Jukka Niemelä, aluejohtaja, Lohja

 

Jeesus puhui opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.

Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 13: 16 – 20)

 

”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.”

– Mitä pitää tietää ja myös toimia sen mukaisesti, niin että olisi autuas? Autuas, pelastettu Taivaaseen, jonne ei pääse mitään epäpyhää.

 

Luvun 13 ensimmäisissä jakeissa Johannes asettaa vastakohdikseen Jeesuksen rakkauden ja Juudaksen ajatuksen kavaltaa mestarinsa. Johannes kertoo, että Jeesus ”osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” Ja Juudaksen sydämestä kerrotaan: ”Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen.”Jeesus oli kuuliainen loppuun asti – rakkaudessa.

Myös Juudas oli kuuliainen – loppuun asti.

 

Edelleen ennen evankeliumitekstiämme kerrotaan siitä kuinka Jeesus samastui orjan osaan ja pesi opetuslastensa likaiset jalat ennakkokuvana ristin tapahtumista. ”Jalkojen pesun tarkoituksena on etukäteen kuvata Jeesuksen kuoleman merkitystä.” (J. Thurén) Kirjoitukset tulivat täyttymään Jeesuksen elämässä ja Golgatan kummulla Jeesuksen häpeällisessä ristinkuolemassa. Jeesus tuli voittamaan kuoleman kuolemalla: alentumalla kaiken alapuolelle. Siinä tuli loistamaan Jumalan kirkkaus. Miten?

 

Evankeliumi tuli olemaan tuomio synnillemme – Jeesuksen tuli kuolla, sillä synnin palkka on kuolema – Jumala on pyhä. Syntiselle evankeliumi tuli olemaan armahdus Jumalalta itseltään: Isän tahdosta Jeesus tuli voittamaan synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alentumalla kaiken alapuolelle – synniksi tehtynä, jokaista ihmistä, koko maailmaa, varten. Jeesuksen sovintokuolemassa oli kyse Jumalan vihan sovittamisesta.

Jeesuksen suorittamassa jalkojen pesussa on nähty siis ennakkokuva ”Jeesuksen veressä tapahtuvasta puhdistuksesta, joka otetaan vastaan uskolla ja joka kristityille on itsestään selvästi yhteydessä kasteeseen.” (Bo Giertz)

 

Aadamin ja Eevan syntiinlankeemus oli tapahtunut ylöspäin – ihminen tahtoi olla kuin Jumala.

Jeesus tuli lunastamaan ihmisen takaisin sille paikalle, josta hän oli langennut: takaisin Jumalan yhteyteen – ihmiseksi. Kun yhteys Jumalaan on kunnossa, silloin Jumala saa olla Jumala ja ihminen saa olla ihminen. Myös näin toteutuu tuo Jeesuksen sana: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.”

 

”Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.” Eli kun ymmärrätte, miksi teidän Herranne kuolee teidän puolestanne ja myös toimitte sen mukaan – elätte anteeksiantamuksessa, armossa – kokonaan vanhurskaana Kristuksessa, Taivaan kansalaisena, ja kuitenkin samaan aikaan (simul) itsessään kokonaan syntisenä, joka tarvitsee joka päivä anteeksiantamusta Jeesukselta. Armosta autuas, pelastettu. Jo nyt – ei vielä. Vielä matkalla Taivaan kotiin. Näkemiseen. Autuas on se, joka uskoo näkemättä, sanoo Jeesus Johanneksen evankeliumin luvussa 20 jakeessa 29. Autuas uskosta – ei teoista. Jo nyt, ei vielä.

 

Apostolien joukossa oli myös eräs, joka ei osoittautunut uskovaksi, vaikka nauttikin Jeesuksen seurassa läheistä ateriayhteyttä. Ja kuitenkin Juudas oli Jeesuksen oma valinta. Jeesus sanoo, että hän tietää kyllä, ketkä hän on valinnut. Hän on tietoisesti valinnut opetuslasten joukkoon myös tulevan kavaltajan. Jeesus kyllä tiesi, mitä Juudas tulee tekemään, mutta teki tästä siitä huolimatta luotetun, rahastonhoitajan. Jeesuksen toiminta tähtää tässäkin ristille. Näin tuli tapahtua. Kaikki kerrotaan etukäteen ”jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen”, sanoo Jeesus.

 

Arvoitukselliselta kuulostava ”minä olen se joka olen” on Jumalan nimi. ”Minä olen se joka olen” lähetti Mooseksen vapauttamaan valitun kansan Egyptin orjuudesta ja nyt ”Minä olen se joka olen” kertoo, että Juudas pettää hänet ja pian Messias tuomitaan Jumalan pilkasta ristille. Pahuus pannaan näin palvelemaan Jumalaa, niin että Karitsa lopulta voittaa.

 

On ihmetelty sitä, miksi Jeesus tässä yhteydessä puhuu lähetettyjen valtuuksista? Ehkäpä syynä on juuri tapaus Juudas Iskariot? Jeesus puhuu Juudaksen kavalluksesta samaan tapaan kuin ”Minä olen” – Jumala – omista suurista teoistaan. ”Kummassakin tapauksessa tuloksena on oleva sama oivallus: se, joka näin puhuu, on ainoa Jumala ja kaikkien pelastaja!” (JT) Suuri salaisuus on ilmoitettu Raamatussa: alttiiksi annettu, kavallettu, häpäisty ja poljettu Ristin mies on Immanuel, Jumala kanssamme.

