Prof. Franz Pieper
Roomalaiskatolinen kirkko ei ole ainoa ryhmittymä, joka kieltää kristillisen vanhurskauttamisopin. Kaikki unitaariset yhteisöt (kolminaisuusopin kieltävät kirkkokunnat, toim. huom.) kieltävät vanhurskauttamisen uskon kautta, koska ne kieltävät Kristuksen jumaluuden ja sijaissovituksen. Kaikki ne protestanttiset ryhmittymät, jotka tekevät ihmisen eettisestä edistymisestä ja teoista vanhurskauttamisen osatekijän, kieltävät vanhurskauttamisen yksin uskon kautta. Mutta paavin kirkko tekee enemmän kuin, että se pelkästään kieltää kristillisen vanhurskauttamisopin. Se kiroaa tämän opin ja sen koko kirkollinen koneisto on tarkoitettu tuhoamaan kristillinen vanhurskauttamisoppi ja asettamaan sen paikalle pakanallinen tekojen vanhurskaus.
Pieper esittää alaviitteessä seuraavat Trenton kirkolliskokouksen (1545-63 vanhurskauttamista koskevat kaanonit:
Istunto 6, Kaanon 9: “Jos joku sanoo jumalattoman tulevan vanhurskautetuksi pelkästään uskosta, niin että hän sillä tarkoittaa sitä, ettei vanhurskauttamisen armon saamiseen tarvita uskon lisäksi mitään muuta yhteistyötä ihmisen taholta ja ettei ihmisen tahtomisensa tasolla miltään osalta tarvitse valmistautua ja asettautua armon vastaanottamiseen: hän olkoon erotettu (oik. kirottu)”.
Kaanon 11: “Jos joku sanoo ihmisen tulevan vanhurskautetuksi joko niin, että hänen hyväkseen pelkästään luetaan Kristuksen vanhurskaus tai niin, että hänelle pelkästään annetaan synnit anteeksi ilman sitä armoa ja rakkautta, jonka Pyhä Henki heidän sydämiinsä vuodattaa ja joka niissä pysyy, tai sitten, että ihmiset vanhurskauttava armo on pelkkä Jumalan suosiollisuus: hän olkoon erotettu (oik. kirottu)”.
Kaanon 12: “Jos joku sanoo, ettei vanhurskauttava usko ole mitään muuta kuin luottamus jumalalliseen laupeuteen, joka antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden, tai että vanhurskauttamisemme tapahtuu pelkästään tämän luottamuksen kautta: hän olkoon erotettu (oik. kirottu)” (suomennokset: Tridentinum. Trenton kirkolliskokouksen reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit. Vammala 1984).
Tämä sekä se, että paavin kirkko esiintyy oikeana kirkkona ja verhoaa pahan työnsä suuren pyhyyden naamarilla, osoittaa epäilyksettä, että paavikunta on Antikristus, jota apostoli Paavali kuvaa 2 Tess. 2.
Paavi kiroaa Raamatun vanhurskauttamisopin
Paavin kirkko, joka mahtaillen esiintyy kristillisenä kirkkona, on täydelleen Kristuksen ja kristillisen kirkon vastainen. Kun apostoli Paavali Kristuksen nimessä (2 Kor. 13:3; 1 Kor. 14:37) julistaa kiroustuomion kaikille opettajille, jotka väärentävät Kristuksen evankeliumin tekojen opilla (Gal. 1:8-9; 5:12), niin paavikunta kiroaa virallisissa tunnustuksissaan kaikki opettajat, jotka kieltäytyvät sekoittamasta tekoja vanhurskauttamiseen. Katso kaanon 11 edellä. Koska kristillinen kirkko elää ja sen olemassaolo riippuu kristillisestä vanhurskauttamisopista (Gal. 5:4; 2 Kor. 3:6), paavikunta, yhdistyneenä Kristuksen nimen alle, on suurin olemassa oleva hengellinen murhalaitos. Kristityt ovat julkisesti poissuljetut paavin kirkosta. Silti katolisessa kirkossa on kristittyjä. Mutta se johtuu ainoastaan siitä, että lain haavoittamat sielut ovat jollain tavoin oppineet tuntemaan evankeliumin, ja Pyhän Hengen vaikutuksen kautta, huolimatta paavin kiellosta ja kiroustuomiosta, turvautuvat Jeesukseen ainoana syntien sovittajana.
Lutherin lausunto
Paavikunta on kristinuskon vastakohta. Luther sanoo sen näin: “Tästä sinä näet, mitä vastaan koko paavikunta ja kaikki sen kannattajat raivoavat ja hyökkäävät sekä mitä on ajateltava niistä, jotka eivät kuule eivätkä siedä tätä uskonkohtaa (syntien anteeksiantamus uskon kautta Kristukseen ilman lain tekoja), jota Paavali tässä saarnaa ja jonka hän näyttää toteen profeettojen ja koko Raamatun todistuksella, ja jotka eivät lakkaa vainoamasta sen tähden hurskaita, viattomia ihmisiä, samalla teeskennellen olevansa kirkko ja pöyhkeillen äärimmilleen meitä vastaan tällä nimellä, vaikka he todistavat itse itseään vastaan opillaan, uskollaan ja teoillaan, koska he uskovat ja opettavat vastoin kaikkien profeettojen ja siksi koko kirkon todistusta. He eivät todellakaan voi olla Kristuksen kirkko, koska he niin häpeämättömästi ja röyhkeästi sotivat pyhää Pietaria ja koko Raamattua vastaan – niin, he polkevat jalkoihinsa Kristuksen itsensä, Pään, hänen sanassaan. Ei, he ovat häijyn paholaisen kirottu kopla ja kristillisen kirkon pahimmat viholliset, pahempia ja vahingollisempia kuin mitkään pakanat ja turkkilaiset” (St. L. XII:495f.).
