1966. "

Epävarmuusrutto on hylättävä

helmi 5, 2017 Kommentit pois päältä artikkelissa Epävarmuusrutto on hylättävä Kategoria: 3/2014, Harhaopit, Sana

”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ’Abba! Isä!’” (Gal. 4:6)

Paavi on siis jumalattomalla opillaan – käskemällä ihmisten epäillä Jumalan armoa – riistänyt seurakunnalta Jumalan ja kaikki lupaukset, pannut peittoon Kristuksen hyvät teot ja hävittänyt koko evankeliumin. Nämä haitathan syntyvät väkisinkin, jos ihmiset eivät turvaudu lupauksia antavaan Jumalaan, vaan omiin tekoihinsa ja ansioihinsa. Siinä tapauksessa, että näin käy, ihminen ei milloinkaan saata olla varma Jumalan tahdosta, vaan hän välttämättömyyden pakosta alati häilyy sinne tänne ja vihdoin häätyy epätoivoon; eihän näet mistään muusta voida oivaltaa, mitä Jumala tahtoo ja mikä häntä miellyttää, kuin hänen sanastaan. Tämä sana vakauttaa meitä siitä, että Jumala on lakannut kaikesta vihastaan ja vastenmielisyydestään meitä kohtaan antaessaan ainosyntyisen Poikansa alttiiksi meidän syntiemme tähden; sakramentit, avaintenvalta yms. niin ikään vakauttavat. Näitä Jumala ei olisi antanut meille, ellei hän meitä rakastaisi: me aivan peitymme näihin loppumattomiin todistuksiin Jumalan suosiosta meitä kohtaan. Hyljättyämme siis epävarmuusruton, jonka saastuttama koko paavin kirkko on, me varmasti päättelemme: Jumala on meille leppyinen, me olemme hänen mieleisiään ja hänen huolenpitonsa alaisia Kristuksen tähden, meillä on Pyhä Henki, joka rukoilee puolestamme huudoin ja sanomattomin huokauksin.

Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 462–463. Helsinki 1957. 2. painos. SLEY

Kommentointi suljettu.

Kategoriat

Arkistot