MITÄ TAPAHTUU KUOLEMAN JÄLKEEN?

IANKAIKKISUUS TEKEE ELÄMÄMME JOKAISESTA MINUUTISTA HYVIN MERKITTÄVÄN.

Se tapahtui taas. Pyhäinpäivänä hautausmaa peittyi kynttilöiden mereen. Edesmenneitä muistettiin käymällä haudalla. Tämä on nykykulttuurissa yksi harvoja tilanteita, joissa kuolemaa muistetaan.

Se, että me kaikki väistämättä kuolemme, voi pysäyttää ainakin hetkeksi. Monen usko kuolemanjälkeiseen elämään on kuitenkin hiipunut tai muuttunut kristinuskon opetusten vastaiseksi. Ateismi, jonka karun oletuksen mukaan kaikki tietoinen elämä päättyy kuolemaan, kasvattaa suosiotaan.

Miksi tämä oletus on karu? Siksi, että sen mukaan lapsi, aikuinen tai vanhus, jonka maanpäällinen elämä on ohi, on lakannut olemasta olemassa. Kaikki on lopullisesti ohi. Elämä raukeaa tyhjiin.

Tällaisesta näkemyksestä käsin on aina ollut todella vaikea motivoida elämän mielekkyyttä, tarkoitusta ja moraalia. Ateismissa ei ole viimeistä tuomiota, eikä siinä siksi voi olla mitään lopullista oikeudenmukaisuutta. Elämä on perimmiltään todella epäoikeudenmukaista ja tarkoituksetonta. Lopulta koko ihmiskunnasta ja sen asuttamasta planeetasta on jäljellä vain autio taivaankappale. Se kiertää universumissa, jolla myöskään ei ole mitään tarkoitusta, se vain sattuu olemaan olemassa. Jotkut ateistit ovat panneet toivonsa siihen, että elämää löytyisi joltain muulta planeetalta, mutta sekin olisi lopulta yhtä tarkoituksetonta elämää.

Miten täysin erilainen on kristinuskon opetus! Se sytyttää valot meidän kosmiseen yksinäisyyteemme ja toivottaa meidät tervetulleiksi kotiin persoonallisen Jumalan luomaan universumiin, jossa kaikella on tarkoituksensa ja erityisesti myös jokaisen ihmisen elämällä.

Tämän elämän jälkeen alkaa kristinuskon mukaan iankaikkinen elämä. Elämän mittaisen matkan päässä on kaksi päätepysäkkiä. Toinen on iankaikkinen taivas ja toinen on yhtä iankaikkinen kadotus. Taivaaseen pääsevät kaikki, jotka ovat turvanneet Jeesukseen omana Vapahtajanaan, ja helvettiin joutuvat kaikki Jeesuksen hylänneet. Hän itse sanoi selvästi: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.”

Kristityn taivastoivo ei ole pelkkä hengellinen olotila. Me uskomme ”ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään”. Jo kirkkoisä Augustinus pohti ruumiin ylösnousemusta hyvin konkreettisesti: ”Jumala, taiteilija, jolla on ihmeellinen ja sanoinkuvaamaton voima, rakentaa meidän ruumiimme ihmeellisen ja sanoinkuvaamattoman nopeasti uudelleen – – suuri artisti pitää huolen siitä, että mikään ei ole sopimatonta tai poissa paikaltaan.”

Useat muut varhaiskirkon opettajat lohduttivat vainojen keskellä itseään ja muita uskovia ruumiin konkreettisen ylösnousemuksen toivolla. He olivat saaneet tämän uskon Herramme Jeesuksen ylösnousemuksen perusteella.

Tähän me kristittyinä uskomme edelleenkin. Kun ihminen kuolee, kaikki ei ole siinä. Ihminen herää viimeiselle tuomiolle. Siitä hänet lähetetään iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä tai karkotetaan lopullisesti pois iankaikkiseen vaivaan. Tämä tosiasia mielessämme me elämme ja teemme työtä. Kuolema voi olla yhden sydämenlyönnin päässä. Iankaikkisuus tekee elämämme jokaisesta minuutista hyvin merkittävän.

Leif Nummela, Uusi tie 45/2012