Paavikunta – kirkon pahin vihollinen
Sen, mitä merkitsee, että paavikunta kiroaa kristillisen vanhurskauttamisopin ja siksi pyrkii ottamaan sen pois kirkosta ja maailmasta, me olemme osoittaneet toisaalla. Toistakaamme se tässä: “Jumalan kirkolla ei voi olla pahempaa vihollista kuin paavikunta. Kirkko elää vanhurskauttamisopissa ja vanhurskauttamisopista. Hengellinen, elämää-antava ilma, jota kristityt hengittävät, on tämä: ´minun Jumalani on armollinen minulle, köyhälle syntiselle, ja pelastaa minut, ei minun tekojeni tai arvollisuuteni tähden, vaan Hänen lihaantulleen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, rakkaan Vapahtajani, tähden.´ Jotta tätä oppia voitaisiin saarnata, Jumalan Poika tuli alas taivaasta ja vuodatti jumalallisen verensä ristillä. Tämä oppi on kristitylle elämän henki ja se tuo meille Jumalan Pojan kuoleman hedelmät. Juuri tämän opin paavi sen lisäksi, että hän juurineen pyrkii kiskomaan sen pois kristittyjen sydämistä viettelemällä heidät väärällä jumalanpalveluksellaan luottamaan omiin tekoihinsa ja pyhimysten tekoihin, myös selvin sanoin kiroaa. Kyllä, paavi julistaa kiroustuomion kaikkia niitä vastaan, jotka uskovat, että heidät vanhurskautetaan ja että he pelastuvat yksin armosta, Kristuksen tähden. Kun paavi näin käyttää kaikkia kirkollisia säännöksiään ja määräyksiään ja kauheita kiroustuomioitaan ryöstääkseen kristityiltä sen, mikä yksin voi heidät pelastaa, hän toisaalta sitoo ihmisten omattunnot itseensä valheellisten ihmeiden ja merkkien kautta sekä sen väitteen avulla, ettei kukaan voi pelastua, ellei ole kuuliainen paaville. Sanohan, voisiko kirkolla mitenkään olla pahempaa vihollista kuin paavi? Voiko kirkkoa kohdata mikään pahempi kuin se, että siltä riistetään vanhurskauttamisoppi, josta yksin se elää ja josta sen olemassaolo riippuu? Kun vihollinen ottaa maallisen elämäni, hän ei voi tehdä minulle pahempaa vahinkoa maallisissa asioissa. Kun paavi on ottanut hengellisen elämän pois kirkolta riistämällä siltä vanhurskauttamisopin, on vahingon huippu saavutettu.”
Paavi on Antikristus
“Ihmiset ovat pitäneet Neroa (Rooman valtakunnan keisari, toim. huom. ) ja hänen kaltaisiaan miehiä Antikristuksena. Toiset ovat löytäneet Antikristuksen epäuskoisten joukosta. On totta, että Nero ja vastaavat miehet ovat teurastaneet kristittyjä mitä julmimmalla tavalla. Mutta näiden vainojen keskellä kristityt saattoivat iloisesti laulaa ´Herra Jeesus, ota minun henkeni´, ja marttyyrien veri on tullut kirkon siemeneksi. Mutta paavikunta on tuhannen vuoden aikana murhannut hengellisessä mielessä miljoonia ihmisiä, joihin se on saanut hallintavallan teeskentelemällä heidän sielujensa pelastamista. … On totta, että julkiset epäuskoiset ovat Kristuksen raivoisia vihollisia. Mutta kristityt tietävät, mitä ajatella vannoutuneista epäuskoisista. Nämä eivät johda kristittyjä harhaan.”
“Mikä sitten voi olla syynä, että ihmiset ovat nykyään haluttomia tunnistamaan paavia Antikristukseksi? Mistä tämä outo ja valitettava ilmiö, että lähes kaikki nykyiset ´uskovat´ teologit etsivät Antikristusta, kun hän parhaillaan päivänselvästi suorittaa työtään, sielujatuhoavaa toimintaansa, kirkossa aivan heidän silmiensä edessä? Ongelma piilee siinä, että heillä ei ole mitään elävää tietoa vanhurskauttamisopista ja tämän opin tärkeydestä kirkolle. Omasta kokemuksestani minun täytyy tunnustaa, että tulin ratkaisevasti vakuuttuneeksi siitä, että paavi on Antikristus, vasta kun tajusin toisaalta, mikä vanhurskauttamisoppi on ja kuinka paljon se merkitsee kirkolle, ja toisaalta, että paavikunnan varsinainen olemus on siinä, että se kieltää ja kiroaa vanhurskauttamisopin sekä sitoo ihmisten omattunnot itseensä hurskauden ulkokuorella ja väittäessään olevansa ainoa pelastava kirkko.”
(Franz Pieper, Kristillinen dogmatiikka II,552-555, engl. laitos, verrattu saksankieliseen; väliotsikot ja käännös HL)
– Franz Pieper: Paavikunta ja vanhurskauttamisoppi (1/98)