 

Vaikka apostolien joukossa on petturi, se ei saa yhtäältä vaikuttaa sitä, että toiset apostolit alkaisivat epäillä valintaansa. Eikä se toisaalta saa mitätöidä sitä tehtävää, joka apostoleille on kerta kaikkiaan annettu: Apostolit puhuvat Jeesuksen nimissä ja hänen tahdostaan. Valtuutus tulee Jumalalta. ”Joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut” sanoo Jeesus. Tämä toteutuu myös tänään. Tänään meille – nyt – Jeesus itse on edelleen sanansa kautta ainoa opettaja Kirkossaan. Kaikkia inhimillisiä opettajia on pidettävä vain välineinä, jotka opettavat Jumalan sanaa. Jumala ei anna kunniaansa ihmiselle. Mutta Jeesus – Minä olen se joka olen – kertoo Juudaksesta siis myös meidän tähtemme. Jumala tekee yhä työtään sanansa kautta. ”Jos uskomme Jeesukseen, uskomme myös apostoleja”, kiteyttää Bo Giertz oivallisesti.

Me uskomme ja tunnustamme uskontunnustuksessamme lausuttavat sanat: Me ”uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja – – apostolisen kirkon.” Uskomme rakentuu apostolien sanan varaan, se on apostolinen usko. Mutta kyseessä ei tässäkään ole vannominen tai vahvatahtoisuus. Evankeliumi on Jumalan voima ja saa aikaan uskon siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa, eikä ainoastaan sanaa Jumalasta. Sana saa aikaan ihmeen: omantunnon vapautumisen.

 

Jumalan Henki on Jumalan sanassa. Jumalan Henki käyttää sanaa toimintansa välineenä. Pyhän Hengen työ ei ole ”jotakin enemmän” kuin Isän työ, tai ”jotakin enemmän” kuin Pojan työ.

 

Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ja Jeesuksessa saamme oppia tuntemaan Isän. Sana riisuu ja pukee: Jeesukseen uskova osoittautuukin itsessään vajaamittaiseksi: Hän ei ole vahva omassa uskossaan. Hän on itsessään epäuskoinen, Jumalan vastustaja. Siksi ainoa mahdollisuus on anteeksiantamus,

turvautuminen Jeesukseen. Armonvälineitten kautta ylhäältä lahjaksi saatu usko pitää Jeesusta aarteenaan. Hän on minun Herrani ja Vapahtajani! Vanhurskaus on lahja!

 

Yhtä vähän kuin usko, on kristillinen toivokaan ihmisen suoritus. Samoin kuin usko, myös toivo on lahjaa Jumalalta. Toivo ei perustaudu uskovan ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, vaan Jumalan sanan lupauksiin. Tästä toivosta Pietari puhuu kirjeessään (1. Piet. 3:15): olkaa alttiita vastaamaan, kun joku kysyy toivonne perustaa – mutta ei ”korkealta ja kovaa”.

 

Usko, toivo ja rakkaus kuuluvat yhteen, eikä niitä voi olla ilman toisiaan. Usko on lahjaa, toivo lahjoitetaan uskon myötä ja myös rakkaus on lahjaa – miksi? Siksi, että Jeesuksen oma on tässäkin velassa. Itsessään hän on rakkaudeton, joka tarvitsee rakkaudettomuuteensa apua ulkopuoleltaan: en ole rakastanut Jumalaa yli kaiken enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni. ”Lisää meille uskoa”, joutuivat opetuslapset tunnustamaan Jeesukselle – yhtä hyvin he olisivat voineet rukoilla: lisää meille rakkautena vaikuttavaa uskoa.

 

Silloin tällöin kuuluu ehdotuksia, että kristittyjen tulisi alkaa rakastaa enemmän – kuin ’tosta noin vaan’ – tai enemmän antautuneena. Rakkauden vaatimus on kovin vaatimus, mitä keneltäkään ihmiseltä voidaan vaatia. Kymmenen käskyä tähtää juuri rakkauteen. Totisesti tarvitsemme apua ulkopuoleltamme.

Tämän sunnuntain aiheeksi on siis annettu Jeesuksen lähettiläät. Jokainen Jeesuksen oma on Kristuksen hajuna tai tuoksuna maailmassa – toisille kalman haju, toisille elämän tuoksu, kirjoittaa Paavali korinttilaisille (2. Kor. 2:15–16). Jeesus sanoo: ”te olette maailman valo”. ”Te olette maan suola.” Hän EI sano: yrittäkää olla tai että teidän tulisi olla, vaan: te olette. Mutta kuka voi ajatella itsestään näin ylevästi? Tavallinen kristitty arkisessa elämässään. Se, joka elää anteeksiantamuksessa, uskon yhteydessä Jeesukseen.

 

Silloin tällöin kuuluu myös ehdotuksia siitä, että kristittyjen tulisi elää evankeliumi todeksi toiselle ihmiselle. Kun olen kysynyt miten se tapahtuu, en ole saanut vastausta. Ajattelen niin, että kukaan ei voi ”elää evankeliumia todeksi” toiselle ihmiselle. Siitä seuraa munkkilaitos legalistisine (lainomaisine) uskonkäsityksineen – uskosta tulee teko, suoritus. Todistuksena toki kristityt ovat, mutta evankeliumi löytyy vain Jumalan sydämestä, ja sen ilmoittaa meille sana.

 

Jumala on mielellään tekemisissä kanssamme sanansa ja sakramenttiensa välityksellä, ja sana tuo meille Kristuksen, joka on elänyt evankeliumin todeksi meille! Hän on täyttänyt Jumalan lain vaatimuksen ja onpa vielä synnittömänä kantanut sen osan, joka kuuluu lain rikkojalle.

 

Saarna Pyhän Sydämen Kappelissa 21.10.2012